Työllisyysrahasto
Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto tuo turvaa työelämän muutoksissa


Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla mm. rahoitetaan työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja sen asiakkaita ovat kaikki työllistävät työnantajat ja 18–64-vuotiaat palkansaajat Suomessa.

Työllisyysrahasto työllistää noin 160 henkilöä. Rahasto opastaa ja neuvoo asiakkaitaan työttömyysvakuutusmaksu- ja aikuiskoulutusetuusasioissa sekä osallistuu toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämiseen.
Työllisyysrahasto on lailla perustettu työmarkkinaosapuolten hallinnoima organisaatio ja sen toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

Työttömyysturvan rahoituksen tilannepäivitys 25.3.2020

Tilanne tiistaina 25.3.2020 Työllisyysrahaston maksuvalmius on hyvällä tasolla tällä hetkellä. Koska työttömyysmenot ovat kääntyneet voimakkaaseen kasvuun, olemme realisoineet sijoituksiamme määrätietoisesti. Tällä hetkellä rahoitusmarkkinat eivät toimi normaalisti ja sijoitusten realisointi on vaikeaa. Sen vuoksi selvitämme mahdollisuuksia ottaa lainaa. Pyrimme saamaan valtion takauksen lainoille. Näin tulemme jatkossakin huolehtimaan hyvästä maksuvalmiudesta.

  • YOUTUBE

Työllisyysrahasto tuo turvaa työelämän muutoksissa


Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla mm. rahoitetaan työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja sen asiakkaita ovat kaikki työllistävät työnantajat ja 18–64-vuotiaat palkansaajat Suomessa.

Työllisyysrahasto työllistää noin 160 henkilöä. Rahasto opastaa ja neuvoo asiakkaitaan työttömyysvakuutusmaksu- ja aikuiskoulutusetuusasioissa sekä osallistuu toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämiseen.
Työllisyysrahasto on lailla perustettu työmarkkinaosapuolten hallinnoima organisaatio ja sen toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye