Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

 

Kädentaitomessut Turun Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna13.3.2024 10:25:39 EET | Tiedote

Varsinaissuomalaisten käsityön ystävien paljon odottama tapahtuma palaa välivuoden jälkeen Turun Messukeskukseen. Mediapro Messut on järjestänyt kädentaitomessuja Turussa 16 kertaa vuodesta 2004 alkaen ja kaiken kaikkiaan 110 kertaa eri puolilla Suomea. Käsityön arvostus on edelleen korkealla ja käsin tekeminen harrastuksena kasvaa vuosi vuodelta. Turun Kädentaitomessuilla 16.-17.3. on laaja kattaus upeita näytteilleasettajia. Mukana on käsityöläisiä valmiine tuotteineen. Esillä on mm. vaatteita, asusteita, käyttö- ja sisustusesineitä, grafiikkatuotteita, koruja ym. Valmistuotteet ovat kotimaisen käsityön taidonnäytteitä. Messujen väriloistoa edustaa myös esimerkiksi kankaat, langat, askartelutarvikkeet ja muut materiaalit itse tekeville. Harrastajat saavat paljon ideoita omiin luomuksiinsa. Torilla tavataan – nimittäin Taitotorilla. Tapahtuman keskellä olevalla Taitotorilla tapahtuu koko messujen ajan, ja työnäytöksissä pääsee tutustumaan vaikkapa kuvanveistoon, piilosilmukkavirkkauks

Navigate 2024 kokoaa merenkulkualan ja logistiikan ammattilaiset Turun Messukeskukseen29.2.2024 08:10:00 EET | Tiedote

Turun Messukeskuksessa järjestetään Suomen suurin merenkulkualan tapahtuma, Navigate, 15.–16.5.2024. Messut on suunnattu kaikille alan toimijoille laivanrakennuksesta logistiikka-alan yrityksiin. Sisällöltään uudistunut ja monipuolistunut tapahtuma tarjoaa laadukkaan kattauksen kansainvälistä ja kotimaista huippuosaamista. Tänä vuonna keskitytään erityisesti kannattavaan liiketoimintaan ja kestävän kehityksen investointeihin.

Osaava Nainen -messutapahtuma alkaa lauantaina – luvassa kauneutta, muotia, terveyttä ja hyvinvointia23.10.2023 16:13:07 EEST | Tiedote

Syksyn perinteinen naisten viikonloppu Turun Messukeskuksessa kerää saman katon alle upean kattauksen kauneutta, muotia, terveyttä ja hyvinvointia. 28.-29.10.2023 järjestettävillä Osaava Nainen -messuilla treenataan erilaisilla kokeilutunneilla, inspiroidutaan kiinnostavista puhujista, keskusteluista, työpajoista sekä upeasta muotinäytöksestä ja Miss Turku -kilpailun finaalista.

Turun Kirjamessut sai kirjallisuuden ystävät liikkeelle sankoin joukoin2.10.2023 11:14:22 EEST | Tiedote

Eilen päättyneet Turun Kirjamessut ja samanaikaisesti järjestetyt Turun Ruoka- ja Viinimessut vetivät kävijöitä edellisvuosia enemmän. Messukäytävillä kävi kova kuhina heti perjantaiaamusta alkaen ja kirjamyynti oli osastoilla ennätyksellisen hyvää. Messujen laadukas ja monipuolinen ohjelma täytti katsomot, ja Turun Kirjamessujen erityinen kodikas tunnelma sai jälleen kiitosta kävijöiltä. Messut järjestettiin Turun Messukeskuksessa 29.9.-1.10.2023.

Turun Kirjamessut alkavat perjantaina – luvassa kirjailijatähtiä, kantaaottavia keskusteluja ja tanssia25.9.2023 12:20:49 EEST | Tiedote

Suomen vanhimmat kirjamessut starttaavat perjantaina 29.9. – ajankohtaisimpina kuin koskaan! Messuilla pääsee tekemään kirjaostoksia, nauttimaan ainutlaatuisesta messutunnelmasta sekä tietenkin tapaamaan tämän hetken kuumimmat kirjailijanimet. Kirjamessujen poikkitaiteellisena teemana on tanssi. Turun Kirjamessut järjestetään Turun Messukeskuksessa 29.9.–1.10.2023. Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Turun Ruoka- ja Viinimessut.

Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – esiintyjiä yli 50029.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu. Kolmen päivän aikana 29.9.–1.10. messuilla nähdään noin 300 ohjelmanumeroa. Turun Messukeskukseen kokoontuvat kirjallisuuden kuumimmat nimet ja laaja joukko tunnettuja yhteiskunnallisia keskustelijoita. Kirjamessujen ohjelmassa tartutaan väkevästi aiheisiin, joista Suomi ja maailma puhuvat juuri nyt. Poikkitaiteellisena teemana on tänä vuonna tanssi.

SAVE THE DATE: Turun Kirjamessujen ohjelma julkaistaan 29.8. – luvassa painavaa yhteiskunnallista dialogia sekä yhteistyötä kirjasomen kanssa17.8.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Turun Kirjamessujen ohjelma julkaistaan ti 29.8. messujen verkkosivuilla www.kirjamessut.fi. Messuilla on keskustelemassa iso joukko aikamme ajattelijoita Sixten Korkmanista Riina Tanskaseen ja Risto Isomäestä Merete Mazzarellaan. Tapaamme myös presidenttiehdokkaita, kansainvälisiä kirjailijavieraita ja goottirockin legendoja. Ensimmäistä kertaa Turun Kirjamessuilla julkistetaan myös Tanssiva karhu- ja Kääntäjäkarhu-runouspalkintojen ehdokkaat. Messujen teemana on tanssi.

Ajoneuvomatkailu on nyt matkailutrendien aallonharjalla – uutuudet esillä Turun Caravan Show´ssa17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Matkailuajoneuvoilla matkustamisesta on tullut entistä suositumpaa viime vuosina. Riippumaton ja vapaa matkustusmuoto kiinnostaa nyt yhä useampaa, myös nuoria aikuisia. Turun Messukeskuksessa 21.-23.4.2023 järjestettävässä Caravan Show -tapahtumassa esitellään niin vuoden 2023 uutuusmatkailuajoneuvoja ja -vaunuja kuin vaihtokalustoakin. Messuviikonlopun ajankohtainen ohjelma pureutuu kotimaan matkailuun.

Turun Kirjamessuilla koettiin iloisia kohtaamisia kirjailijoiden ja lukijoiden välillä3.10.2022 08:34:44 EEST | Tiedote

Eilen päättyneet Turun Kirjamessut sekä samanaikaisesti järjestetyt Ruoka- ja Viinimessut keräsivät kolmen päivän aikana Messukeskukseen runsaasti kirjallisuuden- ja kulttuurin ystäviä. Uutuuskirjat kävivät ennätyksellisen hyvin kaupaksi ja kävijät olivat tyytyväisiä tapahtuman antiin. Myös kävijämäärä kehittyi positiiviseen suuntaan viime vuoteen verrattuna. Messut järjestettiin 30.9.-2.10.2022 Turun Messukeskuksessa.

Syksyn odotetuin kulttuuritapahtuma – Turun Kirjamessut starttaa perjantaina27.9.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Syksyn odotetuin kulttuuritapahtuma, Turun Kirjamessut, kutsuu kaikki kirjallisuudenystävät ostamaan kirjoja, seuraamaan ennennäkemättömän runsasta ohjelmaa sekä nauttimaan ainutlaatuisesta messutunnelmasta. Turun Kirjamessut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 30.9.-2.10. Turun Messukeskuksessa. Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Ruoka- ja Viinimessut.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

 
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye