Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

MIKÄ ON EKL? Eläkkeensaajien Keskusliitto on noin 80 000 jäsenellään maan toiseksi suurin eläkeläisjärjestö, joka elää aktiivisesti mukana eläkkeensaajan arjessa. Edunvalvontatyötä on tehty jo yli 50 vuotta. Sadat EKL:n paikallisyhdistykset tarjoavat työelämän jälkeen Sinullekin mielenkiintoista toimintaa, uusia harrastuksia ja tuttavuuksia.

Tiedotteet
100
Valikko

KANNANOTTO: Kuin tuuleen huutaisi – hallitus viis veisaa maamme heikoimmista12.4.2018 12:43 | Tiedote

Hallituksen kokous 12.4.2018. Hallituskauden viimeinen kehysriihi osoitti, ettei hallitukselta juurikaan tipu ymmärrystä maamme vähävaraisille ja heikko-osaisille. Koko kauden harjoitettu linja, jossa leikkaukset on kohdistettu yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin, on ollut käsittämätöntä ja karmeaa katseltavaa. Etenkin, kun ennen viime eduskuntavaaleja annettiin lupauksia, ettei opiskelijoiden, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden tuensaajien euroista leikata.

Eläkkeensaajalle tukea sosiaaliturvan palveluiden hakuprosessissa31.1.2018 09:13 | Tiedote

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n yhtenä keskeisenä tavoitteena on vaikuttaa ikäihmisille tarjottavien sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Palveluiden tulee olla määrältään riittäviä, laadukkaita sekä hinnaltaan kohtuullisia. Merkityksellistä on tiedon oikea-aikainen saaminen avun ja tuen mahdollisuuksista. Tiedon tulee olla helposti löydettävää ja palveluneuvontaa tulee kehittää.

Hallitus kuulee muttei kuuntele - Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry vaatii hallitusta kuuntelemaan kansalaisia ja heidän toiveitaan25.10.2017 12:00 | Tiedote

Viikko sitten (18.10.) julkaistun eurobarometrin tiedoista käy ilmi, että terrorismin torjunta on noussut vuoden aikana suomalaisten mielissä EU:n tärkeimmäksi tavoitteeksi (45 % suomalaisista). Lähes yhtä tärkeänä EU:n tavoitteena suomalaiset pitävät köyhyyden ja eriarvoistumisen torjumista (44 %). Kaikissa 28 jäsenmaassa tehdyn kyselyn perusteella EU-maiden kansalaiset ovat lähes samaa mieltä kanssamme. Kärjessä olivat samat asiat 41 prosentin osuuksilla.

Indeksijäädytysten voimaanjättäminen iskee kaikkein heikoimpiin31.8.2017 14:51 | Tiedote

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on pettynyt siihen, että hallitus on jättämässä voimaan tekemänsä säästöpäätöksen indekseihin liittyen. Jäädytys leikkaa reaalista ostovoimaa ja alentaa sosiaaliturvan tason pysyvästi alemmalle kehitysuralle myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa suurta ja pysyvää heikennystä maamme eläkkeensaajille, mikäli jäädytystä ei hyvitetä täysimääräisenä tulevien indeksitarkistusten yhteydessä.

VEROHALLINNON PÄÄTÖS UHKAA LOPETTAA VAPAAEHTOISTOIMINNAN27.4.2017 13:33 | Tiedote

Vapaaehtoistoiminta on lähtökohtaisesti vastikkeetonta eikä siinä synny tekijälle verotettavaa tuloa. Verottajan uuden ohjeen mukaan (Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymyksistä 17.3.2017) maksuton ruokailu ei kuitenkaan enää ole mahdollista, vaan se katsotaan veronalaiseksi tuloksi. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ei hyväksy verottajan tuoretta linjausta ja ehdottaa muutosta tuloverolakiin.

HALLITUSOHJELMAN PUOLIVÄLITARKASTELUSSA ON HUOMIOITAVA HEIKOIMMAT9.3.2017 11:32 | Tiedote

Eläkkeensaajien Keskusliiton hallitus lähetti kokouksensa aluksi 9.3. terveisensä maan hallitukselle: Hallituksen kovat säästöpäätökset niittävät juuri sitä satoa, josta mm. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry oli huolissaan jo hallitusohjelman luettuaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö on arvioinut valtion talousarvion muutosten vaikutuksia 6.3.2017 julkaistussa raportissa. Tulokset ovat maamme vähävaraisten kannalta suorastaan henkeä ahdistavia.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

MIKÄ ON EKL? Eläkkeensaajien Keskusliitto on noin 80 000 jäsenellään maan toiseksi suurin eläkeläisjärjestö, joka elää aktiivisesti mukana eläkkeensaajan arjessa. Edunvalvontatyötä on tehty jo yli 50 vuotta. Sadat EKL:n paikallisyhdistykset tarjoavat työelämän jälkeen Sinullekin mielenkiintoista toimintaa, uusia harrastuksia ja tuttavuuksia.