Avaus Marketing Innovations Oy

Avaus Marketing Innovations: tulos ja henkilökunta kaksinkertaistuivat 2014

Jaa

Markkinoinnin automaatioteknologia- ja ohjelmallisen mainonnan ratkaisuja tarjoava Avaus Marketing Innovations Oy lähes tuplasi liikevoittonsa ja kasvatti liikevaihtoaan 42 prosenttia. Nopeassa kasvussa oleva Avaus teki vuonna 2014 6,4 miljoonan euron liikevaihdolla 636 000 € tuloksen ennen veroja. Henkilökunta kasvoi 32 henkilöstä 64 henkilöön.

Vuonna 2013 pro forma -liikevaihto oli 4,5 miljoonaa euroa ja tulos 340 000 euroa ennen veroja. Avaus tuplasi henkilöstönsä koon -  32 henkilöstä tammikuussa 64 henkilöön joulukuussa 2014. Avaus Marketing Innovations ja sen edeltäjä Avaus Dialog ovat kasvaneet yli 40 prosenttia viitenä perättäisenä vuotena.

Avaus Marketing Innovationsin emo-yhtiö, Avaus Consulting myytiin Siili Solutions Oyj:lle toimintavuoden aikana. Avaus Marketing Innovations jatkaa toimintaansa vanhalla omistajapohjalla.

- Olemme onnistuneet rakentamaan Pohjoismaiden suurimman uusien markkinointiteknologioiden osaamiskeskuksen. Kasvamme nopeammin kuin verrokkimme, sanoo hallituksen puheenjohtaja Harri Roschier. Roschierin mukaan markkinointi satsaa nyt Avauksen perustekemiseen eli teknologiaan, analytiikkaan ja data-ohjattuun mainontaan. -  Avaus Marketing Innovations onnistui viime vuonna houkuttelemaan sekä asiakkaita että huippu-osaajia, sanoo Roschier

Kasvu ei olisi onnistunut Ilman Avauksen hyvää imua rekrytointimarkkinoilla. Vuoden aikana on palkattu mm. operatiivinen johtaja Tuomo Räsänen, Smart Advertising, eli ohjelmallisen mainonnan vetäjä Terhi Villanova, mainonnan tekninen johtaja Jarno Toivonen sekä uusi luova johtaja Jyrki Poutanen.

- Suurin ylpeydenaihe on Avauksen tiimien vahva osaaminen. Kasvu ja tulos perustuu ihmisiin ja Avaus Marketing Innovationsin tekijät pärjäävät hyvin kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa, sanoo operatiivinen johtaja Tuomo Räsänen.

Avaus Marketing Innovationsin partneri Tom Nickelsin mukaan Avaus Marketing Innovationsin ytimessä ei ole dataa eikä teknologiaa, vaan Avauksen kulttuuri. - Kulttuuria on systemaattisesti kehitetty ja sen avulla olemme onnistuneet kaikkein vaikeimmassa: Teknologia- numero- ja luovan osaamisen yhdistämisessä samoissa tiimeissä.

Avaus Marketing Innovations on markkinoinnin uudistaja joka auttaa asiakkaitaan parantamaan markkinoinnin tuloksellisuutta siirtymällä kampanjalähtöisestä markkinoinnista jatkuviin dataohjattuihin monikanavaisiin markkinointiohjelmiin. Avauksen asiakkaita ovat suuret pohjoismaiset BtoC ja BtoB yritykset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harri Roschier        
Hallituksen puheenjohtaja
Avaus Marketing Innovations
harri.roschier@avaus.fi
040-5812581

Tuomo Räsänen
Operatiivinen johtaja
Avaus Marketing Innovations
tuomo.rasanen@avaus.fi
040-7182840                                

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Avaus Marketing Innovations Oy
Avaus Marketing Innovations Oy
Merimiehenkatu 36 d
00150 HELSINKI

020 1500 300, info@avaus.fihttp://avausmarketing.fi
Avaus Marketing Innovationson Pohjoismaiden johtava markkinoinnin uudistaja. Avaus auttaa suuria B2C ja B2B -yrityksiä parantamaan markkinoinnin tuloksellisuutta siirtymällä kampanjalähtöisestä markkinoinnista jatkuviin dataohjattuihin monikanavaisiin markkinointiohjelmiin. Avauksella työskentelee 65 analytiikan, teknologian, sisältömarkkinoinnin, digitaalisen mainonnan ja strategisen markkinoinnin ammattilaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avaus Marketing Innovations Oy

Asiakkuusindeksi 2016: S-Pankki nousi kärkeen asiakasuskollisuudessa27.9.2016 11:00:00 EESTTiedote

Yritysten asiakasuskollisuutta seuraavan Asiakkuusindeksi 2016 -tutkimuksen ykkössijalle on noussut S-Pankki. Veikkaus nousi viime vuoden viidenneltä sijalta toiseksi. Kolmikon täydentää tasapisteissä olleet OnniBus sekä Osuuspankki. Kovimmasta noususta vastasi LähiTapiola, joka kipusi listalla 11 sijaa ylöspäin. Tänään julkistetun tutkimuksen ovat tehneet Asiakkuusmarkkinointiliitto (ASML) ja Avaus Marketing Innovations Oy.