YTK:n jäsenistön työttömyys väheni selvästi vuonna 2018

Jaa
Työllisyysasteen hyvä kehitys on näkynyt myös Suomen suurimmassa työttömyyskassassa. Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenten työttömyysaste vuonna 2017 oli 9,2 prosenttia ja viime vuonna se oli 7,9 prosenttia.

Suotuisa kehitys näkyy kassan menoissa. Viime vuonna lakisääteistä työttömyysetuutta maksettiin melkein 70 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2017. Vuonna 2017 YTK maksoi tukea työttömille jäsenilleen noin 592 miljoonaa euroa ja viime vuonna noin 524 miljoonaa euroa. 

“Hyvä kehitys näyttää jatkuvan. Tammikuussa meille tuli päivärahahakemuksia 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan”, toteaa YTK:n palvelujohtaja Anna Mäkelä-Mäki. 

Työttömät työllistyvät ja osa-aikatyö vetää 

Työttömyyden vähentymisen trendi näkyy YTK:lle tulevien hakemusten määrien muutoksessa. Vuodesta 2017 vuoteen 2018 kaikkien hakemusten määrä laski 8,5 prosenttia. Ensimmäisten hakemusten määrä laski 3 prosenttia, jatkohakemusten määrä laski 23 prosenttia ja soviteltujen hakemusten määrä nousi 15 prosenttia. 

“Ihmisiä jää yhä työttömiksi, mutta onneksi työttömät työllistyvät aiempaa nopeammin. Keskimääräisen työttömyysjakson pituus onkin meillä pudonnut viidellä päivällä 120 päivästä 115 päivään”, avaa työttömyysturva-asiantuntija Petja Eklund. 

“Osa-aikatyötä tekevien osuus on noussut merkittävästi. Tämä on selkeä muutos työttömyyden rakenteessa. Tässä saattaa olla taustalla esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen muutokset”, Eklund jatkaa. 

Työttömyysvakuutukselle on kysyntää 

Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenmäärä kasvoi viime vuonna melkein 30 000 jäsenellä. YTK on kasvanut joka vuosi sen olemassaolon, 27 vuoden, aikana. Vuoden 2018 jäsenkasvu on kuitenkin ollut kassan historian suurimpia. 

“Tyypillisesti työttömyyden vähentyessä myös työttömyysvakuutuksen kysyntä vähentyy jonkin verran. Viimeisen parin vuoden aikana sellaista ei ole ollut nähtävissä. Jäsenyys työttömyyskassassa koetaan tärkeänä", kertoo YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

YTK
Teollisuuskatu 4
32200 Loimaa

02 760 7620http://www.ytkpalvelut.fi

Yleinen työttömyyskassa YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa jo yli 420 000 palkansaajaa työttömyyden varalta. Jäsenmäärältään YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa ja toimistossa Loimaalla sekä Turussa työskentelee 130 ansioturvan ammattilaista. www.ytk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YTK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye