Finanssiala ry

Kehysriihessä on kaikki edellytykset vahvistaa Suomen kasvua – FA esittää hallitukselle neljää täsmätoimea vaurautta ja kasvua edistämään9.4.2026 06:30:00 EEST | Finanssiala ryTiedote

Huhtikuun kehysriihi on pääministeri Petteri Orpon hallituksen viimeisiä mahdollisuuksia tehdä päätöksiä, joilla Suomeen saadaan lisää vaurautta, investointeja sekä talouskasvua, joka tuo myös verotuloja. Finanssiala ry (FA) tarjoaa hallitukselle neljää toimenpidettä: Rahastojen osuudenomistajarekisterin hajautettu pitäminen on sallittava myös Suomessa, jotta kotimainen rahastoala voi kasvaa, kilpailla kansainvälisesti ja pitää työpaikat sekä verotulot Suomessa. Osakesäästötili on laajennettava rahastoihin. Laajennus tukisi pitkäjänteistä säästämistä, hajauttamista ja madaltaisi kynnystä sijoittamiseen erityisesti pienemmillä summilla. Muutos myös lisäisi kilpailua. Asuntokauppaan on pantava vauhtia ASP-ehtoja keventämällä. Alhaisempi omasäästöosuus ja lyhyempi säästöaika helpottaisivat ensiasunnon ostoa ja käynnistäisivät pidempiä asuntokaupan ketjuja. Suomen on ajettava aktiivisesti sitä, että finanssivalvojien tehtäviin sekä kotimaassa että EU:ssa lisätään kilpailukyvystä huolehtimi
Ajatuspaja Toivo

Ben Zyskowicz Toivon torstai -podcastissa: Lopettakaa muiden kansanedustajien motiivien kyseenalaistaminen9.4.2026 06:20:00 EEST | Ajatuspaja ToivoTiedote

Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoo, että polarisaation vahvistuminen on haaste vuoden 2027 vaalien jälkeiselle eduskunnalle. Zyskowicz kuitenkin luottaa puolueiden kykyyn tehdä Suomelle oikeita päätöksiä. Hänen mukaansa poliitikkojen pitäisi keskittyä vähemmän kollegoidensa toiminnan motiivien epäilemiseen. Zyskowicz kertoo pohdinnoistaan ajatuspaja Toivon uudessa Toivon torstai -podcastissa.
Digi- ja väestötietovirasto

Nyt valppaana verkossa! – maksuton yleisötilaisuus Jyväskylässä 15.4.2026 digihuijauksista ja netin turvallisesta käytöstä9.4.2026 06:10:00 EEST | Digi- ja väestötietovirastoKutsu

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) järjestää yhdessä Jyväskylän Paviljongin, Sisä-Suomen poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen ja Aalto-yliopiston kanssa Nyt valppaana verkossa – miten toimit netissä turvallisesti? -yleisötilaisuuden keskiviikkona 15.4.2026 Jyväskylän Paviljongissa.
Maanmittauslaitos

Miljardiluokan paikkatietomarkkinat odottavat – Suomi ja Eurooppa voivat näyttää tietä, mutta data pitää saada toimimaan yhteen8.4.2026 19:45:35 EEST | MaanmittauslaitosTiedote

Maanmittauslaitoksen tutkijoiden tuoreen tiedeartikkelin mukaan eri paikkatietoaineistot eivät toimi yhteen, mikä jarruttaa Suomea ja Eurooppaa hyödyntämästä paikkatietoja tehokkaasti. Tarvetta yhteen toimimiselle kuitenkin on, sillä arvion mukaan paikkatietomarkkinoiden rahallinen arvo kaksikertaistuu pian lähes 1,2 tuhanteen miljardiin euroon globaalisti.
Suomen Salibandyliitto ry

Joulukuun salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu8.4.2026 16:01:13 EEST | Suomen Salibandyliitto ryTiedote

Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 22.4. Ensi joulukuussa pelattavien miesten salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu. Tampereella 5.–13.12.2026 pelattava turnaus tuo yhteen maailman parhaat maajoukkueet. Kisaviikosta on luvassa tiivis kokonaisuus täynnä huippuotteluita kolmella pelipaikalla Tampereen ytimessä. Alkusarjan ottelut pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissä, sekä puolivälieristä alkaen ratkaisevat ottelut pelataan Nokia Arenalla.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye