Huippupedot katoavat ensimmäisinä

Tarkastellessaan 20 saarta Suomen rannikolla suomalainen tutkijaryhmä sai selville, että ravintoketjun ylimmät tasot puuttuivat suurelta osin pienistä saarista. Tulokset on juuri julkaistu Ecography-lehden verkkosivuilla.

“Ekologit ovat jo vuosikymmeniä tienneet, että mitä pienempi pinta-ala, sitä vähemmän lajeja” selittää Tomas Roslin, joka johti tuoreita analyysejä. “Osoitamme, että lajimäärän lasku pinta-alan pienentyessä käy sitä jyrkemmäksi, mitä korkeammalle ravintoketjussa mennään. Tämä tarkoittaa, että kun siirrytään kohti pienempiä saaria, huippupedot katoavat ennen keskitason petoja, ja että viimeinen kasvinsyöjälaji katoaa ennen viimeistä kasvia.”

Tulokset ovat merkittäviä maailmassa, jossa ihmisen toiminta hajottaa ympäristön yhä pienemmiksi sirpaleiksi. “Vaikka me työskentelimme Saaristomeren saarilla, elinympäristölaikut voi todennäköisesti myös nähdä saarina sanan laajemmassa merkityksessä”, Tomas sanoo. “Tuloksemme merkitsevät, että luonnonympäristöjen sirpaloittaminen saattaa paitsi tuhota lajeja myös muuttaa paikallisten ravintoverkkojen rakennetta ja toimintaa.”

Lajitkin on tunnettava

Tutkiakseen saaren koon vaikutusta tutkijatiimi valitsi saaria, joiden kokovaihtelu oli jopa satakertainen. He ottivat jokaiselta saarelta näytteitä neljästä ravintoketjun tasosta: kasveista, kasvinsyöjäperhosista, näiden kasvinsyöjien pedoista, sekä huippupedoista jotka itse saalistivat petoja.

Pedoista tutkijat keskittyivät yhteen ryhmään, loispistiäisiin. “Ravintoketjun pituutta tarkasteltaessa ei riitä, että tiedetään pelkät lajimäärät – täytyy tietää, mitkä lajit tosiasiassa muodostavat ravintoketjuja” sanoo Gergely Várkonyi, kansainvälinen loispistiäisasiantuntija, joka oli mukana projektissa.

“Pystyimme kaikkien saarilla esiintyneiden pistiäisten seasta tunnistamaan ne lajit, jotka todella ovat riippuvaisia kasvinsyöjäperhosista. Järkevä ekologia edellyttää tietoa ei vain lajien läsnäolosta vaan myös siitä, miten ne elävät”, korostaa Gergely.

Satoja lajeja tarkasteltu

“Ainutlaatuista tutkimuksessamme on, että pystyimme tarkastelemaan muutoksia laajoissa lajiryhmissä”, selittää Marko Nieminen, joka vietti kolme pitkää kesää veneillen saarelta toiselle ja keräten hyönteisiä valo- ja syöttipyydyksillä.

“Siinä missä muut ovat tutkineet saaren koon vaikutusta rajattuun määrään lajeja tai rajattuihin ravintoketjun tasoihin, me teimme koko operaation neljällä tasolla”, hän tarkentaa. “Yhteensä tarkastelussa oli mukana 200 kasvilajia, 415 kasvinsyöjäperhoslajia, 42 loispistiäislajia ja 7 loispistiäisiä saalistavaa pistiäislajia.”

Tietoisesti yksinkertaista

“Saaria valitessamme haimme tarkoituksellisesti yksinkertaista systeemiä” sanoo Marko. “Saaremme olivat pitkälti pieniä kalliosaaria, joilla oli hieman metsää ja nummea. Kaikki ovat nousseet merestä vasta joitain tuhansia vuosia sitten – sen jälkeen, kun jääkausi oli painanut ne alleen ja raapinut niiltä viimeisetkin elonmerkit. Tämä rakenteen ja historian samankaltaisuus mahdollisti pelkän saaren koon vaikutuksen tarkastelun.”

Vuorovaikutusten säilyttäminen hankalampaa kuin lajien

Kaikki kolme kirjoittajaa ovat huolestuneita tutkimuksen esiin tuomasta viestistä: “Tämä näyttää, että ekologisten vuorovaikutusten suojelu vaatii paljon laajempien alueiden suojelua kuin esimerkiksi pelkkä kasvilajiston ylläpito. Jos jatkamme elinympäristöjen pirstaloimista yhä pienempiin osiin, menetämme ravintoketjujen ylimpiä lenkkejä ja tärkeitä säätelymekanismeja niiden mukana.“

Alkuperäinen viite: Roslin, T., Várkonyi, G., Koponen, M., Vikberg, V., & Nieminen, M. 2013. Species–area relationships across four trophic levels – decreasing island size truncates food chains. Ecography doi: 10.1111/j.1600-0587.2013.00218.x

Lisätietoja: Tomas Roslin (Helsingin yliopisto, tomas.roslin@helsinki.fi, puh. +358 40 868 3611), Marko Nieminen (Helsingin yliopisto, marko.j.nieminen@helsinki.fi, puh. +358 400 628 328) tai Gergely Várkonyi (SYKE, gergely.varkonyi@ymparisto.fi, puh. +358 50 352 0883)

Kuvateksti:

Tutkijat havaitsivat perhosten lajimäärän vähenevän saarten koon pienentyessä. Pienimmiltä saarilta ravintoketjun ylimmät tasot (perhosia syövät loiset ja loisenloiset) puuttuivat kokonaan. Kuvassa kymmenesosa tutkimuksessa tavatuista perhoslajeista. Kuvat: Pekka Malinen