Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Matkailuala ja perheet hyötyisivät kesäloman siirtämisestä22.5.2026 14:29:13 EEST | Suomen YrittäjätTiedote

Suomen Yrittäjät suhtautuu myönteisesti opetusministerin ehdotukseen koulujen kesälomien siirtämisestä. Tänään lausunnolle lähteneessä mallissa kesäloman alkua esitetään siirrettäväksi kahdella viikolla myöhemmäksi kesäkuulle ja syyslukukauden alkua elokuun puolivälin jälkeiseen aikaan. Yrittäjät pitää tätä kasvu- ja työllisyystoimena, joka helpottaa myös perheiden arkea.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Wickström: Uusi opintoseteli antaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden vahvistaa osaamistaan22.5.2026 13:41:12 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.Tiedote

Henrik Wickström (RKP) on tyytyväinen siihen, että hallitus aikoo nyt kokeilla opintoseteleitä. Seteli on suunnattu alle 29‑vuotiaille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa toisen asteen jälkeen. Opintosetelin avulla voi suorittaa maksutta 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa tai avoimessa ammattikorkeakoulussa. Tämä vastaa noin puolen vuoden päätoimista opiskelua.
Suomen museoliitto

Museoliiton mitalit museotoiminnan puolesta toimineille vuonna 202622.5.2026 13:19:50 EEST | Suomen museoliittoTiedote

Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt viisi mitalia museoalalla ansioituneille henkilöille. Mitalit menivät tänä vuonna ansioituneille museo-osaajille Rovaniemelle, Porvooseen, Helsinkiin ja Outokumpuun. Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen suunnitteleman Suomen museoliiton 50-vuotismitalit saivat museonjohtaja Riitta Kuusikko, filosofian maisteri Peggy Frankenhaeuser, kokoelmapäällikkö Elina Leskelä, arkkitehti Klas Fontell sekä diplomi-insinööri, kaivosinsinööri Arto Hakola.
Infraohjelma Helsinki

Länsiratikoiden rakentaminen alkaa 25.5.22.5.2026 13:00:00 EEST | Infraohjelma HelsinkiTiedote

Länsiratikat-projekti aloittaa varsinaiset rakentamistyöt maanantaina 25.5. Läntiseen Helsinkiin keskittyvässä raitiotie- ja kaupunkikehityshankkeessa rakennetaan ja uusitaan lähivuosina merkittävästi raitiotieverkkoa ja kunnallistekniikkaa sekä toteutetaan katuympäristön muutoksia. Näiden muutosten myötä 2030-luvun alussa aloittaa uusi pikaraitiolinja 14 Kannelmäestä keskustaan, ja Huopalahdentie ja Vihdintie muuttuvat kantakaupunkimaisiksi kaupunkibulevardeiksi.
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Teollisuuden kustannustason nousu kasvattaa pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankkeiden hintoja22.5.2026 12:24:41 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyTiedote

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy esittää korotuksia raitiovaunuhankkeiden enimmäishintoihin. Korotusten taustalla on Euroopan laajuinen kustannustason nousu, joka on nostanut erityisesti kiskokaluston hintoja viime vuosina. Kaupunkiraitiovaunujen kustannukset ovat nousseet noin 18,6 prosenttia ja pikaraitiovaunujen 4,6 prosenttia.
Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto: Maksullinen tutkinto avoimessa korkeakoulussa ei auta ratkaisemaan koulutustason noston haastetta22.5.2026 12:23:27 EEST | Helsingin yliopistoTiedote

Helsingin yliopiston rehtori ja hallitus pitävät korkeakoulutettujen määrän ja osaamistason nostamista välttämättömänä tavoitteena. Hallituksen esittämä malli maksullisista tutkinnoista avoimessa korkeakouluopetuksessa ei kuitenkaan ole oikea keino tavoitteen saavuttamiseen. Nuorten tutkintokoulutusten säilyttäminen saavutettavana ja maksuttomana on tärkeä osa suomalaista demokratiaa ja yhdenvertaisuutta. Helsingin, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot ovatkin hankkeen ohjausryhmässä esittäneet osaamistason nostoon vaihtoehdoksi maksullisia lyhyttutkintoja.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye