AKY - Akavalaiset yrittäjät  ry

AKY - Akavalaiset yrittäjät ry on korkeakoulutettujen yrittäjien edunvalvontajärjestö, johon kuuluu 23 jäsenjärjestöä ja näiden noin 17 000 pää- ja sivutoimista yrittäjäjäsentä. AKY on Suomen yrittäjien toimialajärjestöjäsen.

Kahden kassan jäsenyydellä työttömyysturvaa kaikesta tehdystä työstä8.4.2024 12:17:46 EEST | Blogi

Sosiaali- ja terveysministeriö on ilahduttavasti ryhtynyt työhön hallitusohjelmaan kirjatun työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen toteuttamiseksi. Uudistuksen taloudelliset reunaehdot ovat tiukat (kulut eivät saa kasvaa) eikä kysynnästä ole varmuutta. Matalan kynnyksen malli olisikin ensimmäiseksi yhdistelmävakuutukseksi järkevin. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa vakuuttamisen työttömyyden varalle vain palkansaajana tai yrittäjänä, mutta ei molemmissa rooleissa samanaikaisesti. Työelämä on kuitenkin monimuotoisempaa kuin koskaan ennen ja yhä useammat henkilöt vaihtelevat palkkatyön ja yrittäjyyden välillä tai toimivat molemmissa rooleissa samanaikaisesti. Tulevaisuudessa perinteisten työnteon muotojen rinnalle tulevat vielä alustatalouden tarjoamat mahdollisuudet. Vanhat työttömyysturvan ratkaisut eivät enää vastaa kaikkien osalta näiden työskentelymuotojen tarpeisiin ja siksi tarvitaan malli molemmissa rooleissa tehdyn työn vakuuttamiseksi työttömyyden varalle samanaikaisesti.

Akavalle ensimmäisenä palkansaajakeskusjärjestönä oma yrittäjyysohjelma: ”Kestävää kasvua yrittäjyydestä”3.4.2024 11:35:01 EEST | Blogi

Akavan hallitus hyväksyi 19.3.2024 kokouksessaan historiansa ensimmäisen yrittäjyysohjelman. Sen laatimisen taustalla on korkeakoulutettujen pää- ja sivutoimisen yrittäjyyden kasvu. Yrittäjyys on yhä useamman korkeakoulutetun uravalinta. Ohjelmassa nostetaan esille keskeisimmät ehdotukset korkeakoulutetun yrittäjyyden ja monimuotoisen työn edistämiseksi, yksinyrittäjän aseman parantamiseksi sekä kasvun ja kasvuyrittäjyyden vahvistamiseksi. Tavoitteena on, että Suomessa arvostetaan yrittäjyyttä, yrittäjäksi on helppo ryhtyä sekä mahdollistetaan yrittäjänä kehittyminen ja menestyminen. Seuraavassa muutamia poimintoja ohjelmasta.

AKY – Akavalaiset yrittäjät vaatii valvontaviranomaisilta ja ministeriöltä ripeitä toimia rekisteriruuhkan purkamiseksi19.2.2024 11:20:31 EET | Tiedote

Sote-valvontalaki astui voimaan vuoden 2024 alussa. Laki toi mukanaan uuden kansallisen Soteri-rekisterin, johon kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien tulee rekisteröityä. Aiemmin palveluita tuottaneiden tiedot on siirretty valvontaviranomaisten toimesta vanhasta rekisteristä uuteen, mutta uusien yrittäjien on vuoden alusta alkaen tullut tehdä rekisteröintihakemus Soteriin.

AKY – Akavalaiset yrittäjät: Onnistunut hankintapolitiikka lähtee markkinadialogista18.4.2023 12:29:13 EEST | Tiedote

Toimivan monituottajamallin rakentaminen vaatii aitoa, tasa-arvoista vuoropuhelua eli markkinadialogia osapuolten välillä. Monituottajamalli on järkevin tapa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö turvaa palvelujen saatavuutta ja tuo alalle uusia innovaatioita. Hyvä yhteistyö perustuu kumppanuuteen ja yhteisymmärrykseen.

AKY – Akavalaiset yrittäjät: Hyvinvointialueiden hankintapolitiikka uhkaa palveluiden saatavuutta ja pienyrittäjien elinkeinovapautta30.3.2023 11:34:58 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille vuoden alussa. Sote-palveluiden on vastattava väestön tarpeeseen. Hyvinvointialueet voivat tuottaa palveluita omana toimintanaan tai hankkia palveluita yksityiseltä sektorilta. Hankintamenettelynä on useimmiten kilpailutus tai palveluseteli. Hyvinvointialueet ovat ratkaisseet palvelutuotantonsa eri tavoin. Joillakin alueilla on käytössä palveluseteli ja palveluntuottajien rekisteröintimenettelyt, toisilla taas on käynnissä erilaisia kilpailutuksia. Hankintalain tulkinta on osoittautunut alueilla kirjavaksi. Osa hyvinvointialueista on sulkenut julkisten hankintojen ulkopuolelle kaikki sellaiset palveluntarjoajat, jotka ovat työsuhteessa kyseiseen hyvinvointialueeseen.

AKY – Akavalaiset yrittäjät: Kuluttajansuojalain uudistus heikentää sekä asiakkaan että yrittäjän asemaa24.11.2022 15:41:36 EET | Tiedote

Kuluttajansuojalaki uudistuu vuoden 2023 alussa. Uudistus vaikuttaa yksityisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten psykoterapiaan, puheterapiaan, toimintaterapiaan ja fysioterapiaan. Lakiuudistus heikentää asiakaslähtöisyyttä ja yrittäjän asemaa. Terapiapalveluissa on tähän saakka voitu sopia asiakkaiden peruutuskäytännöistä ja mahdollisista korvauksista asiakaslähtöisesti, asiakkaan yksilöllinen tilanne huomioiden.

AKY – Akavalaiset yrittäjät: Kasvulle luotava paremmat edellytykset31.10.2022 13:10:21 EET | Tiedote

Suomen menestyksen kannalta on oleellista, että meillä on erityisesti kasvuun ja kansainvälisille markkinoille tähtääviä yrityksiä. Yrittäjyys onkin kasvu- ja työllisyysvaikutuksiensa vuoksi yksi suomalaisen hyvinvoinnin avaintekijöistä. Suomalaisten yritysten kansainvälinen menestys syntyy korkeasta osaamisesta sekä riittävästä kyvystä ja mahdollisuuksista lähteä laajentumaan kansainvälisesti.

Suomen Yrityskummit ry ja AKY-Akavalaiset Yrittäjät tiivistävät yhteistyötään26.9.2022 09:46:55 EEST | Tiedote

Moni akateemisesti koulutettu nuori perustaa tänä päivänä yrityksen ja kaipaa tukea liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Suomen Yrityskummien tarjoama maksuton mentorointi on tärkeä tuki monelle, etenkin yritystoimintaansa käynnistävälle nuorelle. Entistä useampi korkeakoulutettu näkee yrittäjyyden houkuttelevana uravaihtoehtona ja moni myös vuorottelee palkkatyön ja yrittäjyyden välillä. AKY toimii heidän äänitorvenaan, valvoo heidän etujaan ja tuottaa heille palveluita.

Korkeakoulutetut yrittäjät ovat ruoka-alan haasteiden ratkaisijoita2.5.2022 12:07:36 EEST | Tiedote

Monitahoinen yleinen keskustelu maatalouden kannattavuusongelmista ja ruokaketjun haasteista on muuttunut yhä vakavammaksi ajankohtaisesta geopoliittisesta tilanteesta sekä huoltovarmuustarpeista johtuen. Korkeakoulutettuja yrittäjiä edustava AKY - Akavalaiset yrittäjät ry painottaa yrittäjyyden, kaupallistamisen ja vahvaa liiketoiminnan kehittämisen näkökulmaa pitkän aikavälin ratkaisuna ruoka-alan kehittämiseksi. Viljelyn kannattavuus linkittyy keskeisellä tavalla takaamaan Suomen huoltovarmuuttakin.

AKY - Akavalaiset Yrittäjät: Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksia tarvitaan edelleen1.3.2022 11:39:03 EET | Tiedote

Pääministeri Sanna Marinin hallitus leikkaa yksityisten terveyspalveluiden käytöstä maksettavia Kela-korvauksia 40 prosenttia eli 64 miljoonaa euroa. Esimerkiksi fysioterapiaa ei jatkossa korvata lainkaan. Leikkaukset kohdistuvat vuoteen 2023 eli samaan vuoteen, jolloin hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. AKY - Akavalaiset Yrittäjät ry pitää Kela-korvausten leikkaamista ja poistamista haitallisena sekä kansanterveydelle että sote-alan yritystoiminnalle.

AKY - Akavalaiset yrittäjät ry on korkeakoulutettujen yrittäjien edunvalvontajärjestö, johon kuuluu 23 jäsenjärjestöä ja näiden noin 17 000 pää- ja sivutoimista yrittäjäjäsentä. AKY on Suomen yrittäjien toimialajärjestöjäsen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye