W3 Group Oy

Jouluapua voitti IT-rakennusmestarien lahjaäänestyksen

Jaa

IT-rakennusmestariyritys W3 Group lahjoittaa uudet verkkosivut Jouluapua-yhteisölle. Suuri yleisö äänesti yhteisön ylivoimaiseksi voittajaksi 1186:lla äänellä.

Lahjaäänestyksessä annettiin kaiken kaikkiaan 3070 ääntä, joista Jouluapua keräsi 1186 ääntä eli peräti 39% annetuista äänistä. Jouluapua-yhteisö auttaa vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa tarjoamalla yksityisille ihmisille ja yritykselle tavan lahjoittaa tavaraa tarvitseville.

IT-rakennusmestareiden lahjakilpailu järjestettiin nyt toisen kerran. Viime vuonna voittajan valitsi W3 Groupin henkilökunta, mutta tänä vuonna valinnan teki suuri yleisö.

”Olemme todella iloisia, että nettisivukilpailun voittajaksi äänestettiin juuri Jouluapua-yhteisö. He tekevät todella merkityksellistä työtä tavalla joka koskettaa. Alamme pian konseptoida Jouluapua-kotisivuja, jotka avautuvat ensi syksynä. Toivomme, että Jouluapua-yhteisön uusi sivusto auttaa jakamaan entistä enemmän apua sitä tarvitseville”, kertoo W3:n markkinointijohtaja Anu Halme.

Koska kaikilla ei ole osaamista tai resursseja kehittää omia verkkosivujaan tai toimintaansa verkossa, haluaa W3 Group auttaa apua tarvitsevia.  Samalla tämä on yrityksen joululahja nykyisille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

”Facebook on ollut hyvä työkalu, mutta näin suurilla kävijämäärillä se ei enää toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Verkkosivusto tulee kyllä todella tarpeeseen, koska ryhmä on kasvanut räjähdysmäisesti tänä vuonna.”, kiittelee Jouluapua-ilmiön perustaja Heidi Miettinen.

W3 Group Finland on kotimainen yritys, joka haluaa kantaa yhteiskuntavastuunsa paitsi tällaisella lahjalla, myös työllistämällä suomalaisia osaajia ja palvelemalla suomalaisia järjestöjä ja yrityksiä.

W3:n teknologia on aina avointa lähdekoodia, jota jaetaan, parannetaan ja annetaan entistä ehompana myös muiden käyttöön. W3 on moderni työpaikka, jossa työ joustaa elämäntilanteen mukaan. Yritys haluaa nostaa ohjelmistokehityksen laadun uudelle tasolle ja on lanseerannut IT-rakennusmestari – käsitteen.  IT-rakennusmestarit ovat huolellista työtä tekeviä tietoyhteiskunnan käsityöläisiä.

Lisätietoja:

Anu Halme, puh. 0400 855 688, anu.halme@w3.fi

Jouluapua, jouluapua@gmail.com                   

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

W3 Group Oy
W3 Group Oy
Kuortaneenkatu 5
00520 Helsinki

0207 430 780http://www.w3.fi
W3 Group / Anu Halme

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.