Motiva Oy

Hävikkiruoka kelpasi ja maistui tuhansille

11.9.2014 14:55 | Motiva Oy

Jaa

Helsingissä, Turussa ja Tampereella järjestetty Saa syödä -tapahtuma houkutteli tänään ihmiset liikkeelle ja maistamaan hävikkikasviksista keitettyä soppaa. Yhteensä annoksia jaettiin noin viisi tuhatta, joista kolme tuhatta Helsingin Narinkkatorilla.

Narinkkatori 11.9.2014 Saa syödä -tapahtuma houkutteli ihmiset hävikkilounaalle. (Kuva: Kimmo Haimi/Motiva Oy)
Narinkkatori 11.9.2014 Saa syödä -tapahtuma houkutteli ihmiset hävikkilounaalle. (Kuva: Kimmo Haimi/Motiva Oy)

– Tapahtuma onnistui erinomaisesti ja sai ihmiset liikkeelle. Näin haluamme nostaa ruoan arvostusta ja muistuttaa suomalaisia siitä, että roskiin päätyvä ruoka on turhaa haaskausta, asiantuntija Elina Ovaskainen Saa syödä -tapahtumaa koordinoivasta Motiva Oy:stä sanoo. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa.

Päätapahtumassa Helsingissä puhui kansainvälisesti tunnettu ja työstään palkittu ruokahävikin vastustaja ja Stop wasting food -liikkeen perustaja Selina Juul. Hänen mukaansa Suomessa kotitalouksien ruokahävikin määrä ei ole yhtä huolestuttava kuin monissa muissa Euroopan maissa, mutta Juul kantaa huolta jokaisesta roskiin päätyvästä elintarvikekilosta.

Suomalaiset heittävät vuodessa keskimäärin 23 kg alkujaan syömäkelpoista ruokaa roskiin. Narinkkatorille oli tuotu tutkittavaksi jokaisen kuluttajan vuosittaista ruokahävikkiä vastaava määrä elintarvikkeita.

Nykyisin myös ravintoloitsijana toimiva Marco Bjurström puhui ruokahävikin vähentämisen merkityksestä ja keinoista vähentää sitä. – Esimerkiksi yhden kinkkusiivun päätyminen syömättä roskiin aiheuttaa suuremman ympäristökuorman kuin kinkkupakkaus, Bjurström muistutti.

Helsingissä ruoan valmistivat Laurea-ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat HOK-Elannon kaupoilta yli jääneistä aineksista. Tarjolla oli myös myymättä jäänyttä leipää. Soppaa riitti aurinkoisissa tunnelmissa klo 13.00 asti.

Keitto maistui myös Tampereella ja Turussa

Samanaikaisesti Turussa ja Tampereella järjestetyt tapahtumat vetivät väkeä ja nostivat ruokahävikin keskusteluihin. Molemmilla paikkakunnilla tarjoiltiin noin tuhat annosta, jotka hupenivat nopeasti. – Ihmiset tulivat jonottamaan hyvissä ajoin, ja ruoka loppui 45 minuutissa. Tunnelma oli hyvä ja ihmiset viihtyivät Keskustorilla loistavasti, kertoo Harri Helin Ekokumppanit Oy:stä.

Myös Turussa järjestelyistä vastannut Miia Jylhä Turun Seudun Jätehuolto Oy:stä kiitti aurinkoista säätä ja tapahtumaan osallistuneiden kiinnostusta ruokahävikin vähentämiseen. – Hieno tunnelma ja tärkeä aihe yhdistyivät Turun Kauppatorilla, Jylhä tiivistää.

Saa syödä -tapahtumat järjestivät yhteistyössä Motiva, Turun Seudun Jätehuolto, Ekokumppanit, Laurea-ammattikorkeakoulu, Raision ammattioppilaitos, Tredu - Tampereen seudun ammattiopisto, Kuluttajaliitto, Kulturkontakt Nord, maa- ja metsätalousministeriö sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Raaka-aineet ruoan valmistukseen saatiin HOK-Elannon kaupoilta, Turun osuuskaupan Prismoilta ja S-marketeilta, sekä Tampereen seudun K-Citymarketeilta ja pälkäneläiseltä Rödingin tilalta. Astiat on lahjoittanut Eskimo Finland Oy.

Linkkejä ja lisätietoa:

Selina Juul: http://www.selinajuul.com/

Vinkit ruokahävikin vähentämiseen: www.saasyödä.fi

Lisätietoa Motivasta: www.motiva.fi

Tiedustelut: Suvi Salmela, puh. 0400 960 128, suvi.salmela@motiva.fi

Avainsanat

Kuvat

Narinkkatori 11.9.2014 Saa syödä -tapahtuma houkutteli ihmiset hävikkilounaalle. (Kuva: Kimmo Haimi/Motiva Oy)
Narinkkatori 11.9.2014 Saa syödä -tapahtuma houkutteli ihmiset hävikkilounaalle. (Kuva: Kimmo Haimi/Motiva Oy)
Lataa
Narinkkatorilla hävikkiruokaa riitti kolmelle tuhannelle aurinkoisessa säässä. 11.9.2014 Saa syödä -tapahtuma. (Kuva: Kimmo Heimi/Motiva Oy)
Narinkkatorilla hävikkiruokaa riitti kolmelle tuhannelle aurinkoisessa säässä. 11.9.2014 Saa syödä -tapahtuma. (Kuva: Kimmo Heimi/Motiva Oy)
Lataa
Marco Bjurström haastatteli Selina Juulia Saa syödä -tapahtumassa 11.9.2014 Helsingin Narinkkatorilla. (Kuva: Leila Timonen/Motiva Oy)
Marco Bjurström haastatteli Selina Juulia Saa syödä -tapahtumassa 11.9.2014 Helsingin Narinkkatorilla. (Kuva: Leila Timonen/Motiva Oy)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Motiva Oy
Motiva Oy
Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

09 6122 5000http://www.motiva.fi

Motiva Oy on valtionyhtiö, joka toimii asiantuntijana energian ja materiaalien tehokkaan käytön edistämiseksi. Motiva tuottaa luotettavaa tietoa ja vaikuttavia ratkaisuja kestäviin valintoihin ja toimiin. Haluamme rakentaa resurssitehokasta Suomea, joka on osaava, hyvinvoiva, kilpailukykyinen ja vastuullinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Motiva Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.Tutustu uutishuoneeseemme