Lastentarhanopettajaliitto LTOL

Mitä on opetus päiväkodissa?

Jaa

Puheenjohtaja Anitta Pakanen Lastentarhanopettajaliitosta ja erityisasiantuntija Ritva Semi Opetusalan ammattijärjestöstä selventävät varhaiskasvatuksen käsitettä ja opettajan osaamista kirjoituksessaan Mitä on opetus päiväkodissa.

Päiväkodin lapsiryhmähuoneen ovella on lasten päiväohjelma: aamupäivällä matematiikkaa. Kauhistut? Ensimmäinen ajatus lienee, että nyt on aloitettu numeroiden pänttääminen ja lapset istutettu penkkeihin. Hupsis, mutta näin ei olekaan. Huoneesta raikuu 3-4 -vuotiaiden lasten kikatus. Huoneen valot on järjestetty niin, että seinälle tulee varjoja. Lapset juoksevat salissa eri kohtiin ja huomaavat, että ovat varjoissa isompia ja pienempiä, riippuen siitä missä kohdin huonetta seisovat. Lasten suusta kaikuvat sanat isompi-pienempi-samankokoinen. Matemaattisia peruskäsitteitä, joita lapset oppivat iloisesti leikkien.

Helppoa? Ei toki, sillä ennen iloista oppimishetkeä lastentarhanopettaja on pohtinut tarkkaan, mitkä ovat toiminnan tavoitteet ja miten toiminta järjestetään, jotta lapset saavat mahdollisuuden oivaltaa ja keksiä itse. Lastentarhanopettaja ohjaa ja tukee leikkimistä, jotta oivaltamiseen on mahdollisuus jokaisella lapsella. Kaiken perustana on lastentarhanopettajan vahva ammattitaito, tietämys lasten tavasta sisäistää ja oppia asioita sekä luja perustieto lasten kehityksestä. Toiminnan jälkeen opettaja myös arvioi tavoitteiden saavuttamista ja kehittää toimintaansa sekä oppimisympäristöä sen pohjalta.

Päiväkodissa oppimisen tärkein menetelmä on leikki. Leikki ei ole sitä, että joku aikuinen ohjaa lapset runsaiden leikkivälineiden pariin ja istahtaa itse kahville. Päiväkodissa leikki ja oppiminen yhdistyvät niin, että sekä lapsen että ulkopuolisin silmin lapsilla on hauskaa vaikkapa varjokuvien kanssa. Opettajan päässä on toiminnalle asetetut tavoitteet, joiden mukaan leikkiä ohjataan. - Opettajan rooli on olla ulkoisesti passiivinen ja sisäisesti aktiivinen, sanoi lastentarhatyön isä yli 150 vuotta sitten. Lastentarhanopettajalla on pedagoginen vastuu kaikista päivän toiminnoista. Myös hoidolliset tilanteet, kuten pukeminen ja ruokailu ovat lapselle oppimisentilanteita.

Oppimisen pelko

Päivähoitolaki on yli 40 vuotta vanha. Sen uudistamista on valmisteltu 15 vuotta, ilman tuloksia. Esitys varhaiskasvatuslaiksi on nyt eduskunnassa. Laissa ei ole linjanmuutoksia, kysymys on päivähoitolain päivittämisestä. Lakiesityksessä varhaiskasvatus- ja päivähoitokäsitteitä ei määritellä. Esityksen mukaan kaikki päivähoito on varhaiskasvatusta eikä ole väliä, kuka toiminnasta vastaa. Laki ei anna arvoa lastentarhanopettajan työlle, osaamiselle ja koulutukselle.

Varhaiskasvatuksen kehittämisen pelko on oppimisen pelkoa. Koulutusta arvostavassa Suomessa lapset halutaan säästää varhaiskasvatuksessa oppimiselta. Miksi iloinen oppiminen halutaan mitätöidä? Juontuuko oppimisen pelko päättäjiemme mielessä yhä seitsemän veljeksen lukkarinkoulusta?

Varhaiskasvatuslain valmistelussa on vilissyt sana educare. Käsitteellä perustellaan mm. sitä, että kaikki päivähoito on varhaiskasvatusta. Käsite tarkoittaa kuitenkin pohjoismaista päiväkotimallia, jossa oppiminen ja päivähoito ovat samassa toimipisteessä, eikä alle kouluikäisiä lapsia kuljeteta päivähoitopaikan ja oppimispaikan välillä kuten usein esimerkiksi Iso-Britanniassa. Educare ei tarkoita sitä, että päivähoidon ja varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamisella ja koulutuksella ei ole mitään väliä tai että koulutus ja osaaminen ei saisi näkyä päivittäisessä työssä, vastuualueissa ja tehtävissä. Educare ei myöskään tarkoita sitä, että päivähoito ja varhaiskasvatus olisivat sama asia.

Huono-osaisuuden kierre poikki

Euroopan unionissa tehdyillä suosituksilla varhaiskasvatukselle on asetettu tavoitteeksi koulutuspoliittisen tasa-arvon toteuttaminen. Toisaalta EU suosittelee jäsenmaitaan katkaisemaan huono-osaisuuden kierteen toteuttamalla laadukasta varhaiskasvatusta. EU:n varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet eivät nouse esiin suomalaisessa päätöksenteossa tai mediassa. Sen sijaan EU-suositus kurkun käyryydestä on meillä otsikoissa. Varhaiskasvatuksen kehittämisessä pidetään matalaa profiilia. Lasten vanhemmat ovat selvityksen mukaan kiinnostuneita siitä, mitä lapsi oppii, kokee ja harjoittelee päiväkodin varhaiskasvatuspalveluissa. Tämä kävi selväksi OKM:n vuonna 2014 vanhemmille tekemässä kyselyssä.

Jokaiselle lapselle hyvät lähtökohdat

Suomessa on korkea aika heittää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kehittäminen sosiaalipalvelun ja työvoimapolittikan tukimuotona romukoppaan. On tartuttava rohkeasti varhaiskasvatuksen kehittämiseen lapsen oikeutena. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus laadukkaisiin varhaiskasvatuspalveluihin. Lasten vanhemmille tulee selkeästi kertoa varhaiskasvatuksen tavoitteet ja miten ne eri palvelumuodoissa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa sekä erilaisissa kerhoissa toteutuvat. Lasten vanhempien on myös tiedettävä, millä koulutustaustalla henkilöstö heidän lastensa päivähoitoa tai varhaiskasvatusta toteuttaa. Koulutuspoliittisesti on tärkeää, että entistä suurempi joukko alle kouluikäisistä lapsista osallistuu varhaiskasvatuspalveluihin, iloiseen oppimiseen päiväkodissa.

Koulutuspoliittisesti on viisasta sijoittaa laadukkaaseen varhaiskasvatukseen - mahdollistaa jokaiselle lapselle hyvät lähtökohdat, kuten EU suosituksissaan toteaa. Suomessa oppivelvollisuus alkaa kansainvälisesti myöhään - hyvä näin - mutta sitä suurempi on varhaiskasvatuksen laadun vastuu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anitta Pakanen
puheenjohtaja, Lastentarhanopettajaliitto LTOL
puhelin 040 5408 633

Ritva Semi
erityisasiantuntija, Opetusalan ammattijärjestö OAJ
puhelin 040 7688 451

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lastentarhanopettajaliitto LTOL
Lastentarhanopettajaliitto LTOL
Rautatieläisenkatu 6
00520 HELSINKI

+358 (0)40 5273 205http://www.lastentarha.fi
Lastentarhanopettajaliitto LTOL on varhaiskasvatuksen asiantuntijajärjestö. Teemme työtä lastentarhanopettajien sekä lapsuuden arvostuksen ja lapsen oikeuksien puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastentarhanopettajaliitto LTOL

Varhaiskasvatuspäivänä kampanjoidaan pienten lasten opettajien puolesta15.3.2018 09:27:31 EETTiedote

Varhaiskasvatuslain toinen vaihe on parhaillaan lausuntokierroksella. Lastentarhanopettajaliiton mielestä luonnos varhaiskasvatuslaiksi edistää lapsen oppimista ja kehitystä vahvistavaa toimintakulttuurin muutosta varhaiskasvatuksessa. – Lastentarhanopettajan rooli ja vastuu pedagogisesta työstä selkiytyy, Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen kiteyttää Valtakunnallisena Varhaiskasvatuspäivänä.

Lastentarhanopettajankoulutus – 125 vuotta tulevaisuuden tekijöitä4.10.2017 12:33:00 EESTTiedote

Hanna Rothman ja Elisabeth Alander aloittivat Friedrich Fröbelin pedagogiikkaan perustuvan lastentarhatoiminnan Suomessa 1880-luvun lopulla ja perustivat lastentarhanopettajakoulutuksen syyskuussa 1892 Sörnäisten kansanlastentarhan yhteyteen. Laadukas varhaiskasvatus luo pohjan koko kansakunnan kasvatusjärjestelmälle, joten lastentarhanopettajankoulutuksen perustaminen jo ennen maamme itsenäistymistä on ollut erityisen viisas ja kauas tulevaisuuteen suuntaava teko. Lastentarhanopettajankoulutuksen 125-vuotisjuhlavuosi on osa Suomi 100 juhlavuoden ohjelmaa. Juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lastentarhanopettajaliiton valtuuston julkilausuma Kohti kansallisesti yhtenäistä vaikuttavaa varhaiskasvatusta28.4.2017 14:15:05 EESTTiedote

Lastentarhanopettajaliiton näkemyksen mukaan hallituksen puoliväliriihen päätökset antavat aineksia varhaiskasvatuksen pedagogiikan kehittämiselle ja varhaiskasvatuslain päivittämiselle. Päätökset lisätä varhaiskasvatukseen osallistumisastetta muiden pohjoismaiden tasolle ja parantaa varhaiskasvatuksen laatua ovat askeleita kohti korkeatasoista maksutonta pedagogista varhaiskasvatusta. Linjaus on yhtenäinen Euroopan unionin tavoitteen kanssa nostaa yli 4- vuotiaiden lasten varhaiskasvatukseen osallistumista 95 prosenttiin.

Kunnan kannattaa nyt sijoittaa varhaiskasvatuksen laatuun16.11.2016 13:14:11 EETTiedote

Vietämme parhaillaan lapsen oikeuksien viikkoa, joka huipentuu 20. marraskuuta lapsen oikeuksien päivään. YK:n lapsen oikeuksien sopimus saa helposti katseemme maailmalle ja hauraissa oloissa elävien lasten maailmaan. Lasten oikeuksien sopimus koskee kuitenkin myös suomalaista lapsipoliittista päätöksentekoa, muistuttavat puheenjohtaja Anitta Pakanen Lastentarhanopettajaliitosta ja erityisasiantuntija Ritva Semi Opetusalan Ammattijärjestöstä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme