Oma Häme

Aluevaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomusta ja hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen9.6.2026 18:49:57 EEST | Oma HämeUutinen

Aluevaltuusto oli koolla Hämeenlinnassa 9. kesäkuuta ennen kesätaukoaan. Aluevaltuusto merkitsi kokouksessaan tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025. Sen mukaan vuosi 2025 oli Oma Hämeelle myönteisen kehityksen vuosi. Hyvinvointialue teki ensimmäistä kertaa ylijäämäisen tuloksen, kun tilikauden tulos oli 23,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Talouden paraneminen kertoo onnistuneista sopeutustoimista, toiminnan tehostamisesta sekä henkilöstön ja johdon sitoutumisesta muutoksiin. Vaikka talouden suunta on oikea, hyvinvointialueella on edelleen noin 85 miljoonan euron kumulatiivinen alijäämä, jonka kattaminen edellyttää merkittäviä lisätoimia tulevina vuosina. Tarkastuslautakunnan mukaan hyvinvointialue on onnistunut turvaamaan lakisääteiset palvelut talouden sopeutuksesta huolimatta. Hoitoon pääsy, palvelujen saatavuus ja asiakaskokemus ovat säilyneet pääosin hyvällä tasolla. Lautakunta nostaa kehityskohteiksi kuitenkin palvelujen vaikuttavuuden mittaamisen ja asia
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.6.20269.6.2026 18:25:06 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaTiedote

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Kokouksessa lautakunta käsitteli muun muassa Pikku Huopalahden nuorisotalon ja kirjaston perusparannuksen tarveselvitystä, Oodin palveluhankintoja, etsivän nuorisotyön palveluhankintaa sekä vastauksen nuoren aloitteeseen maauimalan tai uimahallin rakentamisesta Viikkiin.
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakennustyömaa aiheuttaa uusia muutoksia päiväkotien sijaintiin Etelä-Helsingissä9.6.2026 17:30:13 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaTiedote

Päiväkoti Hietalahden ja Daghemmet Sandvikenin tiloista Kalevankatu 48:sta joudutaan muuttamaan aiemmista suunnitelmista poiketen kesän 2026 aikana väistötiloihin, koska päiväkodin pihan alueella tehdään louhintatöitä. Päiväkoti Eliaksen sekä Daghemmet Fylgia Solhemin elokuulle suunnitellut muutot Kalevankatu 48:aan viivästyvät vähintään puolella vuodella samasta syystä.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Ojala-Niemelä: EU-notifioimatonta alkoholilakia ei pidä tuoda eduskunnan saliin9.6.2026 17:09:57 EEST | SDP EDUSKUNTATiedote

Eduskunnan puhemiesneuvosto käsitteli tänään alkoholilain muutosta koskevan esityksen etenemistä. Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä esitti puhemiesneuvostossa, että eduskunnan täysistunnon käsittelyyn ei tule päästää sellaisia lakiesityksiä, joiden notifiointivelvollisuutta ei ole asianmukaisesti hoidettu Euroopan unionin sääntöjen mukaisesti. Huomenna nähdään tuodaanko puhemiesneuvostosta eduskuntaan EU-notifioimaton alkoholilaki.
Vihreät - De Gröna

Ex-ministeri Mikkonen: Hallituksen uusin ympäristöpommi on luvituksen romuttaminen9.6.2026 16:01:25 EEST | Vihreät - De GrönaTiedote

Valtioneuvosto tiedotti tänään, että ympäristöministeriö on perustanut työryhmän selvittämään ympäristöön liittyvää lupaharkintaa. Selvityksen tavoitteena on tehostaa strategisesti merkittävien hankkeiden käsittelyä ja auttaa tarkastelemaan kokonaisuutena hankkeiden vaikutuksia, esimerkiksi taloudellisia, ympäristö- ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohde käynnistää yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseksi9.6.2026 16:00:05 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue PohdeTiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus päätti aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut muuttuneen taloustilanteen vuoksi. Sopeutustoimien tavoitteena on vähentää henkilöstökuluja arviolta noin 30 miljoonalla eurolla vuonna 2027. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Personuppgifter syntes i bild – åtgärder vidtogs omedelbart9.6.2026 15:53:51 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialueTiedote

I kommunikationen har man tagit en bild på arkivet som skulle användas som en illustrationsbild till ett meddelande. I samband med publiceringen av meddelandet märkte man inte, att personuppgifter syns i delar av bilden. Ifrågavarande bild togs omedelbart bort. Välfärdsområdet har gjort en anmälan om personuppgiftsincident inom organisationen samt gör dessutom en anmälan till dataombudsmannens kontor. De berörda registrerade personerna meddelas om personuppgiftsincidenten. "Vi ber om ursäkt för felet. Välfärdsområdet har noggranna anvisningar om hur man tar och använder fotografier säkert, men här har hänt ett mänskligt fel för en enskild person. Vi säkerställer, att motsvarande inte kommer att hända i fortsättningen" berättar kommunikationsdirektör Leena-Mari Tanskanen.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Kuvituskuvassa näkyi henkilötietoja – tehty välittömästi toimenpiteet9.6.2026 15:18:34 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialueTiedote

Viestinnästä on otettu valokuva arkistosta kuvituskuvaksi tiedotteeseen. Tiedotteen julkaisun yhteydessä ei huomattu, että osassa kuvassa näkyy joitakin henkilötietoja. Kyseinen kuva on poistettu välittömästi. Hyvinvointialue on tehnyt tietosuojailmoituksen organisaation sisällä sekä tekee ilmoituksen edelleen tietosuojavaltuutetun toimistolle. Asianosaisille rekisteröidyille ilmoitetaan tietoturvaloukkauksesta. ”Pyydämme anteeksi virhettä. Hyvinvointialueella on tarkat ohjeet valokuvien ottamiselle ja käyttämiselle turvallisesti, mutta tässä on tapahtunut inhimillinen virhe yksittäiselle ihmiselle. Varmistamme, että vastaavaa ei jatkossa pääse tapahtumaan”, viestintäjohtaja Leena-Mari Tanskanen kertoo.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye