Säteilyturvakeskus (STUK)

IAEA:n tiedote: Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA arvioi Suomen ydin- ja säteilyturvallisuusvalmiutta3.9.2026 12:01:51 EEST | Säteilyturvakeskus (STUK)Tiedote

Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) asiantuntijaryhmä on päättänyt kymmenen päivää kestäneen arviointitehtävänsä, jonka aikana se arvioi Suomen ydin- ja säteilyvaaratilanteisiin varautumista ja valmiusjärjestelyjä. Emergency Preparedness Review (EPREV) -arviointi tehtiin Suomen hallituksen pyynnöstä, ja sen käytännön järjestelyistä Suomessa vastasi Säteilyturvakeskus (STUK).
Ihmisen tekemää

Ihmisen tekemälle syntyy tunniste – suunnittelijana palkittu Juuso Koponen3.9.2026 11:39:00 EEST | Ihmisen tekemääTiedote

Kun tekoäly tuottaa yhä suuremman osan sisällöistä, taustalla oleva ihminen nousee uudella tavalla merkitykselliseksi. Ihmisen tekemä -tunnisteen tavoitteena on tehdä ihmisen roolia näkyväksi ja tarjota mahdollisuus tunnistaa, valita ja tukea tekijyyttä tietoisesti. Palkitun visualistin Juuso Koposen suunnitteleman Ihmisen tekemä -tunnisteen tarvetta, kriteerejä ja käyttötapoja ryhdytään nyt arvioimaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Helena Marttila: Järjestöleikkaukset vaarantavat vammaisten ihmisten tarvitsemat neuvonta-, tuki- ja edunvalvontapalvelut3.9.2026 11:38:41 EEST | SDP EDUSKUNTATiedote

Budjettiriihen järjestöleikkaukset uhkaavat heikentää merkittävästi vammaisten ihmisten tarvitsemia neuvonta-, vertaistuki- ja edunvalvontapalveluja eri puolilla Suomea. Leikkausten seuraukset eivät kohdistu kasvottomiin järjestöihin vaan suoraan niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat arjessaan tukea oikeuksiensa toteutumiseksi, kritisoi kansanedustaja Helena Marttila (sd.).
Työeläkevakuuttajat Tela

Telan YEL-ehdotus: Yrittäjäeläkkeiden rahastointi on käynnistettävä – YEL:n rahoitus kestävälle pohjalle3.9.2026 11:13:16 EEST | Työeläkevakuuttajat TelaTiedote

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén pitää myönteisenä, että hallituksen YEL-uudistuksen valmistelussa haetaan ratkaisuja alkuperäistä esitystä ajantasaisempien ansiotietojen hyödyntämiseen eläkemaksujen määräytymisessä. Tela antaa vahvan tuen myös hallituksen budjettiriihen päätökselle 1.9. edistää yrittäjäeläkkeiden rahastointia. Myös Tela esittää rahastoinnin käynnistämistä osana YEL-järjestelmän seuraavaa uudistusvaihetta. Telassa on valmisteltu ehdotus, jossa rahastointi rahoitettaisiin osin maksutulolla, joka syntyisi, kun YEL-maksut perustuisivat tulevaisuudessa nykyistä kattavammin yrittäjien todellisiin ansioihin. Telan tavoitteena on vahvistaa yrittäjäeläkkeiden pitkän aikavälin rahoitusta ja taittaa valtion YEL-menon kasvua.
Jyväskylän yliopisto

MAOL-koulutuspäivät Jyväskylässä tarjoaa opettajille huippututkimusta, yrittäjien näkemyksiä sekä opetuksen ajankohtaisia aiheita3.9.2026 11:09:40 EEST | Jyväskylän yliopistoTiedote

Matemaattisten aineiden, biologian ja maantiedon opettajat sekä opinto-ohjaajat kokoontuvat MAOL-koulutuspäiville Jyväskylään 4.–5.9. Luvassa on koulutusalaesittelyjä, tutustumista tutkimukseen, työpajoja sekä suuri paneelikeskustelu LUMA-alojen työelämän ajankohtaisista asioista. Päivillä kuullaan asiantuntijapuheenvuorot akatemiaprofessori Otso Ovaskaiselta sekä Nordic Foodtech VC -rahaston perustajalta ja osakkaalta Lauri Reuterilta.
Jyväskylän yliopisto

Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Jyväskylän yliopistoTiedote

KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Veikkaus Oy

January-June 2026: strong growth in digital channels3.9.2026 10:50:58 EEST | Veikkaus OyPress release

The first half of 2026 has been promising for Veikkaus, and the company has returned to a growth path. In the Finnish business operations, growth has been particularly focused on digital channels. The international B2B subsidiary Fennica Gaming continued to expand its operations and signed significant new distribution agreements. Veikkaus continues its active preparation for the upcoming multi-license market and increasing competition, both in Finland and internationally.
Veikkaus Oy

Veikkauksen tammi–kesäkuu 2026: digikanavissa vahvaa kasvua3.9.2026 10:45:18 EEST | Veikkaus OyTiedote

Veikkauksen alkuvuosi 2026 on ollut lupaava, ja yhtiö on palannut kasvun tielle. Kotimaan liiketoiminnoissa kasvu on painottunut erityisesti digitaalisiin kanaviin. Kansainvälistä B2B-liiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö Fennica Gaming jatkoi laajentumistaan ja solmi merkittäviä uusia jakelusopimuksia. Veikkaus jatkaa aktiivista valmistautumista tulevaan monilupamarkkinaan ja kovenevaan kilpailuun niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye