Adoptioperheet ry

Adoptioperheet ry on valtakunnallinen kokemusasiantuntija adoptiopolulla odotuksesta aina adoptoidun aikuisuuteen asti. Tarjoamme vertaistukea, tuotamme tietoa ja teemme vaikuttamistyötä.

Olemme kotimaasta ja ulkomailta adoptoineiden, adoptiota harkitsevien, adoptioprosessissa mukana olevien ja adoptoitujen yhdistys. Toimintamme tähtää parantamaan niiden perheiden elämää, joita adoptio koskettaa.

Olemme mukana Monimuotoiset Perheet -verkostossa (https://monimuotoisetperheet.fi/) ja tuotamme sisältöjä Väestöliiton hallinnoiman Perheaikaa.fi-sivustolle (https://www.perheaikaa.fi/haku/?search=adoptio ) adoptioaiheista.

Kansainvälisessä adoptiossa on kyse perheeksi tulemisesta10.1.2019 09:02:19 EET | Tiedote

Perussuomalaiset Nuoret vaativat kannanotossaan 9.1.2019, että kansainvälisen adoption tukeminen on lopetettava. Kannanotto perustuu virheellisiin taustaoletuksiin. Kannanotossa väitetään muun muassa, että kansainvälistä adoptiota perustellaan maailman hätää kärsivien auttamisella. Suomessa asia on juuri päinvastoin, eikä altruismia pidetä kestävänä motivaationa adoptiolle, jossa solmitaan lapsi-vanhempi-suhde loppuiäksi.

Adoptio on tuonut paljon rikkautta ja rakkautta elämään – #Adoptionilo-kampanja alkaa jälleen 12.3.20186.3.2018 16:36:12 EET | Tiedote

Adoptio on yksi tapa perustaa perhe. Adoptiovanhemman ei tarvitse olla superihminen, mutta eroja ja menetyksiä kokeneen lapsen vanhempi tarvitsee hyviä voimavaroja tarjotakseen lapselle korvaavia kokemuksia. Vaikka Suomen palvelujärjestelmässä adoption jälkeinen tuki ja adoptio-osaaminen vaativat vielä kehittämistä, suureksi osaksi adoptioperheissä vietetään kuitenkin hyvin tavallista arkea iloineen ja haasteineen. – Adoptio on ennen kaikkea lapselle uusi mahdollisuus, #Adoptionilo -kampanjan takana olevat järjestöt toteavat.

Adoptioperheet ry on valtakunnallinen kokemusasiantuntija adoptiopolulla odotuksesta aina adoptoidun aikuisuuteen asti. Tarjoamme vertaistukea, tuotamme tietoa ja teemme vaikuttamistyötä.

Olemme kotimaasta ja ulkomailta adoptoineiden, adoptiota harkitsevien, adoptioprosessissa mukana olevien ja adoptoitujen yhdistys. Toimintamme tähtää parantamaan niiden perheiden elämää, joita adoptio koskettaa.

Olemme mukana Monimuotoiset Perheet -verkostossa (https://monimuotoisetperheet.fi/) ja tuotamme sisältöjä Väestöliiton hallinnoiman Perheaikaa.fi-sivustolle (https://www.perheaikaa.fi/haku/?search=adoptio ) adoptioaiheista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye