Mapon Finland Oy

Yrityskauppa - Mapon laajenee Pohjoismaihin

Jaa

Draugiem Group -konserni on ostanut Mapon Finland Oy:n. Yrityksen työntekijät siirtyvät ostajalle vanhoina työntekijöinä yrityskaupan myötä. Mapon Finland Oy pysyy omana yhtiönään, kaikki toiminnot pysyvät ennallaan ja yrityskaupan myötä Suomen kasvuun panostetaan entistä enemmän.

2018-maponkartta
2018-maponkartta

Mapon on kasvanut kansainväliseksi toimijaksi, ja yrityskaupan myötä pystymme paremmin panostamaan kasvuun Pohjoismaissa. Päämääränä on saavuttaa alueella markkinajohtajuus.

Maponilla on yhtiöt Latviassa, Virossa, Suomessa, Espanjassa ja USA:ssa.
Maponilla on toimintaa yli 40 maassa ja yli 6000 yritysasiakasta.

Mapon Finland Oy:n myyjinä ovat Jani Asunmaa ja Toni Pulliainen. Molemmat jatkavat yhtiön palveluksessa ja ostajayhtiön osakkaina. Kauppahintaa ei julkaista.

- Olemme tehneet Maponista muutamassa vuodessa Suomen tunnetuimman paikannusbrändin. Kasvumme on ollut kannattavaa ja liikevaihto on kasvanut lähes 100% vuosittain. Kaikki tämä on tehty asiakkaiden kanssa yhdessä, erinomaisella asiakaspalvelulla ja intohimolla. Palvelulle on kysyntää ja yrityskauppa antaa mahdollisuuden entistä nopeammalle kasvulle. Tulemme panostamaan Suomen ja Pohjoismaiden kasvuun seuraavat vuodet, toteaa Jani Asunmaa

- Yrityskauppa on myös omistajille tilipäivä. Uskomattoman hienoa saada taloudellinen korvaus pitkästä työstä, tuumaa Jani Asunmaa.

- Paikannustoimialan kasvunäkymät Suomessa, Pohjoismaissa ja maailmalla ovat hyvät. Olemme saaneet erinomaisen markkina-aseman jokaisella mantereella ja tulemme panostamaan kasvuun, volyymiin ja palveluun, lisää Jani Asunmaa.

Mapon on kalustonhallinnan ja työaikaseurannan edelläkävijä.
Tehokas ja yksinkertainen tapa ajoneuvojen, koneiden, ajopäiväkirjojen, työajan ja tehtävien hallintaan. Tee elämästä helppoa, läpinäkyvää ja kustannustehokasta.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

2018-maponkartta
2018-maponkartta
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mapon Finland Oy
Mapon Finland Oy
Palokärjentie 15
01150 SIPOO

suomi@mapon.com, 010 581 7770https://www.mapon.com/fi/

Mapon on GPS-paikannuksen johtavia palveluntarjoajia Euroopassa. Olemme asentaneet yli 55 000 laitetta ympäri maailmaa, joilla on paikannettu yli 7 miljardia kilometriä. Kattavaan tuoteperheeseen kuuluu lisäksi Mapon Worktime-sovellus työajanseurantaan sekä digipiirturitiedostojen analysointiin tarkoitettu Tachogram-palvelukokonaisuus. Yli 400 henkilöä työllistävän konsernin liikevaihto on noin 25 M€. Lue lisää palvelukokonaisuudestamme: www.mapon.com/fn

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mapon Finland Oy