Helsingin yliopisto

Kemianluokka Gadolinille kansainvälinen tunnustus innovatiivisesta koulu-yritysyhteistyöstä

Jaa

Helsingin yliopiston kemian laitoksella toimivalle kemianluokka Gadolin palkittiin kunniamaininnalla kansainvälisessä Global Best Awards -kilpailussa. Gadolinin toiminta innostaa lapsia ja nuoria opiskelemaan kemiaa ja muita luonnontieteitä arkipäivään kytkeytyvän kokeellisuuden kautta, tarjoaa tukea kemian mielekkääseen oppimiseen ja opettamiseen sekä tietoa kemian alasta, opinnoista ja uravaihtoehdoista.

Koululaisia kemianluokka Gadolinissa. Kuva: Veikko Somerpuro.
Koululaisia kemianluokka Gadolinissa. Kuva: Veikko Somerpuro.

Kaikenikäisille oppilaille avoin ja maksuton kemianluokka Gadolin on Kumpulan tiedekampuksella sijaitseva toiminnallinen oppimisympäristö.

Gadolin toimii kemian opettajankoulutusyksikön yhteydessä ja on osa sen kehittämis- ja tutkimustoimintaa sekä opettajien täydennyskoulutusta. Gadolinissa kehitetään uudenlaisia kemian opetuksen innovaatioita esimerkiksi lääke-, ympäristö- ja molekyyligastronomiateemoista.

Kemianluokka Gadolinin konseptille on myönnetty kansainvälisen Global Best Awards -kunniamaininnan uraauurtavasta työstä koulujen, yliopistojen ja yritysten välisessä yhteistyössä. Global Best Awards -palkinnot jaettiin koulujen ja yritysten yhteistyötä sekä yrittäjyyttä käsittelevässä konferenssissa Brysselissä 12.9.2014. Palkinnot myöntää koulu-yritysyhteistyötä kehittävä kansainvälinen verkosto, The International education business Partnership Network (IPN).

IPN:n mukaan Gadolin on ainutlaatuinen toimintamuoto, jonka puitteissa tuotetaan uudenlaisia kumppanuusmalleja sekä testataan niiden toimivuutta ja onnistumismahdollisuuksia.

Vuonna 2008 avatussa Gadolinissa vierailee vuosittain noin 4000 koululaista opettajineen sekä lukusia kansainvälisiä vieraita. Yhteistyökumppaneina toimii mm. kotimaisia ja kansainvälisiä kemian alan yrityksiä sekä Kemianteollisuus ry, joiden tuki mahdollistaa palvelut ja opintovierailut koululaisryhmille.

Kemianluokka Gadolin on yksi esimerkki yliopiston, elinkeinoelämän ja koulujen yhteisöllisestä LUMA-työstä, josta on haettu esimerkkiä myös kansainvälisesti. Lukuisia asiasta innostuneita asiantuntijoita ja opiskelijoita on ollut mukana sen suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhdessä olemme enemmän!”, sanoo kemianluokka Gadolinin johtaja, professori Maija Aksela Helsingin yliopiston kemian laitokselta.

Gadolinin käytännön toimintaa ohjaava koordinaattori Veli-Matti Ikävalko sanoo tunnustuksen osoittavan, että ”olemme oikealla tiellä ja toimintamme on laadukasta ja kansainvälisesti vertailukelpoista.”

 

Lisätietoja kemianluokka Gadolinin toiminnasta ja palkinnosta antaa

Johtaja, professori Maija Aksela, Kemianluokka Gadolin, puh. 050 514 1450

Helsingin yliopiston LUMA-keskus/Kemma-keskus/Kemianluokka Gadolin
http://www.luma.fi/kemma

LUMA-keskus Suomi
http://www.luma.fi/keskus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maija Pollari

Tiedottaja - LUMA-keskus Suomi

050 319 9569
maija.pollari@helsinki.fi

Kuvat

Koululaisia kemianluokka Gadolinissa. Kuva: Veikko Somerpuro.
Koululaisia kemianluokka Gadolinissa. Kuva: Veikko Somerpuro.
Lataa
Koululaiset värikkäiden tutkimusten parissa kemianluokka Gadolinissa. Kuva: Veikko Somerpuro.
Koululaiset värikkäiden tutkimusten parissa kemianluokka Gadolinissa. Kuva: Veikko Somerpuro.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Ikiroutasoiden ilmastovaikutukset menneisyydessä yllättivät tutkijat16.6.2021 10:31:31 EEST | Tiedote

Suot ovat merkittävä ilmakehän hiilenkiertoa säätelevä ekosysteemi. Helsingin yliopiston vetämä monitieteinen tutkijaryhmä selvitti Venäjällä sijaitsevan ikiroutasuon ilmastovastetta viimeisen 3 000 vuoden aikana. Ryhmä huomasi yllättäen, että viileä ilmastovaihe, joka sai aikaan ikiroudan muodostumisen pohjoisiin soihin, aiheutti positiivisen eli lämmittävän ilmastovaikutuksen.

Hittibiisien kirjoittaminen on myös tulevaisuuksien luotaamista15.6.2021 14:59:43 EEST | Tiedote

Riikka Hiltusen väitöstutkimus valottaa popmusiikin tekemistä erityisesti tulevaisuuteen suuntautuneen ajattelun ja trendiennakoinnin näkökulmasta. Tutkimus tarkastelee ennakoivuutta luovuuden osa-alueena ja osoittaa, että vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ajatteleminen tai pyrkimykset vaikuttaa tulevaisuuteen voivat sekä ruokkia että rajoittaahitteihin tähtäävien biisinkirjoittajien luovaa työskentelyä.

Väitös: Nuorten liikkuvuus Euroopan unionin sisällä usein kuviteltua raadollisempaa15.6.2021 08:45:00 EEST | Tiedote

Euroopan unionin sisällä liikkuvat nuoret saattavat joutua selviämään omillaan työmarkkinoiden riskeistä EU-kansalaisten oikeuksien muuttuessa yhä ehdollisemmiksi ja epävarmemmiksi. Vapaata liikkuvuutta poikkeuksellisesta näkökulmasta lähestyvä tutkimus nostaa esiin EU:n liikkuvuuspolitiikan ristiriidat ja näiden ristiriitojen rapauttavat seuraukset nuorten työurille, tulevaisuuden näkymille ja jopa terveydelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme