Viherympäristö-tunnustus Viherkattoja tutkivalle Viides Ulottuvuus tutkimushankekokonaisuudelle
Viherkattojen rakentamisen ennustetaan kasvavan voimakkaasti lähivuosina Suomessa. Niitä on rakennettu jonkin verran yli 20 vuoden ajan, mutta niitä on tutkittu kuitenkin melko vähän. Viherkatoilla on monia kiistattomia etuja. Esimerkiksi sadevesien pidätyskyky on tärkeä asia, koska ilmastonmuutoksen edetessä uskotaan hetkittäisten sademäärien kasvavan ja seurauksena on kaupunkikeskustoissa tulvia. Sadevesiä pidättävät ratkaisut, kuten viherkatot ja viherseinät ovat monissa maissa hyvin yleisiä ja myös erilaisin lainsäädännöllisin keinoin tuettuja ratkaisuja. Lisäksi viherkatot lisäävät luonnon monimuotoisuutta, ne tasaavat lämpötilaeroja, pidentävät kattorakenteiden ikää ja lisäävät asuinympäristön viihtyisyyttä.
Viherkattoihin liittyvät tutkimukset ovat käynnistyneet Suomessa rivakasti ja monipuolisesti. Viides ulottuvuus tutkimushanke on saanut paljon julkisuutta, se on kiinni ajassa. Tiivistyvässä kaupunkirakenteessa viherkatoilla tulee olemaan merkitystä luotaessa luonnon monimuotoisuudelle tilaa. Monilla katoilla viherkatto on myös mahdollisuus tarjota paikka pienimuotoiselle viljelylle mm ullakkojen täydentämisrakentamisen yhteydessä.
Palkintoraadissa ovat: toimitusjohtaja Katarina Lassheikki Puutarhaliitto ry, toimitusjohtaja Pekka Leskinen Viherympäristöliitto ry, johtaja Mikko Horppu Suomen Messuilta ja raadin sihteeri toiminnanjohtaja Seppo Närhi Viheraluerakentajat ry.
Palkinnon vastaanotti hankkeen vetäjä Susanna Lehvävirta.
Lisätiedot
Seppo Närhi, Viheraluerakentajat ry, 0400 419085, seppo.narhi@var.fi
FT Susanna Lehvävirta, Helsingin yliopisto, 050-5762952, susanna.lehvavirta@helsinki.fi
Lisätietoja Vihertek 2011 -messuista, Tony Ahlqvist, Suomen Messut. 050 538 1370, tony.ahlqvist@finnexpo.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
KUTSU: Prätkällä töihin -päivän ja Moottoripyörien suuren koeajokiertueen tilaisuuteen30.5.2023 11:50:52 EEST | Kutsu
Olet tervetullut Prätkällä töihin -päivän ja Moottoripyörien suuren koeajokiertueen tiedotustilaisuuteen perjantaina 9.6. klo 11 kuulemaan, miten moottoripyöräalalla menee, moottoripyörien kuntotarkastuksesta sekä moottoripyöräkortin ajamisen helppoudesta.
Habitaren Yhdessä/Together-teemanäyttely tuo näkyviin erilaisia yhdessä olemisen tapoja ja arkea kohottavia yksityiskohtia30.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren uusi teemanäyttely nostaa esiin tapahtuman Yhdessä/Together-teemaa monista näkökulmista – ihmisten yhdessäolon tapojen, mutta myös esineiden. Studio Plentyn suunnittelemassa näyttelyssä keskustelevat monumentaalisuus ja arjen pienet detaljit. Näyttely sisältää päivittäin muuttuvan osion, jossa arkea kohottavat, usein huomaamattomiksi jäävät esineet nousevat keskiöön ja vaihtavat omistajaa. Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 13.–17.9.2023.
MEDIA INVITATION: Radical Health Festival Helsinki 12-14 June 202329.5.2023 17:34:23 EEST | Press Invitation
Welcome to the first Radical Health Festival Helsinki, which brings together European professionals in digital health from 12 to 14 June 2023
Radical Health Festival Helsinki 2023: Ohjelma on julkistettu29.5.2023 13:09:45 EEST | Tiedote
Radical Health Festival Helsinki 2023 on julkistanut ohjelmansa. Uusi eurooppalainen terveysfestivaali järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 12.-14.6.2023. Tapahtuma kokoaa yhteen niin yksityiset kuin julkiset toimijat sekä terveysalalla toimivat ammattilaiset ja päättäjät mahdollisimman laajasti. Radical Health Festival Helsinki 2023 -tapahtuman ohjelma koostuu inspiroivista keynote-puheenvuoroista, interaktiivisista työpajoista, paneelikeskusteluista ja vierailuista kiinnostaviin tutustumiskohteisiin. Tapahtuman teemoja ovat tekoäly, mielenterveys, ilmastonmuutoksen vaikutukset terveyteen, aktiivinen ikääntyminen, kyberturvallisuus, innovaatiot ja terveysalan digitalisaatio. ”Radical Health Festival Helsinki 2023 -tapahtuman korkeatasoinen ohjelma esittelee laajasti terveysalan innovaatioita, teknologioita ja käytäntöjä. Digitalisoituva toimintaympäristö vaatii terveysalalta radikaalia uudistumista ja ennakkoluulotonta yhteistyötä. Festivaalimme ohjelma kannustaa muutokseen ja haas
Prätkällä töihin -päivän 9.6. teemana moottoripyöräilyn aloittaminen – päivän keulakuvana liikenneopettaja Kai Niukkanen29.5.2023 12:25:43 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen Prätkällä töihin -päivä perjantaina 9.6.2023 kannustaa kaikki Suomen moottoripyöräilijät pyörän selkään ja näkymään liikenteessä – ja innostamaan kaikkia moottoripyöräilystä kiinnostuneita ajamaan ajokortin. Päivän kummina toimii tänä vuonna liikenneopettaja ja autokouluyrittäjä Kai Niukkanen Autokoulu Startista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme