Suomen riistakeskus Satakunta

Satakunnan toimialueella käytettiin kaikki myönnetyt ilvesluvat

Jaa

Ilveksen kannanhoidollinen metsästys päättyi helmikuun lopussa. Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialue oli myöntänyt päättyneelle metsästyskaudelle poikkeusluvat 41:n ilveksen kaatamiseksi, jotka kaikki tulivat käytettyä.

Ilves on Lounaisessa Suomessa runsaslukuisin suurpeto. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio Satakunnan toimialueen ilveskannasta vuonna 2014 oli 180-190 aikuista yksilöä, jonka lisäksi alueelle on viime vuosina arvioitu syntyneen 30-40 ilvespentuetta vuosittain. Kanta on kasvanut voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana.

Myönnetyt kannanhoidolliset poikkeusluvat suunnattiin ilveksistä kertyneiden havaintojen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen pentuemääräarvion perusteella arvioiduille tiheimmille ilvesalueille. Metsästyksen tavoitteena oli ilveskannan kasvun leikkaaminen, sekä esimerkiksi asutuksen tuntumassa säännöllisesti liikkuvien ilvesten poistaminen.

Päättyneellä kaudella lupia oli käytettävissä aikaisempaa enemmän. Talvella 2013-2014 lupia oli kaikkiaan 37 ilvekselle, joiden nojalla kaadettiin hankalien lumiolosuhteiden vuoksi kuitenkin vain 28 ilvestä. 

Vuoden vaihteessa toimintansa aloittanut Luonnonvarakeskus antaa myöhemmin keväällä päivitetyn arvionsa ilveskannan koosta. Kannanarviointi perustuu petoyhdyshenkilöverkoston kirjaamiin ilveshavaintoihin, joista erityisesti pentuehavainnot ovat kannan arvioinnin kannalta olennaisessa asemassa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Impola, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus
p. 029 431 2321, antti.impola@riista.fi

Reima Laaja, riistasuunnittelija, Suomen riistakeskus
p. 029 431 2322, reima.laaja@riista.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen riistakeskus Satakunta
Suomen riistakeskus Satakunta
Porintie 9 B 6
29250 Nakkila

http://www.riista.fi
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueeseen kuuluu Satakunnan maakunta sekä Kihniön, Parkanon, Ikaalisten, Hämeenkyrön, Sastamalan, Punkalaitumen ja entisen Viljakkalan kuntien alueet Pirkanmaalta. Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus Satakunta

Hirvieläimille aikaisempaa enemmän kaatolupia15.7.2015 15:00:35 EESTTiedote

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on myönnetty metsästyskaudelle 2015 – 2016 pyyntilupia 1798 kpl hirvelle, 4921 kpl valkohäntäpeuralle ja 21 kpl kuusipeuralle. Hirvellä ja valkohäntäpeuralla lupamäärät kasvoivat noin kymmenyksellä viime kauteen nähden. Hirven osalta myös pankkilupien määrä on monin paikoin aikaisempaa suurempi. Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys alkaa tänä vuonna lauantaina 26. syyskuuta.