• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Polttoaineveroa ei koroteta18.5.2021 11:06:58 EEST | SDP EDUSKUNTA

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) haluaa painottaa, että Sanna Marinin (sd.) hallitus etenee liikenteen päästöjen vähentämisessä oikeudenmukaisesti. Valtiovarainministeriön asettama työryhmä on tänään julkaissut loppuraporttinsa liikenteen verotuksen uudistamistarpeista. Työryhmä on tarkastellut liikenteen verotusta kokonaisuutena päästövähennysten sekä veropohjan turvaamisen kannalta. - On syytä huomata, että tänään julkaistu raportti on työryhmän ehdotus, ei hallituksen esitys. Hallitus ei ole korottamassa polttoaineveroa. Tavoitteenamme ei ole rajoittaa autoilua vaan päästöjä. Lähtökohtana on se, että ihmisille ja yrityksille luodaan kannusteita ohjata liikkumistaan kestävämpään suuntaan. Tähän ei päästä yhden keinon avulla, vaan tarvitsemme monipuolista keinovalikoimaa. Ennusteen mukaan jopa kolme neljäsosaa liikenteen päästövähennystavoitteesta saavutetaan jo nyt käytössä olevilla toimilla, joten enää tarvitaan viimeinen ponnistu
Varsinais-Suomen ELY-keskus

NTM-centralen i Egentliga Finland beställer tilläggsturer på Utö-förbindelsefartygsrutten, tills förbindelsefartygsbryggan i Pärnäs blir klar.18.5.2021 10:39:19 EEST | Varsinais-Suomen ELY-keskus

På grund av byggandet av Pärnäs och Retais färjelägen har Utö förbindelsefartyget m/s Baldur sedan november 2020 trafikerat från Nagu gästhamn enligt en undantagstidtabell. På grund av den stora efterfrågan och en försening i byggarbeten beställer NTM-centralen i Egentliga Finland några tilläggsturer på Utö-rutten för tiden mellan 22.5-15.6.2021, tills man övergår till sommartidtabell.
Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomen ELY-keskus tilaa lisävuoroja Utön yhteysalusreitille Pärnäisten yhteysaluslaiturin valmistumiseen asti18.5.2021 10:35:57 EEST | Varsinais-Suomen ELY-keskus

Utön yhteysalusreitillä liikennöivä m/s Baldur on Pärnäisten ja Retaisten lauttarantojen rakentamisen vuoksi marraskuusta 2020 asti lähtenyt poikkeuksellisesti Nauvon vierasvenesatamasta poikkeusaikataulun mukaisesti. Voimakkaan kysynnän sekä rakennusurakan viivästymisen vuoksi Varsinais-Suomen ELY-keskus tilaa Utön reitille muutamia lisävuoroja 22.5. – 15.6.2021 väliselle ajalle, kesäaikatauluun siirtymiseen asti.
Institutet för hälsa och välfärd THL

Avloppsvattenundersökning: Amfetaminanvändningen fortsätter att öka i Finland, kokainets användningsmängder har jämnats ut18.5.2021 09:58:32 EEST | Institutet för hälsa och välfärd THL

THL:s avloppsvattenundersökningar visar att amfetaminanvändningen har ökat ytterligare i Finland. Däremot har ökningen av kokainanvändningen jämnats ut och ecstasyanvändningen har minskat. De drograttfyllerier som konstaterats i trafiken följer upp mängden droger som observerats i avloppsvattenuppföljningen.
DNA Oyj

DNA’s 5G now covers 40% of Finns in 98 cities and towns in total – see the latest towns with coverage and expansions planned for the summer18.5.2021 09:25:00 EEST | DNA Oyj

DNA’s 5G network now covers as many as 40% of the Finnish population, or 2.2 million people, in a total of 98 towns and cities. The most recent towns linked to the network are Akaa, Askola, Joroinen, Juupajoki, Karkkila, Kaskinen, Kronoby, Pedersöre, Punkalaidun, Saarijärvi, Varkaus and Vihti. The network is constantly being expanded and dozens of base stations are opened every week across Finland. Construction of the Finnish Shared Network’s 5G coverage is also seeing quick progress.
DNA Oyj

DNA:n 5G kattaa nyt 40 % suomalaisista yhteensä 98 paikkakunnalla – tässä tuoreimmat verkkoon liitetyt kunnat ja kesän rakennuskohteet18.5.2021 09:25:00 EEST | DNA Oyj

DNA:n 5G-verkon väestöpeitto kattaa jo 40 % suomalaisista, eli yli 2,2 miljoonaa ihmistä, yhteensä 98 eri paikkakunnalla. Tuoreimmat verkon piirin kytketyt paikkakunnat ovat Akaa, Askola, Joroinen, Juupajoki, Karkkila, Kaskinen, Kruunupyy, Pedersören kunta, Punkalaidun, Saarijärvi, Varkaus ja Vihti. Verkkoa rakennetaan tauotta, ja kymmeniä tukiasemia avataan viikoittain eri puolille Suomea. Myös Suomen Yhteisverkon 5G-rakentaminen etenee rivakasti.
Kustannusosakeyhtiö Otava

Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit haluaa opettaa, että jokainen lapsi on erilainen, mutta yhtä arvokas18.5.2021 09:24:46 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava

Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit on kirjailija Johanna Elomaan uusi lastenkirja, jonka eläinhahmojen erityispiirteet osoittautuvat vahvuuksiksi kun viidakon asukit pakenevat keltaisia kauhukaivajia Paratiisimetsään. Elomaa haluaa kirjallaan auttaa lapsia arvostamaan sekä omaa että muiden ainutlaatuisuutta. Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit on suositun Hidasta elämää -kirjaperheen ensimmäinen lasten satukirja.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>