Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Olympiapurjehdus: Sinem Kurtbay edustaa jatkossa Turkkia ”Ymmärrämme hyvin Sinemin ratkaisun”28.5.2025 20:29:27 EEST | Suomen Purjehdus ja Veneily ryTiedote

Suomea Tokion ja Pariisin olympialaisissa edustanut Sinem Kurtbay on tehnyt vaikean päätöksen siirtyä edustamaan toista kotimaataan, Turkkia, tulevissa kilpailuissa. Kurtbay päätti Pariisin jälkeen jättää olympialuokat taakseen, mutta hyvä tarjous Turkista ja uudelleen syttynyt into jatkaa Nacra 17 -luokassa saivat hänet muuttamaan mielensä. - Ymmärrämme hyvin Sinemin ratkaisun ja tuemme häntä täydestä sydämestämme. Se, että Sinem kahden maan kansalaisena valitsee toisen maan edustuksen Suomen sijaan, ei tee häntä vähemmän suomalaiseksi, vaan kertoo karun totuuden suomalaisen huippu-urheilun ja huippupurjehduksen rahoitustilanteesta. Tähän meidän täytyy saada muutos, Suomen Purjehdus ja Veneilyn (SPV) puheenjohtaja Mats Welin sanoo. Kansainvälinen purjehtijaliitto World Sailing on jo myöntänyt Kurtbaylle Turkin edustusoikeuden, ja näin ollen hänet nähdään jo ensi viikolla käytävässä Nacra 17 -luokkien EM-regatassa Turkin väreissä. Kurtbay toimii kipparina ja Alican Kaynar gastina. Kurt
Pirkanmaan hyvinvointialue

Arviointikertomus 2024: Pirkanmaalla ongelmia sote-palveluihin pääsyssä28.5.2025 16:43:59 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialueTiedote

Tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksessaan huolensa siitä, näkyykö strategian otsikko ”Tärkeintä on ihminen” riittävästi toimenpiteissä vai ajavatko taloustavoitteet liikaa toiminnallisten tavoitteiden edelle. Lautakunnan puheenjohtaja Touko Sikala toivoo puheenjohtajan katsauksessaan, että seuraavan valtuuston strategiassa ja tavoitteissa tartuttaisiin nykyistä purevammin todellisiin ongelmakohtiin.
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen vieressä valmistellaan rakentamista - keskus palvelee normaalisti28.5.2025 16:20:35 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaTiedote

Kesäkuussa 2025 käynnistyvät Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennusosan rakentamisen valmistelevat työt osoitteessa Jauhokuja 4. Työt eivät vaikuta keskuksen nykyisiin palveluihin – sosiaali- ja terveyspalvelut ovat asiakkaiden käytössä koko rakennushankkeen ajan. Uudet tilat on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2028.
Finanssiala ry

Nopeasta toiminnasta kiitos – rahastoliiketoiminta voi pysyä jatkossakin Suomessa28.5.2025 16:17:10 EEST | Finanssiala ryTiedote

Finanssiala kiittää hallituksen päätöstä esittää määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkamista vuodella. Nykyinen määräaikainen rahastopoikkeus päättyy vuoden 2025 lopulla, mikä voisi johtaa rahastoliiketoiminnan siirtymiseen ulkomaille. Rahastopoikkeus juontaa juurensa sääntelyyn, jonka tavoitteena on estää veronkiertoa siten, että tosiasiassa Suomesta johdettujen yritysten kotipaikkaa pidettiin verojen välttämiseksi ulkomailla. Sääntelyn muutoksella ei haluttu puuttua sijoitusrahastotoiminnan harjoittamiseen, minkä takia poikkeus säädettiin. Finanssiala ry (FA) muistuttaa, että rahastoalan työpaikkojen ja verotulojen menettäminen kilpailijamaihin olisi suuri riski. Suomeen keskitetty sijoitustoiminta tuo työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkaminen on hyvä uutinen, tarvitaan pysyvämpi ratkaisu rahastoalan epävarmuuden poistamiseksi. Samalla on tarkasteltava tiettyjä muita rahastoalan säännöksiä ja varmistettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyks
Schildts & Söderströms

Michaela von Kügelgens feelgoodserie inleds med Sommar på Villa Hilda – såld till sju länder redan innan utgivning28.5.2025 15:57:03 EEST | Schildts & SöderströmsPressmeddelande

Sommar, nystart och skärgårdsromantik möts i Sommar på Villa Hilda, första delen i Michaela von Kügelgens Halsteröserien. Serien har väckt stort internationellt intresse redan innan den släppts, och rättigheterna har sålts till sju länder, däribland Tyskland, Nederländerna, Danmark och Norge. Den svenska originalutgåvan ges ut den 10 juni, och boken släpps samtidigt på finska och som ljudbok.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye