Telia Finland Oyj

Telia aloittaa muutosneuvottelut toimintamallinsa uudistamisesta – Suomeen siirtyisi vastuita konsernista12.10.2026 08:31:05 EEST | Telia Finland Oyj | Tiedote

Telia Company suunnittelee toimintamallinsa uudistamista vahvistaakseen maayhtiöiden vastuuta ja päätösvaltaa. Suunniteltujen muutosten myötä Telia Finlandiin siirtyisi konsernista uusia vastuita ja tehtäviä. Tavoitteena on myös vauhdittaa strategian toteutusta sekä parantaa tehokkuutta yksinkertaistamalla organisaatiota ja vähentämällä päällekkäisiä rakenteita. Yhtiö käynnistää muutosneuvottelut uudistuvan organisaation rakentamiseksi.
Vastuullinen Lahjoittaminen ry

Tutkimus: Tarve järjestöjen palveluille kasvaa – lähes puolet järjestöistä pystyisi jatkamaan nykyisillä resursseillaan korkeintaan puoli vuotta12.10.2026 08:28:36 EEST | Vastuullinen Lahjoittaminen ry | Tiedote

Tuore kansainvälinen järjestötutkimus* kertoo, että järjestöjen palveluille on Suomessa yhä enemmän tarvetta. Samalla kaikilla järjestöillä ei ole riittäviä taloudellisia resursseja kasvavaan tarpeeseen vastaamiseen. Tiedot käyvät ilmi World Giving Report 2026: Charity Insights -tutkimuksesta, joka toteutettiin Suomessa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kansainväliseen tutkimukseen vastasi 5 483 yleishyödyllistä yhteisöä 33 maasta.
Mehiläinen

Muistutuskutsu media-aamuun 15.10. - Miksi naiset sinnittelevät oireidensa kanssa?12.10.2026 08:18:54 EEST | Mehiläinen | Kutsu

Kutsu media-aamuun to 15.10.2026 klo 9.00. Mehiläisen tuore kyselytutkimus paljastaa merkittävän kuilun naisten terveysoireiden ja avun hakemisen välillä. Kaksi kolmesta naisesta on kärsinyt gynekologisista vaivoista viimeisen viiden vuoden aikana. Vaivoista huolimatta moni jää silti oireidensa kanssa yksin. Miksi naisten oireita yhä vähätellään – myös naisten itsensä toimesta? Milloin tavallisena pidetty vaiva vaatii hoitoa? Entä miten oireet vaikuttavat työkykyyn, seksuaalisuuteen ja arjen hyvinvointiin – ja mikä merkitys ravitsemuksella on oireiden hallinnassa?
Greenpeace

Ministeriön datakeskusten takia sorvaama lakimuutos uhkaa lisätä fossiilisen energian rakentamista12.10.2026 07:57:00 EEST | Greenpeace | Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan parhaillaan sähkömarkkinalain muutosta, joka muuttaisi suurten datakeskusten ja sähkövarastojen liittymistä sähköverkkoon. Greenpeace on jättänyt lakimuutosehdotuksesta lausunnon, jossa todetaan, että sen joustositoumusta koskevaan kohtaan sisältyy merkittävä riski uuden fossiilisen energian tuotannon rakentamisesta.
Turun kauppakamari

Koulutus on saatava johtamaan nykyistä useammin työhön12.10.2026 07:05:00 EEST | Turun kauppakamari | Tiedote

Suomessa on samanaikaisesti suuri määrä työttömiä työnhakijoita ja yrityksiä, jotka eivät löydä tarvitsemaansa osaamista. Työuran aikaista, jatkuvaan oppimiseen tähtäävää koulutusta olisi suunnattava nykyistä vahvemmin työelämän tarpeisiin. Kauppakamarien syyskuisen kyselyn perusteella yritykset hahmottavat koulutuksen rahoitusvastuun sen mukaan, kenen tarpeeseen koulutus ensisijaisesti vastaa. Kyselyyn vastasi 72 Turun kauppakamarin jäsenyritystä Varsinais-Suomesta.

Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Oulun yliopisto

Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye