Vaasan yliopisto

Uusi digitaalinen alusta ja prosessimalli vauhdittavat biokaasualan kehitystä Pohjanmaan maakunnissa12.11.2025 12:47:32 EET | Vaasan yliopistoTiedote

Pohjanmaan maakunnissa on merkittävä, mutta alihyödynnetty biokaasupotentiaali, jonka ottaminen käyttöön nähdään yhtenä avainratkaisuna alueen vihreässä siirtymässä. Biokaasun tuotanto voitaisiin jopa kahdeksankertaistaa nykyiseen verrattuna. Nyt Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteisen DigiBiogasHubs-tutkimushankkeen tuloksina on syntynyt uusi digitaalinen verkkoalusta ja prosessimalli biokaasukeskittymien kehittämiseen.

Helsinki ottamassa kannakseen: hylkeiden ja uhanalaisten vesilintujen metsästys tulisi kieltää kaupungin edustan merialueilla12.11.2025 11:37:50 EET | Helsingin Vihreät ryTiedote

Helsinki on ottamassa viralliseksi kannakseen, että hylkeiden ja uhanalaisten vesilintujen metsästys kielletään kaupungin edustan uloimmilla meriluodoilla. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta tänään keskiviikkona 12.11. Vihreiden Amanda Pasasen tekemän aloitteen pohjalta. Kaupunginhallituksen pohjaesity puoltaa Pasasen aloitetta.
KOVA ry

KOVA: Rahoituksen saatavuuden turvaaminen on edellytys asuntomarkkinoiden toimivuudelle koko Suomessa12.11.2025 11:31:00 EET | KOVA ryTiedote

Tänään 12.11.2025 syyskokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet toteavat rahoituksen saatavuuden turvaamisen olevan ehdoton edellytys asuntomarkkinoiden toimivuudelle koko Suomessa. KOVA ja kohtuuhintaiset asuntotoimijat ovat huolissaan alueiden eriytymisestä Suomessa. Tämä tarkoittaa muun muassa rahoituksen saatavuuden vaihtelua paitsi kohtuuhintaisessa, myös vapaarahoitteisessa asumisessa.
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kulttuuripankki avautuu taiteilijoille Helsingissä12.11.2025 11:30:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaTiedote

Kulttuuripankki on maksuton verkkopalvelu, joka kokoaa taiteen ja kulttuurin ammattilaiset yhteen paikkaan ja tuo heidän osaamisensa helposti saataville. Palvelun kautta tekijät voivat julkaista omat profiilinsa ja tarjota tilattavia palveluita, kuten esityksiä ja työpajoja. Tilaajat puolestaan löytävät tekijöitä laajalta alueelta yhdellä haulla. Helsinkiläiset taiteen ja kulttuurin tekijät voivat nyt lisätä palvelunsa Kulttuuripankkiin.
Pellervon taloustutkimus PTT

PTT:n kuluttajakysely: Hinta ratkaisee yhä ruokaostoksilla12.11.2025 11:00:39 EET | Pellervon taloustutkimus PTTTiedote

Hinta on edelleen tärkein kriteeri, kun suomalaiset tekevät ruokaostoksia, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n tuore kuluttajakysely. Kuten kaksi vuotta sitten, myös nyt hinta on ykkösenä ennen makua, laatua ja kotimaisuutta. Kaupan omiin merkkeihin liittyy vahva mielikuva edullisuudesta, ja merkittävä osa piti niitä myös laadultaan samantasoisina brändituotteiden kanssa.
Osuuskauppa Suur-Savo

​​Osuuskauppa Suur-Savolta 100 000 euron lahjoitus datatalouden professuuriin​12.11.2025 11:00:00 EET | Osuuskauppa Suur-SavoTiedote

Osuuskauppa Suur-Savo tukee 100 000 eurolla Aalto-yliopiston tulevaa datatalouden työelämäprofessuuria. Tämä merkittävä lahjoitus annetaan viidessä erässä viiden vuoden aikana. Uusi professuuri vahvistaa Aalto-yliopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteistyötä. Se tuo datatalouden osaamista Mikkeliin tukemaan alueen elinkeinoelämää ja julkisia palveluja.

90 years of Klöber: A success story “Made am Bodensee”12.11.2025 11:00:00 EET | KlöberPress release

Owingen, 12.11.2025: How much courage does it take to start up a furniture company – as a 25-year-old woman, in 1935, in a male-dominated industry? A lot! Back then, Margarete Klöber just did it. The qualified foreign correspondent wanted to ensure healthier sitting and came up with the Polstergleich, one of the first ergonomic office chairs in Germany. The model, with its sprung construction and adjustable backrest, became a success, and Margarete Klöber a pioneer of modern seating. Homage to the beginnings Nine decades later, the company from Owingen in the Bodensee region is celebrating this legacy with a new design that both reflects the past and represents a fresh start: the CoMeet C35. The swivel chair, designed by Jörg Bernauer, is a tribute to the legendary Polstergleich. Its distinctive wooden starbase and minimalist rotating spindle combine homeliness with function, while the seat shell made of PET felt or recycled polypropylene brings the theme of sustainability into the pre
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye