Iisakki Kiemunki SDP:n puoluejohdon erityisavustajaksi
Iisakki Kiemunki aloittaa SDP:n puoluejohdon erityisavustajana. Hänen vastuualueenaan ovat erityisesti mediasuhteet ja viestintä.
Aikaisemmin Kiemunki on työskennellyt SDP:n eduskuntaryhmässä mediasuhteiden asiantuntijana, viestintäjohtajana Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä sekä toimittajana Hämeen Sanomat -konsernissa. Koulutukseltaan Kiemunki on hallintotieteiden maisteri.
- SDP on aina ollut ennen kaikkea mahdollisuuksien tasa-arvoa ja toivoa rakentava puolue. Tässä ajassa tätä tasa-arvon ja toivon viestiä tarvitaan: maailmalla myrskyää ja kotimaassa tehdään tavallista ihmistä kurittavaa ja lapsia köyhyyteen syöksevää politiikkaa ennen näkemättömällä tavalla. SDP on vahvin vastavoima oikeiston tulevaisuutta tuhoavaa politiikkaa vastaan sekä Suomessa että Euroopassa. Se, että voin omalta osaltani olla tukemassa puoluejohtoa tässä työssä, on innostavaa, Kiemunki kertoo.
Kiemunki aloittaa tehtävässä SDP:n puoluetoimistolla 2.5. Ottaessaan vastaan tehtävän puoluetoimistolla, Kiemunki eroaa luottamustehtävästään Hämeen sosialidemokraattien puheenjohtajana.
Yhteyshenkilöt
Iisakki KiemunkiSDP:n puoluejohdon erityisavustaja
Puh:050 586 5697SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Ennakkokutsu medialle: SDP:n vaalivalvojaiset 9.6.14.5.2024 13:02:27 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, ennakkotietona ilmoitamme, että SDP:n vaalivalvojaiset järjestetään sunnuntaina 9.6. Ravintola Juttutuvassa (os. Säästöpankinranta 6, Helsinki). Ovet aukeavat kello 18.30. Tarkemmat tiedot sekä ilmoittautumislinkki toimitetaan toukokuun lopulla.
SDP:n Nasima Razmyar: Kokoomuksen ilmastolinja on sekaisin11.5.2024 09:07:33 EEST | Tiedote
Kokoomus ei itsekään usko omiin ilmastolupauksiinsa, kritisoi SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Länsivaltioiden suhtautuminen Israeliin mahdollistaa Gazan sodan8.5.2024 11:34:23 EEST | Tiedote
Israelin sotatoimet Gazassa jatkuvat entistä voimallisempina. Viimeisimpien tietojen mukaan Israel on ottanut Rafahin rajanylityspaikan hallintaansa ja iskenyt kaupunkiin. Rajanylityspaikan kautta saatava ulkopuolisen humanitaarisen avun saanti on keskeytetty. SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar painottaa, että länsivaltioiden suhtautumisen Israelin toimiin on vakavasti muututtava. EU:n on aidosti toimittava sodan päättymiseksi ja asetettava Israelin sotatoimille sekä EU-yhteistyön jatkumiselle ehtoja.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: SDP vahvistaisi julkista taloutta samassa mittakaavassa kuin hallitus, mutta oikeudenmukaisemmin.7.5.2024 14:22:52 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro eduskunnassa 7.5. selonteossa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028, pj. Antti Lindtman.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallituksella on tarjota vain pitkää miinusta työttömille6.5.2024 14:17:02 EEST | Tiedote
Työllisyys sakkaa, työttömyys lisääntyy ja rakentaminen on pysähdyksissä. Elvyttävät toimet loistavat poissaolollaan ja työttömien ahdinkoon ei ole toisessa lisätalousarviossa tarjolla helpotusta. Hallitus jatkaa Suomen leikkaamista hengiltä. Onko lama jo oven takana?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme