Elon Carl Pettersson: Nuorille pitää kertoa suoraan, millaisen laskun he saavat maksettavakseen3.11.2026 07:39:25 EET | Työeläkeyhtiö Elo | Blogi
Suomessa käydään jo kovaa keskustelua siitä, mistä seuraavan hallituksen pitäisi säästää ja mistä kerätä lisää tuloja. Leikkaus- ja veronkorotuslistoja julkistetaan tiuhaan, ja niiden vaikutuksia lasketaan niin eläkeläisille kuin työssäkäyville. Hyvä, että näin tehdään. Samoissa laskelmissa pitäisi kuitenkin näkyä myös se, mitä esitetyt vaihtoehdot tarkoittavat tämän päivän parikymppiselle. Minusta meiltä uupuu ymmärrystä siitä, miltä nuorten maailma näyttää ja minkälaiset kortit olemme oikeastaan jakaneet heidän käteensä. Nuoret maksavat korkeita veroja ja eläkemaksuja, ja aikanaan heidän vastuullaan on nykyistä raskaammin velkaantunut julkinen talous. Samalla on epävarmaa, minkälaisiin julkisiin palveluihin ja etuuksiin he voivat tulevina vuosikymmeninä tukeutua. Näin on mikäli päätöksiä ei tehdä ajoissa. Kun moni pari-kolmekymppinen pohtii tämän lisäksi jo nyt säästämistä omaa eläkeikäänsä varten, herää kysymys: minkälainen taloudellinen liikkumavara tämän kaiken jälkeen nuorelle jä