Suomen Punainen Risti SPR

Ystävätoiminta täyttää 60 vuotta – vapaaehtoisten ystävien kysyntä jatkuu vuodesta toiseen

Jaa

Suomen Punainen Risti on järjestänyt ystäviä yksinäisille ihmisille jo 60 vuoden ajan. Itselleen vapaaehtoista ystävää toivoo vuosittain kymmenet tuhannet yksinäisyyttä kokevat ihmiset.

Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Tänä vuonna 60 vuotta täyttävän Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnan idea on ollut alusta asti sama: yhdistää ystävää toivovia ja ystäväksi haluavia vapaaehtoisia. Ystävätoiminnan kysynnän perusteella vaikuttaa siltä, että yksinäisyys ei ole Suomessa vuosikymmenten saatossa ainakaan vähentynyt.

Vapaaehtoisista on jatkuva pula. Ystävää toivovia on tälläkin hetkellä jonossa paljon. Vuonna 2018 vapaaehtoisia ystäviä oli n. 8200, ja ystävää itselleen toivoneita yhteensä n. 25 000.

1950-luvulla ystävätoiminta alkoi vanhusten kerhotoiminnalla, jonka tavoitteena oli murtaa vanhuksia masentava yksinäisyys ja hylätyksi jäämisen tunne. Vaikka ystävätoiminta on sittemmin laajentunut valtavasti mm. nuorten, maahan muuttaneiden, vankien ja verkossa tapahtuvaan ystävätoimintaan, kaikkein useimmin ystävää itselleen toivovat yhä ikääntyneet ihmiset.

Vapaaehtoinen ystävä on monelle korvaamaton tuki

Suomen Punaisen Ristin loppuvuodesta 2018 ystävätoiminnan kautta ystävän saaneille teettämästä kyselystä selviää, että kohtaamiset vapaaehtoisten ystävien kanssa lievittävät yksinäisyyden tunnetta, virkistävät mieltä ja ovat odotettuja.

Kyselyn mukaan suurimmat syyt hakeutua mukaan ystävätoimintaan olivat yksinäisyyden lisäksi toimintakyvyn rajoittuneisuus ja korkea ikä. Kaikkein eniten ystävätoiminnasta hyötyivät ne, jotka tarvitsevat apua kaikkein eniten – yksin kotona kotiapua saaden tai palvelutalossa asuvat.

– Suurin osa Punaisen Ristin ystävätoiminnasta on sitä, että käydään ikääntyneiden ihmisten luona, keskustellaan ja autetaan päivittäisissä arkisissa asioissa kuten kaupassa käynnissä ja ulkoilussa. Olemme ylpeitä ystävätoiminnan merkityksellisyydestä yksinäisille ihmisille ja haluamme jatkossakin panostaa uusien vapaaehtoisten kouluttamiseen, sanoo Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.

Ystävätoiminnan kysyntä ja tuoreet tutkimustulokset antavat osviittaa siitä, että monet yksin asuvat ikääntyneet eivät saa tarpeeksi hoitoa ja tukea arkeen. Myös ystävätoiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset voivat joskus kokea olevansa suuremmassa vastuussa ikääntyneen hyvinvoinnista, kuin heidän oma roolinsa edellyttää.

– Vapaaehtoistyö on hyvä tuki peruspalveluiden rinnalla, mutta se ei koskaan voi korvata perushoitoa. Vanhusten tukemista ei saa jättää kolmannen sektorin harteille, Kumpula sanoo.

Tasavallan Presidentti kiitti ystävätoiminnan vapaaehtoisia

Ystävätoiminnan 60-vuotisjuhlaa vietettiin viikonloppuna Jyväskylän Paviljongissa. Juhlassa kuultiin tasavallan presidentti Sauli Niinistön tervehdys, jossa hän kiitti kaikkia ystävätoiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia ja muistutti toisten huomioimisen tärkeydestä.

– Jokainen voi toimia yksinäisyyden lievittämiseksi. Ystävällinen sana, toisen huomioiminen ja vaikkapa yhteinen kahvihetki ovat arvokkaita tekoja, Niinistö muistutti.

Lisätietoja:

Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, maaret.alaranta@punainenristi.fi, p. 040 358 3257

Viestinnän asiantuntija Tuuli Daavittila, tuuli.daavittila@punainenristi.fi, p. 040 589 3414

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Lataa
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme