Heavy Events Oy

Tankotanssin EM-kisat Puolassa juhannuksena9.6.2026 07:02:48 EEST | Heavy Events OyTiedote

Vuoden 2026 tankotanssin Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään 18.-21.6.2026 Cieszynissa, Puolassa. EM-kilpailuihin Suomea lähtee edustamaan yhteensä 15 urheilijan edustusjoukkue. Juhannuksena kisattavissa arvokisoissa tullaan näkemään edustajia niin harraste- kuin kilpatasolla. Suomen edustusjoukkueesta löytyy sekä kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita, että ensikertalaisia.
Jyväskylän yliopisto

Nuoren oireilu kuormittaa myös vanhempia – yli 40 % kokee uupumusta9.6.2026 07:02:00 EEST | Jyväskylän yliopistoTiedote

Suomalaisten nuorten mielenterveyden oireilu ja neuropsykiatriset piirteet ovat lisääntyneet huomattavasti. Kun nuori oireilee, huoli omasta lapsesta kuormittaa myös vanhemman jaksamista. Tuore tutkimus osoittaa, että nuoren oireilu kuormittaa merkittävästi myös heidän vanhempiaan, joista yli 40 prosenttia kokee vanhemmuuden uupumusta. Tutkimus nostaa esiin vanhempien tuen tarpeet ja toiveet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille että päättäjille.
S-Pankki Oyj

Tuore tutkimus: Jopa kolme neljästä suomalaisesta olisi valmis hankkimaan mökin9.6.2026 07:00:00 EEST | S-Pankki OyjTiedote

S-Pankin vuotuisen Mökkikyselyn mukaan suomalaisten into mökinhankintaan on noussut. Edullisempien, erityisesti 20 000–40 000 euroa maksavien mökkien kiinnostus on hienoisessa kasvussa. Tärkein syy mökin hankintaan on edelleen luonnon rauha, saunominen ja uiminen. Mökkimarkkinan piristyminen näkyy myös S-Pankissa vapaa-ajan asunnoille myönnettävien lainojen määrän kasvuna.

Keskuskauppakamari: Tilastot osoittavat viennin laskeneen voimakkaasti Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien alueelle9.6.2026 06:57:00 EEST | KeskuskauppakamariTiedote

Kauppakamarien myöntämät vientiasiakirjat osoittavat, että Suomen tavaravienti Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin on laskenut jyrkästi. Tavaravientiä varten myönnettäviä alkuperätodistuksia haettiin Saudi-Arabiaan huhtikuussa 37 prosenttia ja toukokuussa 31 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Arabiemiraatteihin laskua kertyi huhtikuussa 46 prosenttia ja toukokuussa 54 prosenttia. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan alueen rauhansopimus toisi yrityksille kaivattua vakautta.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye