
EU:n saaria ja rannikkoyhteisöjä koskevat strategiat ovat ensimmäiset laatuaan10.6.2026 14:09:50 EEST | Euroopan komission Suomen-edustusto | Tiedote
Euroopan komissio esitteli tänään kaksi strategiaa, joista toinen koskee EU:n saaria ja toinen EU:n rannikkoyhteisöjä. Niissä esitetään ensimmäistä kertaa, miten näitä aluetyyppejä voidaan tukea koordinoidusti EU:n tasolla ja niiden kehitystä edistää pitkällä aikavälillä. EU:ssa on noin 4 000 asuttua saarta, joissa asuu yhteensä 17 miljoonaa ihmistä 16 EU-maan alueella. EU:n rantaviiva on puolestaan 70 000 kilometriä pitkä, ja rannikkoalueilla asuu 95 miljoonaa ihmistä 22 EU-maan alueella. Strategioissa käsitellään taloutta, yhteyksiä, energiaa, ympäristöä, väestörakennetta ja turvallisuutta yhtenä kokonaisuutena. Tavoitteena on muuttaa saaria ja rannikkoalueita kuormittavat haasteet mahdollisuuksiksi ja pysyviksi vahvuuksiksi. Useimmilla EU:n saarilla on samoja haasteita, jotka vaikuttavat niiden taloudelliseen kestävyyteen ja elämänlaatuun. Näitä ovat esimerkiksi maantieteellinen eristyneisyys, rajalliset yhteydet, korkeat kuljetuskustannukset, pitkät matkustusajat, pienet ja hajanai
















