Helsingin yliopisto

Embargo 12.1.2015: Turvatut ja tasapainoiset kasvuolosuhteet ennustavat hyvää sydänterveyttä aikuisena

Jaa

Turvattu sosioekonominen asema ja hyvä impulssi- ja aggressiokontrolli lapsuudessa ennustavat vähemmän sydänsairauksia aikuisena, osoittaa tuore suomalaistutkimus.

Suotuisissa psykososiaalisissa olosuhteissa kasvavilla lapsilla on parempi sydänterveys aikuisena, selviää tuoreesta suomalaistutkimuksesta, joka julkaistaan Yhdysvaltain sydänjärjestön (AHA) Circulation-lehdessä 12.1.2015.

Psykososiaalisilla tekijöillä tarkoitetaan tutkimuksessa muun muassa perheen terveitä elämäntapoja, turvattua toimeentuloa ja tasapainoista tunneympäristöä sekä lapsen kykyä säädellä aggressioitaan.

- Vanhempien valinnoilla on hyvin pitkäkestoiset vaikutukset lasten terveyteen. Jo yhden tekijän parantamisella on merkitystä, dosentti Laura Pulkki-Råback Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista sanoo.

Varhaisilla kokemuksilla vaikuttaa olevan hyötyä kaikkien ihmisten sydänterveyteen. Lapsuuden olosuhteita kannattaa siis parantaa myös lapsilla, joilla asiat ovat jo kohtuullisen hyvin.

- Jos esimerkiksi työtön vanhempi työllistyy, vaikutus lapsen hyvinvointiin on suuri. Jos vanhempi lisäksi lopettaa tupakoinnin, lapsi hyötyy vielä enemmän. 

Perheen valinnat saavat aikaan ketjuja, jotka vaikuttavat lapsen myöhempiin valintoihin. Kasautuessaan niillä on merkitystä terveydelle.

 Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa arvioitiin reilun kolmen tuhannen  3–18-vuotiaan suomalaislapsen terveyttä ja psykososiaalisia olosuhteita. 27 vuotta myöhemmin tutkijat arvioivat uudelleen osan nyt jo aikuisista osallistujista, ja määrittelivät heidän sydänterveytensä tason Yhdysvaltain sydänjärjestön (AHA) tuoreen mittarin avulla.

Mitä enemmän tutkittavalla oli suotuisia tekijöitä lapsuuden ympäristössä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänellä oli hyvä sydänterveys aikuisena. Etenkin  lapsuuden turvattu sosioekonominen asema sekä hyvä impulssi- ja aggressiokontrolli ennustivat hyvää sydänterveyttä aikuisena.

- Tutkimuksen tulokset vahvistavat näkemyksen siitä, että lasten ja perheiden hyvinvointiin sijoittaminen on pitkällä tähtäimellä taloudellisesti kannattavaa, koska se vähentää terveyskuluja vanhemmalla iällä. Riippuu yhteiskunnan arvoista, kuinka tietoon reagoidaan.

Tutkimus on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Harvardin yliopiston ja Turun yliopiston  kanssa.

Lisätietoja 

Dosentti Laura Pulkki-Råback
+ 358 50 536 7256
laura.pulkki-raback@helsinki.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilona Hietanen
viestintäkoordinaattori
050 448 2054
ilona.hietanen@helsinki.fi

Tietoja julkaisijasta

Tutkijakollegium on humanistis-yhteiskuntatieteelliseen huippututkimukseen keskittynyt itsenäinen yksikkö Helsingin yliopistossa. Tutkijakollegiumissa työskentelee 40–50 tutkijaa ympäri maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme