POWERin pohjoismainen keskusvarasto kasvaa lähes kolminkertaiseksi – laajennus tukee kasvua myös Suomessa4.11.2026 07:55:20 EET | Power Finland Oy | Tiedote
POWER laajentaa Ruotsin Skillingarydissä sijaitsevaa pohjoismaista keskusvarastoaan noin 55 000 neliömetrillä. Kyseessä on Powerin logistiikkakeskuksen kolmas laajennus, ja tämän myötä varastossa tulee olemaan katettua tilaa reilut 165 000 neliömetriä, eli suunnilleen kolme kertaa enemmän, kuin Powerin sinne muuttaessa vuonna 2011. Lähes kaikki tuotteet, jotka päätyvät myymälöihin ja power.fi-verkkokaupan asiakkaille, kulkevat Skillingarydin kautta. Laajennus tukee ketjun kasvua, edullisia hintoja ja sujuvia toimituksia myös Suomessa. ”Tehokas logistiikka on yksi suurimmista syistä siihen, että pystymme pitämään hinnat alhaisina ja valikoiman laajana. Lähes jokainen tuote, jonka suomessa asuva asiakas ostaa POWERilta, on kulkenut Skillingarydissa sijaitsevan keskusvarastomme kautta. Siksi tämä laajennus tukee kasvutavoitteitamme yhtä lailla Suomessa, kuin muissakin Pohjoismaissa”, kertoo POWER Finlandin toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto. Kasvu vaatii lisää tilaa POWER kasvaa vahvast