Puustelli Group Oy

Puustelli Group Oy on korkealaatuisten kiintokalusteiden valmistaja ja alan ekologisten toimintatapojen kehittäjä ja edelläkävijä.

Puustelli Group Oy kuuluu Harjavalta-konserniin, joka on suomalainen perheyhtiö. Konserniin kuuluvat myös Kastelli Group Oy sekä Lapti Group Oy. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2017 noin 386 miljoonaa euroa ja vakituisessa työsuhteessa oli 1130 henkilöä.

Puustelli Group Oy valmistaa keittiökalusteita Harjavallassa sijaitsevilla tuotantolaitoksillaan – samalla paikkakunnalla ja samalla tontilla, johon emoyhtiö Harjavalta Oy perustettiin lähes 100 vuotta sitten.

Puustelli-keittiöt ovat aina olleet tunnettuja korkeasta laadustaan ja puusepäntaidoistaan. Puustelli-keittiöt sekä Kastelli-talot ovat olleet jo vuosia alansa markkinajohtajia Suomessa.

Puustelli Group Oy on myös vahvasti kansainvälistyvä organisaatio. Tällä hetkellä Puustelli-keittiöitä myydään omien erikoismyymälöiden kautta Suomen lisäksi Ruotsiin, Venäjälle ja Baltian maihin. Puustellin Miinus-keittiöitä viedään edellisten maiden lisäksi myös Yhdysvaltoihin.

Puustelli toimittaa yli 400 keittiötä Tukholmaan5.1.2021 08:05:00 EET | Tiedote

Puustelli toimittaa keittiökalusteet yli 400 kerrostaloasuntoon Haga Norraan. Kalustetoimitukset ensimmäisiin kohteisiin alkavat tammikuussa ja ajoittuvat näin ajanjaksolle 2021 - 2022. Poikkeuksellinen kohde, Haga Norra, sijaitsee Solnassa, vain lyhyen matkan päässä Tukholman keskustasta. Kaupunginosan suunnittelun lähtökohtana on ollut sosiaalinen, asukasystävällinen sekä hyvinvointia laajasti luova miljöö, joka tekee elämisestä joustavampaa palveluineen ja harrastusmahdollisuuksineen. Alueen on ideoinut ja kehittänyt Fabege AB, joka on yksi Ruotsin suurimmista liikekiinteistöjen omistajayrityksistä.

Puustellista nyt hiilineutraalit kalusteet7.10.2020 07:45:00 EEST | Tiedote

Puustelli on käynnistänyt Natural Steps -ohjelman, jolla vähennetään Harjavallan kalustetehtaan aiheuttamia päästöjä kalustevalmistuksen yhteydessä sekä kompensoidaan pitkällä tähtäimellä tehtaan aiheuttamaa hiilijalanjälkeä valittujen yhteistyökumppaneiden toimesta. Puustelli on sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen hiilineutraaleja kalusteita, joiden ympäristövaikutukset sekä päästöt on minimoituna ja uuden ohjelman mukaisesti kompensoituna.

Puustellis badrumsinventarier tillverkas i vattenbeständig biokomposit19.3.2020 10:05:20 EET | Tiedote

Puustelli har utvecklat ett unikt möbelsystem för att eliminera fuktproblem med badrumsinventarier. Möblerna har en ramstruktur som framställs genom formsprutning av biokomposit. Biokomposit är en kombination av polypropen och cellulosafiber som är ett material som är vattenbeständigt, giftfritt, ekologiskt, modifierbart och hållbart. Produktutvecklingen är resultatet av en finländsk innovation och tillverkningen sker till hundra procent i Finland. Möbelsystemet lämpar sig för köksinventarier och har varit i produktion sedan 2013 i Puustellis Miinus-kök. År 2018 beviljades Puustellis uppfinning ett europapatent.

Puustellin kylpyhuonekalusteisiin vedenkestävä biokomposiitti19.3.2020 10:05:19 EET | Tiedote

Puustelli on kehittänyt kylpyhuonekalusteiden kosteusongelmien poistamiseksi ainutlaatuisen kalustejärjestelmän. Kalusterungoissa on kehärakenne, joka valmistetaan ruiskuvalumenetelmällä biokomposiitista. Biokomposiitti on polypropeenin ja sellukuidun yhdistelmä, joka on vedenkestävä, myrkytön, ekologinen, muuntautuva ja kestävä materiaali. Suomalaisen innovaation tuotekehitys ja valmistus on sataprosenttisesti Suomessa. Keittiökalusteisiin soveltuva kalustejärjestelmä on ollut tuotannossa jo vuodesta 2013 lähtien Puustellin Miinus-keittiöissä. Vuonna 2018 Puustellin keksinnölle myönnettiin eurooppapatentti.

Water-resistant biocomposite for Puustelli bathroom fittings19.3.2020 10:05:18 EET | Press release

Puustelli has innovated a unique furniture system to eliminate moisture problems in bathroom fittings. The furniture frames feature a structure made of biocomposite by injection moulding. The biocomposite is a mixture of polypropylene and chemical pulp fibre, and is a water-resistant, non-toxic, ecological, modifiable and lasting material. This Finnish product innovation has been developed and is made 100% in Finland. The furniture system, which is suitable for kitchen furniture, has been in production in Puustelli Miinus kitchens since back in 2013. Puustelli was granted a European patent for its invention in 2018.

Puustellin Miinus-keittiöt valittiin uraauurtavaan rakennusprojektiin Ruotsissa28.10.2016 11:18:00 EEST | Tiedote

Arkkitehtitoimisto Hauschild + Siegel on valinnut uraauurtavaan asuntoprojektiinsa Ruotsin Malmössä keittiötoimittajaksi Puustellin. 55 vuokra-asuntoa ja 31 hotellihuonetta käsittävään rakennukseen toimitetaan Harjavallasta yli 80 Puustelli Miinus -keittiötä. Rakennusprojektin päätavoitteena on rakentaa asuntoja, joissa vähennetään hiilijalanjälkeä ja ympäristökuormitusta.

Ekologinen Puustelli Miinus -keittiö menestyy maailmalla23.3.2016 11:23:00 EET | Tiedote

Suomalainen, ekologisesti valmistettu Puustelli Miinus -keittiö on Ruotsin ja Viron jälkeen esitelty nyt myös Yhdysvalloissa ja Englannissa. Puustelli Miinus oli helmi-maaliskuun vaihteessa mukana Yhdysvalloissa Minneapolisissa järjestetyillä Home and Garden -messuilla sekä maaliskuussa Lontoossa ekologisen rakentamisen Ecobuild-messuilla. Ekologinen Miinus-keittiö sai erittäin positiivisen vastaanoton molemmilla messuilla. Hyvä vastaanotto vauhdittaa Puustelli Miinus -keittiön myyntiä molemmissa maissa. Puustelli vahvisti asemiaan myös Ruotsissa, kun 14. myymälä avattiin Kungsbackassa.

PUUSTELLI-TUOTTEET PARHAASEEN M1-PÄÄSTÖLUOKKAAN4.8.2015 11:44:31 EEST | Tiedote

Rakennustietosäätiö RTS on hyväksynyt jo yli 90% Puustelli Group Oy:n mallistossa olevista tuotteista rakennusmateriaalien parhaaseen M1-päästöluokkaan. Puustelli on oikeutettu käyttämään M1-tunnusta alla mainittujen tuotteidensa yhteydessä. Tunnus kattaa jo lähes koko Puustelli-malliston, poikkeus* mainittu. M1-tunnusta voivat käyttää vain ne yritykset ja vain niiden valmiiden tuotteiden yhteydessä, jotka on puolueettomasti testautettu ja luokitus näiden tulosten perusteella myönnetty.

Puustelli Group Oy on korkealaatuisten kiintokalusteiden valmistaja ja alan ekologisten toimintatapojen kehittäjä ja edelläkävijä.

Puustelli Group Oy kuuluu Harjavalta-konserniin, joka on suomalainen perheyhtiö. Konserniin kuuluvat myös Kastelli Group Oy sekä Lapti Group Oy. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2017 noin 386 miljoonaa euroa ja vakituisessa työsuhteessa oli 1130 henkilöä.

Puustelli Group Oy valmistaa keittiökalusteita Harjavallassa sijaitsevilla tuotantolaitoksillaan – samalla paikkakunnalla ja samalla tontilla, johon emoyhtiö Harjavalta Oy perustettiin lähes 100 vuotta sitten.

Puustelli-keittiöt ovat aina olleet tunnettuja korkeasta laadustaan ja puusepäntaidoistaan. Puustelli-keittiöt sekä Kastelli-talot ovat olleet jo vuosia alansa markkinajohtajia Suomessa.

Puustelli Group Oy on myös vahvasti kansainvälistyvä organisaatio. Tällä hetkellä Puustelli-keittiöitä myydään omien erikoismyymälöiden kautta Suomen lisäksi Ruotsiin, Venäjälle ja Baltian maihin. Puustellin Miinus-keittiöitä viedään edellisten maiden lisäksi myös Yhdysvaltoihin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye