Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopistoTiedote

Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.

KMT 2026: Lehtien tavoittavuus on edelleen korkea, käyttötavat monipuolistuvat23.9.2026 07:00:00 EEST | Media Metrics Finland OyTiedote

Suomalaiset ovat edelleen aktiivista lehtien lukijakansaa, mutta tavat käyttää sisältöjä ovat monipuolistuneet. Tuoreen KMT 2026 -raportin mukaan sanomalehdet tavoittavat viikoittain 93 % ja aikakauslehdet kuukausittain 81 % suomalaisista. Tutkimus nosti esiin myös ajankohtaisen kysymyksen journalismin arvosta: yhdeksän kymmenestä haluaa tietää, jos mediasisältö on tehty tekoälyllä, ja seitsemän kymmenestä on valmis maksamaan hyvin tehdystä journalistisesta sisällöstä.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote22.9.2026 19:11:10 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä Jyväskylä, rakennuspalo klo 10:10 Ei paloa Viitasaari, öljyvahinko klo 12:13 Puutavara-autosta valui 10-20l hydrauliikkaöljyä maahan. Pelastuslaitokselle ei kohteessa tehtävää Laukaa, liikennevälinepalo klo 12:50 Mopo syttyi palamaan kesken ajon ja tuhoutui täysin. Ei henkilövahinkoja Äänekoski, automaattinen palohälytys klo 14:16 Ei paloa Joutsa, rakennuspalo klo 16:22 Ei paloa
Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen hyvinvointialue antoi lisäselvityksen hallinto-oikeudelle rahoituksesta tehtyyn valitukseen22.9.2026 18:38:55 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Aluehallitus päätti antaa kokouksessaan 22.9. lisäselvityksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Selvitys koskee hyvinvointialueen tekemää valitusta vuoden 2026 valtion rahoituksesta. Hyvinvointialue on hakenut tämän vuoden rahoitukseensa muutosta, koska rahoitus on perustunut vuosien 2022–2023 diagnoositiedoille ja ne ovat olleet puutteelliset. Diagnoositietojen puute rahoituksen perusteena käytettyjen tarvekerrointen laskennassa vaikuttaa rahoituksen oikeellisuuteen.
Solidium Oy

Solidium käynnistää Sampo Oyj:n A-osakkeiden myynnin22.9.2026 18:35:00 EEST | Solidium OyTiedote

TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI LEVITTÄÄ YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA SELLAISESSA MAASSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN SELLAISEEN MAAHAN, JOSSA ARVOPAPERIEN TARJOAMINEN TAI MYYMINEN OLISI SOVELTUVAN LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAAN KIELLETTY Solidium Oy julkistaa tänään 22.9.2026 osakemyynnin, jossa yhtiö tarjoaa myyntiin 70 miljoonaa Sampo Oyj:n A-osaketta eli noin 2,6 prosenttia Sammon ulkona olevista osakkeista (”Osakemyynti”). Osakemyynti alkaa välittömästi. Osakemyynnissä osakkeita tarjotaan suomalaisille ja kansainvälisille instituutiosijoittajille nopeutetussa tarjousmenettelyssä. Solidium omistaa tällä hetkellä noin 164 miljoonaa Sammon A-osaketta eli 6,2 prosenttia Sammon ulkona olevista osakkeista. Osakemyynnin pääjärjestäjinä toimivat Goldman Sachs Bank Europe SE, J.P. Morgan SE ja Nordea Bank Oyj. Solidium käyttää Osakemyynnistä saatavat varat pääasiassa pääoman palautukseen Suomen valtiolle sekä ICEYEn lisäsijoituksen rahoittamise
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | SDP EDUSKUNTATiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye