Oulun yliopisto

Uusi tutkimus auttaa kohdentamaan soiden ennallistamista tehokkaammin15.10.2026 07:10:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Ojitettujen soiden ennallistaminen voi nostaa vedenpintaa huomattavasti laajemmalla alueella kuin aiemmin on arvioitu, osoittaa Oulun yliopiston uusi tutkimus. Tulokset osoittavat myös, että eri ennallistamismenetelmät vaikuttavat veden liikkumiseen eri tavoin. Tieto auttaa kohdentamaan ennallistamistoimia tehokkaammin ja maksimoimaan niiden hyödyt luonnolle ja ilmastolle.
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Keskenmenon kokeneita kuullaan vihdoinkin - hyvinvointialueet rakentavat keskenmenon hoitopolkua15.10.2026 06:00:00 EEST | Lapsettomien yhdistys Simpukka ry | Tiedote

Keskenmenojen hoitoa kehitetään useilla hyvinvointialueilla. Simpukka ry:n vuonna 2023 toteuttama keskenmenokysely ja keskenmenojen Käypä hoito -suositus ovat vahvistaneet ymmärrystä hyvän hoidon merkityksestä ja vauhdittaneet hoitopolkujen kehittämistä. Keskenmenojen hoitoon suunnitellaan kansallista mallia. Keskenmenon kokeneiden päivä 15.10.2026.
Kustantamo S&S

Mitä tapahtuu, kun it girl ikääntyy? Taika Mannilan esikoisromaani yhdistää kirjallisuuden, tuoksut ja muodin14.10.2026 18:43:22 EEST | Kustantamo S&S | Tiedote

Taiteilija Taika Mannilan esikoisromaani Rakkauden rehab vie lukijan Hotelli Houreeseen, ylelliseen mutta homeiseen kuntoutuslaitokseen särkyneille sydämille. Lähes kymmenen vuoden ajan työstetty romaani ammentaa muodista, designista ja internetkulttuurista. Mannila tuo romaanin maailmaan myös suomalaista nykymuotia: mukana ovat muun muassa suunnittelijat Sini Saavala, Linda Kokkonen ja Alex Luonto.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote14.10.2026 18:15:15 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Jatkotiedote 14.10.2026 Rakennuspalo, suuri, Jyväskylä Pelastuslaitos purki Vaajakoskella sijaitsevan teollisuushallin yläpohjaa noin viiden neliön alalta sekä irrotti rakennuksen kattopeltejä pieneltä alalta kytypalon löytämiseksi ja sen sammumisen varmistamiseksi. Palo ei levinnyt syttymispaikasta merkittävästi. Kohteessa oli yhteensä seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Hälytys palosta tuli varttia vaille kolme päivällä. Pelastustoiminta kohteessa on päättynyt ja jälkivartiointi on siirretty rakennuksen omistajalle.

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallitus seisoo tumput suorina työperäisen hyväksikäytön edessä14.10.2026 15:49:29 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– Jälleen yksi tapaus, jossa paljastuu työntekijöiden hyväksikäyttöä, tällä kertaa Senaatti-kiinteistöjen työmaalla. On kestämätöntä, ettei hallitus ole vieläkään ryhtynyt toimenpiteisiin, toteaa SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ja peräänkuuluttaa hallitukselta toimia, joilla väärin toimineet yritykset saadaan paremmin vastuuseen.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Helena Marttila: HUSissa perutaan jo leikkauksia laskujen pelossa – kriittinen raja tullut vastaan14.10.2026 15:32:22 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

HUSin sairaaloissa joudutaan jo tilanteisiin, joissa potilaat peruuttavat leikkauksia ja muita hoitoja, koska eivät pysty maksamaan jatkuvasti nousseita asiakasmaksuja (HS 14.10.). Samaan aikaan hallitus esittää asiakasmaksuihin jälleen uusia korotuksia ensi vuodelle. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan kriittinen raja on ylitetty ja uudet korotukset tulee perua.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote14.10.2026 15:28:41 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 14.10.2026 Rakennuspalo, suuri, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta varttia vaille kolme keskiviikkona päivällä. Vaajakoskella sijaitsevassa teollisuushallissa oli tehty tulitöitä, jonka johdosta hallin välipohjaan oli päässyt lentämään kipinä. Välipohjassa havaittiin kytöpalo. Kohteessa on rakenteiden purkaminen käynnissä palon tarkemman sijainnin selvittämiseksi. Paikalla oli onnettomuuden sattuessa neljä henkilöä, jotka ensihoito tarkasti paikan päällä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye