Paraisten kaupunki

Parainen kehittää kirjastoja – enemmän tilaa toiminnalle ja palveluille4.11.2026 09:07:55 EET | Paraisten kaupunki | Uutinen

Paraisten kaupunki jatkaa kirjastojen kehittämistä kuntalaisten kohtaamispaikkoina ja palvelupisteinä. Kirjastojen toimintaa laajennetaan, ja samalla yhä useampia kaupungin palveluja keskitetään kirjastojen yhteyteen. Paraisten keskustassa suunnitellaan lisäksi kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa uudistusta, jonka ansiosta kirjasto saa lisää tilaa toiminnalle, kohtaamisille ja tapahtumille.
KIASMA

Oliver Beer muuttaa Kiasman ylimmän kerroksen esihistorialliseksi, soivaksi luolaksi4.11.2026 09:05:54 EET | KIASMA | Tiedote

Kehtolaulut, perinnekappaleet ja vodou-sävelet soivat syksyn suurteoksessa, joka tuo esihistoriallisen luolan tunnelman ja akustiikan koettavaksi Kiasmassa. Brittiläisen Oliver Beerin video-ooppera Resonance Project: The Cave on nähty aiemmin vain Lyonin biennaalissa 2024. Hänen aiempia teoksiaan on esitetty muun muassa Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa, Centre Pompidoussa Pariisissa ja Venetsian biennaalissa. Teos on esillä Kiasmassa 6.11.2026–28.3.2027.
Into Kustannus

Onko Trump Putinin vakooja? Luke Harding avaa Into Kustannuksen uuden kirjallisuusklubin Helsingissä 2.12.4.11.2026 09:01:00 EET | Into Kustannus | Tiedote

Mitä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin suhteesta todella tiedetään? Tätä kysyy Helsinkiin keskiviikkona 2. joulukuuta saapuva brittiläinen toimittaja ja tietokirjailija Luke Harding, jonka uusi teos Petos julkaistaan suomeksi juuri vierailun alla. The Guardian -lehden palkittua kirjeenvaihtajaa haastattelee Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Jussi Niemeläinen. Vierailu avaa Into Kustannuksen uuden Innon Klubi -kirjallisuustapahtumien sarjan. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
S-Pankki Oyj

S-Pankki Private Markets Erikoissijoitusrahasto laajentaa sijoituksiaan infrastruktuurisijoituksiin4.11.2026 09:00:00 EET | S-Pankki Oyj | Tiedote

S-Pankki Private Markets Erikoissijoitusrahaston hajautusta monipuolistetaan sijoittamalla EQT Nexus Infrastructure -rahastoon. Uusi sijoitus laajentaa S-Pankki Private Markets Erikoissijoitusrahaston hajautusta listaamattomista osake- ja korkosijoituksista myös infrastruktuurisijoituksiin. Tulevaisuuden tavoitteena on 15–30 % allokaatiopainotus infrastruktuurisijoituksiin.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Nieminen: Päiväkodin henkilöstön kielitaidon on oltava riittävällä tasolla – lasten kielen kehitys on turvattava4.11.2026 08:31:21 EET | Perussuomalaisten eduskuntaryhmä | Tiedote

Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt 4. marraskuuta eduskunnalle toimenpidealoitteen varhaiskasvatuksen henkilöstön kielitaidon varmistamiseksi. Nieminen haluaa selvittää valtakunnallisen kielitaitovaatimuksen käyttöönottoa, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus oppia riittävän hyvää suomea tai ruotsia jo päiväkodissa.
Power Finland Oy

POWERin pohjoismainen keskusvarasto kasvaa lähes kolminkertaiseksi – laajennus tukee kasvua myös Suomessa4.11.2026 07:55:20 EET | Power Finland Oy | Tiedote

POWER laajentaa Ruotsin Skillingarydissä sijaitsevaa pohjoismaista keskusvarastoaan noin 55 000 neliömetrillä. Kyseessä on Powerin logistiikkakeskuksen kolmas laajennus, ja tämän myötä varastossa tulee olemaan katettua tilaa reilut 165 000 neliömetriä, eli suunnilleen kolme kertaa enemmän, kuin Powerin sinne muuttaessa vuonna 2011. Lähes kaikki tuotteet, jotka päätyvät myymälöihin ja power.fi-verkkokaupan asiakkaille, kulkevat Skillingarydin kautta. Laajennus tukee ketjun kasvua, edullisia hintoja ja sujuvia toimituksia myös Suomessa. ”Tehokas logistiikka on yksi suurimmista syistä siihen, että pystymme pitämään hinnat alhaisina ja valikoiman laajana. Lähes jokainen tuote, jonka suomessa asuva asiakas ostaa POWERilta, on kulkenut Skillingarydissa sijaitsevan keskusvarastomme kautta. Siksi tämä laajennus tukee kasvutavoitteitamme yhtä lailla Suomessa, kuin muissakin Pohjoismaissa”, kertoo POWER Finlandin toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto. Kasvu vaatii lisää tilaa POWER kasvaa vahvast
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye