FIBS

Yritysvastuupulssi kertoo suurten yritysten näkemyksen ajankohtaisiin vastuullisuusteemoihin

Jaa
Yritysvastuuverkosto FIBS aloittaa Yritysvastuupulssi-kyselyn Suomessa toimiville suuryrityksille pinnalla olevista vastuullisuusteemoista. Kyselyiden tarkoituksena on tarjota medialle ja muille sidosryhmille FIBSin suurten jäsenyritysten näkemys ajankohtaisiin yritysvastuukysymyksiin.

Kyselyitä tehdään pääsääntöisesti uutisissa ja muussa julkisessa keskustelussa esille nousevista yritysten vastuullisuuteen liittyvistä teemoista. Lisäksi mukana on muita yleisesti kiinnostavia vastuullisuuskysymyksiä, joista ei vielä julkisuudessa keskustella tai joita voi tarkastella uudesta näkövinkkelistä esimerkiksi uusimpien tutkimusten tai innovaatioiden valossa.

“Kiinnostus yritysten vastuullisuutta kohtaan kasvaa jatkuvasti niin suuren yleisön, sijoittajien kuin päättäjienkin keskuudessa. Yritysten vastuullisuudesta myös uutisoidaan entistä enemmän. Pohjoismaiden suurimpana yritysvastuuverkostona FIBS voi tarjota suurten suomalaisyritysten näkemyksen ajankohtaisiin teemoihin ja samalla mahdollisuuden laajentaa keskustelua eri suuntiin”, sanoo FIBSin viestintäpäällikkö Tarja Laakkonen.

Yritysvastuupulssi tarjoaa ajankuvan kulloinkin käsiteltävästä aiheesta silloin, kun aihe on tuore. Nopeatempoisten kyselyiden tulokset julkaistaan vuorokauden sisällä kyselyn teosta.

“Nopeus on valttia kun uutisia tulee ja menee. Toisaalta vastuullisuuden painoarvo kasvaa kaikilla sektoreilla. Nopeasti toteutetut pulssikyselymme auttavat mediaa ja kaikkia aiheesta kiinnostuneita saamaan tässä hetkessä hieman laajemman kokonaiskuvan siitä, mitä suuret yritykset vastuullisuuden osalta tekevät ja ajattelevat”, Tarja Laakkonen sanoo.

Kyselyn vastaajaraadissa on mukana 44 suuren yrityksen vastuullisuusjohtajaa ja -asiantuntijaa Suomesta. Vastaajaraadista noin puolet edustaa pörssiyrityksiä. Vastauksia ei yksilöidä yrityskohtaisesti, mutta raatilaiset voivat kunkin kyselyn yhteydessä ilmoittautua kommentaattoriksi median suuntaan.

Ensimmäinen Yritysvastuupulssin tulos julkaistaan torstaina 19.11. klo 7.00. Tulosten kommentointiin ja keskusteluun voi osallistua Twitterissä (@fibsry), tunnisteella #yritysvastuupulssi.

Yritysvastuupulssin suunnittelussa ja viestinnässä FIBSin yhteistyökumppanina on Avidly.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Tarja Laakkonen

Viestintäpäällikkö, FIBS

040 0877 396

tarja.laakkonen@fibsry.fi

www.fibsry.fi

FIBSin Yritysvastuupulssin vastaajaraadissa mukana olevat yritykset:

Ahlstrom-Munksjö Oyj

Algol Oy

Alko Oy

Atria Oyj

Berner Oy

Caruna Networks Oy

Citycon Oyj

Fazer Group Oy Ab

Finnair Oyj

Gasum Oy

Ilmarinen

Kesko Oyj

Kotipizza Group

Kuntarahoitus Oyj

Lassila & Tikanoja Oyj

Lidl Suomi

Mehiläinen

Meira

Metso Outotec Oyj

Metsä Group

Neste Oyj

Nokian Renkaat Oyj

Nordea Pankki Oyj

OP Ryhmä

Orion Oyj

Paulig Group Oy

Posti Group Oyj

PwC Suomi

Raisio Oyj

Reima Oy

Saint-Gobain Finland Oy

Sanoma Oyj

Sitowise Oy

SOK

Stora Enso Oyj

Suominen Oyj

Tamro Oyj

Telia Company

Tokmanni Group Oyj

Transmeri Oy Ab

Työeläkeyhtiö Elo

Valio Oy

Veikkaus Oy

YIT  Oyj

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

FIBS
Eteläranta 10
00130 Helsinki

020 749 7630http://fibsry.fi

FIBS on Pohjoismaiden suurin yritysvastuuverkosto, johtava kestävän liiketoiminnan vauhdittaja ja asiantuntijuuden kehittäjä. FIBSin tavoitteena on saada yhä useammat suomalaisyritykset innovoimaan tuottavia ratkaisuja paikallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin yhteistyössä muiden yritysten ja organisaatioiden kanssa, ja nousemaan näin kestävän liiketoiminnan huipulle globaalisti. FIBSin jäseneksi voivat liittyä kaikki vastuullista ja kestävää liiketoimintaa edistävät yritykset ja organisaatiot. www.fibsry.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FIBS

YRITYSVASTUUPULSSI: 84 prosenttia yrityksistä ei ole asettanut mitään tavoitteita luontokadon pysäyttämiseksi1.12.2022 08:00:00 EET | Tiedote

Montrealissa joulukuussa järjestettävää COP15-luontokokousta ennakoiva FIBSin yritysvastuupulssi tarkasteli suomalaisten suuryritysten toimenpiteitä luontokadon pysäyttämiseksi. Kaikki vastanneet yritykset pitävät luontokadon pysäyttämistä joko melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Kuitenkaan 84 prosenttia vastanneista yrityksistä ei ole asettanut luontokadon pysäyttämiseen liittyviä tavoitteita lainkaan. Ilmastokeskustelu jättää tällä hetkellä monimuotoisuustyön varjoonsa.

YRITYSVASTUUPULSSI: 64 prosenttia yrityksistä on tehnyt toimenpiteitä energian säästämiseksi23.9.2022 09:00:06 EEST | Tiedote

FIBSin Yritysvastuupulssi kartoitti suomalaisten suuryritysten näkemyksiä siitä, kuuluuko myös yritysten osallistua omilla toimillaan energiansäästötalkoisiin. Kaikki vastanneet yritykset olivat säästötalkoiden kannalla, ja 64 prosenttia vastaajista oli jo ryhtynyt toimenpiteisiin energian säästämiseksi esimerkiksi tarjoamalla asiakkailleen energiatehokkuusratkaisuja. Yritykset itse ovat ottaneet käyttöön energiatehokkaita laitteita ja hyödyntäneet uusiutuvia energialähteitä.

Many Finns consider themselves to be responsible consumers12.7.2022 10:00:00 EEST | Press release

FIBS’s consumer survey investigated how Finnish consumers make responsible choices. Based on the survey, decisions related to responsible consumption are largely guided by images and emotions rather than facts. Finnish consumers are interested in responsibility, and it influences their purchase decisions, although they think that companies still have room for improvement in product labelling, for example. Communicating about a product's responsibility clearly and reliably is an excellent channel for companies to influence society, gain trust from consumers and increase the company's financial result.

Suuri osa suomalaisista pitää itseään vastuullisina kuluttajina12.7.2022 10:00:00 EEST | Tiedote

FIBSin kuluttajatutkimus kartoitti, miten suomalaiset kuluttajat tekevät vastuullisia valintoja. Kyselyn perusteella vastuulliseen kuluttamiseen liittyviä päätöksiä ohjaa suurelta osin mielikuvat ja tunne faktojen sijaan. Vastuullisuus kiinnostaa suomalaisia kuluttajia ja se vaikuttaa ostopäätöksiin, mutta kuluttajien mielestä yrityksillä riittää kuitenkin vielä parannettavaa esimerkiksi tuotemerkinnöissä. Tuotteen vastuullisuudesta viestiminen selkeästi ja luotettavasti on yrityksille erinomainen kanava vaikuttaa yhteiskuntaan, saada luottamusta kuluttajilta ja kasvattaa yrityksen tulosta.

YRITYSVASTUUPULSSI: Ukrainan sota muutti yritysten suhtautumista maailman konflikteihin10.5.2022 00:15:00 EEST | Tiedote

FIBSin yritysvastuupulssi kartoitti suomalaisten suuryritysten näkemyksiä yritysvastuusta ja aseellisista konflikteista. Lähes kolme neljästä yrityksestä on joutunut viiden vuoden sisällä reagoimaan toimintaympäristönsä konflikteihin. Silti joka viides vastannut yritys kertoo, ettei heillä ole määriteltyä toimintatapaa yritystoimintaan konfliktiherkillä alueilla, mutta Ukrainan sota on nyt nostanut ohjeistukset agendalle. Näkemykset yritysten vaikutusmahdollisuuksista vakauttaa tilannetta konfliktialueilla vaihtelevat suuresti.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye