Ylemmät Toimihenkilöt YTN

YTN: Muuntokoulutus ratkaisu suunnittelu- ja konsulttialan osaajapulaan

Jaa
Tänään julkistetun selvityksen mukaan suunnittelu- ja konsulttialalla on kasvava työvoiman tarve. Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry arvioi alalle syntyvän osaamisvajeen olevan vähintään 9000 korkeakoulutetun verran vuosina 2017-2025. Ratkaisuksi esitetään alan koulutusmäärien merkittävää lisäystä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN esittää tämän sijaan muuntokoulutusohjelmaa, mikä vastaisi nopeammin osaajapulaan.

- Tälläkin hetkellä Suomessa on 9000 työtöntä insinööriä ja diplomi-insinööriä, joiden lisäksi työtä vailla on 40 000 muuta korkeakoulututkinnon suorittanutta osaajaa, sanoo puheenjohtaja Heikki Kauppi. - Koulutusmäärien nostaminen ei ole ratkaisu ongelmaan, sillä alan korkeakoulutukseen ei yksinkertaisesti ole enempää matematiikkaan ja fysiikkaan syventyneitä ylioppilaita tarjolla, Kauppi muistuttaa.

Tekniikan alan yliopisto- ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkamäärien lisäämisen sijaan YTN esittää muuntokoulutusohjelmaa, jolla jo tekniikan tutkinnon suorittaneiden osaamista kehitetään vastaamaan alan tehtävien tarvetta.

- Muuntokoulutus on huomattavasti nopeampi tapa saada osaamista työmarkkinoille kuin koulutusmäärien lisääminen, sanoo varapuheenjohtaja Samu Salo. - Samalla saadaan purettua korkeakoulutettujen edelleen korkeita työttömyyslukuja ja julkinen talouskin hyötyisi, Salo summaa.

Heikki Kauppi, puheenjohtaja
p. 040 504 1585

Samu Salo, varapuheenjohtaja
p. 040 184 2290

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

http://www.ytn.fi/

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. YTN vastaa Akavan jäsenkentässä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla. Jäseninä on 22 akavalaista liittoa ja niiden kautta YTN edustaa 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla.

Tärkeimpänä tavoitteenamme on ylempien toimihenkilöiden ansiotason ja työehtojen parantaminen mm. vahvistamalla teollisuuden ja palvelualojen sopimustoimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye