Helsingin yliopisto

MARKKU KULMALA JÄLLEEN ENSIMMÄINEN GEOTIETEIDEN MAAILMANLISTALLA

Jaa

Akatemiaprofessori Markku Kulmala piti ensimmäisen sijansa maailman viitatuimman tutkijan listalla geotieteiden alalla.

Markku Kulmala on Helsingin yliopiston fysiikan professori. Hän on pysynyt geotieteiden listan ykkösenä peräjälkeen kolme vuotta. Listaus uusitaan kahden kuukauden välein, ja suurempi muutos tehdään vuosittain. Vasta ilmestyneiden tietojen mukaan Kulmala on edelleen kärjessä nyt alkavalla kaudella.

Tutkijoiden viittausindeksejä laskee sekä tiedeyhteisön että tutkimushallinnon edustajien arvostama Thomson Reuters ISI Web of Knowledge.

Kulmala tunnetaan ansioistaan ilmakehätieteissä, joka kuuluu geotieteisiin. Kulmalan perustamassa kansainvälisessä tutkimusryhmässä työskentelee satoja fyysikoita, kemistejä, meteorologeja ja biotieteilijöitä kaikilla mantereilla. Ryhmä on julkaissut tieteellisiä tuloksiaan muun muassa Naturessa ja Sciencessa. Kulmalan ryhmän saavutukset ovat merkittäviä fysiikan ja kemian perustutkimuksen kannalta, mutta niitä voidaan myös soveltaa sään ja ilmastonmuutoksen ennakoinnissa.

Kulmala on ryhmineen perustanut ns. SMEAR-asemia Suomeen, Kiinaan ja Viroon. SMEAR-asemat ovat maastoon ja metsäalueille sijoitettuja laboratorioita, joissa mitataan biosfäärin ja ilmakehän välisiä aine- ja energiavirtoja, kuten säteilyä. SMEAR-data on maailmalla ainoalaatuista.

Kulmalan tärkeimpänä tieteellisenä saavutuksena pidetään teoriaa neutraaleista klustereista. Hän esitti teoriansa jo vuosituhannen vaihteessa, ja osoitti sen oikeaksi 2013. Neutraali klusteri on molekyyliryhmä, joka voi toimia tiivistymisytimenä isommalle hiukkaselle. Ilmakehän hiukkasten eli aerosolien syntytapa ja elinikä vaikuttavat moniin ilmaston ilmiöihin.

Kulmalan tieteellisestä työstä on syntynyt myös yritystoimintaa, esimerkiksi hiukkaslaskureita valmistava Airmodus Oy.

Tutkijoiden viittausindeksi ei kerro mediahuomiosta tai muusta yleisestä näkyvyydestä. Virallisilla viittausindekseillä pyritään sen sijaan mittaamaan sitä, miten paljon muut tutkijat hyötyvät tai voivat käyttää kollegansa työtä.

Akateemisessa tutkimuksessa yksittäisen tutkijan menestys riippuu siitä, saako tutkija julkaistua tuloksiaan. Julkaisemisella tarkoitetaan tiedeyhteisön omia foorumeja, joissa julkaiseminen perustuu etukäteistarkastuksiin. Osassa julkaisuja seula on erittäin tiukka.

Järjestelmää kutsutaan peer review-systeemiksi, joka on pysynyt yhtenä kansainvälisen tiedeyhteisön laatukontrollin keinona 1600-luvulta lähtien.

LISÄTIETOJA

www.physics.helsinki.fi/tutkimus/atm

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkimusavustaja Mai Allo 050 319 9584

mai.allo@helsinki.fi
Fysiikan laitos
Gustav Hällstöminkatu 2
Kumpulan tiedekampus
HELSINGIN YLIOPISTO

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja 17 muulla paikkakunnalla Suomessa. Helsingin yliopisto on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä yliopistovertailuissa, sillä se sijoittuu niissä maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme