Suomen riistakeskus Satakunta

Satakunnan alueella tavoitteena 2,7 – 3,2 hirveä tuhannella hehtaarilla

Jaa

Suomen riistakeskuksen yhteydessä toimiva Satakunnan alueellinen riistaneuvosto on asianosaisia sidosryhmiä kuultuaan päättänyt hirvikannan määrällisestä tavoitteesta Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella. Menettely perustuu valtakunnallisessa hirvikannan hoitosuunnitelma -luonnoksessa kuvattuun toimintatapaan, joka on kuluvana vuonna otettu käyttöön koko maan alueella.

Asetettu tavoite koskee hirvien talvikannan keskitiheyttä Satakunnan toimialueella, ja on asetettu tiheyshaarukkana alueen kokonaismaapinta-alaa kohti. Tehdyn päätöksen mukaisesti tavoiteltava hirvitiheys on 2,7 - 3,2 hirveä / 1000 hehtaaria. Yksilömääräksi muutettuna tämä tarkoittaa noin 3300 – 3900 hirveä.Tavoitteeksi asetettu tiheyshaarukka vastaa kutakuinkin toteutunutta hirvikannan tiheyden vaihtelua viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tuoreimpien kanta-arvioiden mukaan toimialueen tämän hetken hirvitiheys vastaa asetettua tavoitetiheyden alarajaa. Alueellinen vaihtelu on kuitenkin suurta. Kannantiheys on perinteisesti ollut alhaisin alueen peltovaltaisissa eteläosissa, kuten myös tällä hetkellä, mutta voimakkain kannan lasku on viime vuosina koettu Satakunnan rannikkoseudulla. Syynä tähän on rannikon alueelle tyypillisen hirvien kesäaikaisen muuttovoiton heikentyminen viime vuosina. Alueen pohjoisissa osissa sen sijaan hirvikanta on tällä hetkellä suhteellisen vahva.

Hirvikannan rakenteen osalta toimialueella noudatetaan hirvikannan hoitosuunnitelmaluonnoksessa asetettuja yleistason tavoitteita. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on esimerkiksi hirvikannan sukupuolijakauman tasoittaminen, tällä hetkellä toimialueen aikuishirvikannassa on melkein kaksinkertainen määrä hirvilehmiä sonnien määrään verrattuna.

Vuonna 2015 hirvikannan hoidon tavoitteet tullaan tarkentamaan hirvitalousalue –kohtaisiksi, jolloin myös hirvikannan vaihtelu toimialueen eri osissa ja muut paikalliset olosuhteet tulevat tarkemmin huomioitua. Satakunnan alueellinen riistaneuvosto määrittää hirvitalousalueiden rajat kuluvan vuoden aikana.

 

Suomen riistakeskus Satakunnan toimialueeseen kuuluu Satakunnan maakunta sekä Kihniön, Parkanon, Ikaalisten, Hämeenkyrön, Sastamalan, Punkalaitumen ja entisen Viljakkalan kunnan alueet Pirkanmaalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Impola, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus
p. 029 431 2321, antti.impola@riista.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen riistakeskus Satakunta
Suomen riistakeskus Satakunta
Porintie 9 B 6
29250 Nakkila

http://www.riista.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus Satakunta

Hirvieläimille aikaisempaa enemmän kaatolupia15.7.2015 15:00:35 EESTTiedote

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on myönnetty metsästyskaudelle 2015 – 2016 pyyntilupia 1798 kpl hirvelle, 4921 kpl valkohäntäpeuralle ja 21 kpl kuusipeuralle. Hirvellä ja valkohäntäpeuralla lupamäärät kasvoivat noin kymmenyksellä viime kauteen nähden. Hirven osalta myös pankkilupien määrä on monin paikoin aikaisempaa suurempi. Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys alkaa tänä vuonna lauantaina 26. syyskuuta.