Pääomasijoittajat ry

Suomalaiset startupit ennätystahdissa – rahoitusta jo yli 1,5 miljardia euroa tänä vuonna11.11.2025 00:01:00 EET | Pääomasijoittajat ryTiedote

Suomalaiset startupit ovat saaneet tänä vuonna rahoitusta ennätystahtiin. Pääomasijoittajat ry:n tuoreiden tilastojen mukaan vuoden alkupuoliskon aikana sijoituksia on tullut 400 miljoonaa euroa, ja loppuvuoden merkittävien kierrosten myötä kokonaissumman arvioidaan nousseen jo yli 1,5 miljardiin euroon. Kotimaiset sijoittajat ovat sijoittaneet historian toiseksi korkeimman summan, ja julkinen sektori on lisännyt panoksiaan. Rahastojen varainkeruu kuitenkin takkuilee.
Suomalainen Tiedeakatemia ry

Viestinnän professori Esa Väliverronen palkittiin työstään tieteen puolestapuhujana10.11.2025 17:33:11 EET | Suomalainen Tiedeakatemia ryTiedote

Professori Esa Väliverronen saa Suomalaisen Tiedeakatemian myöntämän Pro Scientia – Tieteen puolesta -palkinnon pitkäjänteisestä, näkyvästä ja vaikuttavasta työstään tieteen puolestapuhujana. Hän on johdonmukaisesti ja rohkeasti edistänyt tieteen asemaa yhteiskunnassa niin tutkijana, julkisena keskustelijana, opettajana kuin tiedepoliittisena kommentoijana, palkintoperusteluissa todetaan.
Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Stubb tutustuu vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen Hälvälässä10.11.2025 15:54:55 EET | Tasavallan presidentin kansliaTiedote

Tasavallan presidentin kanslia Tiedote 76/2025 10.11.2025 Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb tutustuvat Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) MARRAS-HÄLVÄ 25 -harjoitukseen Hälvälässä, Hollolassa lauantaina 15. marraskuuta 2025. Päivä alkaa vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ajankohtaiskatsauksella sekä MARRAS-HÄLVÄ 25 -harjoituksen yleisesittelyllä. Lisäksi presidenttiparin ohjelmaan sisältyy harjoitusten, kuten taistelupelastajan peruskurssin ja fyysisen toimintakyvyn koulutuksen, seuraamista. Maanpuolustuskoulutus (MPK) kouluttaa sotilaallisia taitoja Puolustusvoimien reserville ja kaikille kansalaisille turvallisuustaitoja, jotka auttavat selviytymään paremmin niin arjen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissa.
Työeläkevakuuttajat Tela

Telan blogi: Yrittäjäeläkkeiden haasteita ei voida enää siirtää tuleville päättäjille10.11.2025 15:16:39 EET | Työeläkevakuuttajat TelaBlogi

YEL-selvityshenkilö Jukka Rantalan työ valmistuu marraskuussa. Sen jälkeen maan hallituksella on mahdollisuus korjata yrittäjien eläkejärjestelmää pitkään vaivanneita ongelmia. Yrittäjät odottavat erityisesti nykyisen, jäykän YEL-työtulon uudistamista. Pidemmällä aikavälillä myös julkista taloutta olisi mahdollista vahvistaa aloittamalla yrittäjien työeläkkeiden rahastointi.
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry

Viesti ry: Olemme pettyneitä ministeriöiden viestinnän keskittämispäätökseen10.11.2025 14:41:03 EET | Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ryTiedote

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on päättänyt ministeriöiden viestinnän keskittämisestä valtioneuvoston kanslian alle. Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry on päätökseen hyvin pettynyt. Viesti ry katsoo päätöksen uhkaavan kansalaisten ja median tiedonsaantia sekä demokratian toimintaedellytyksiä.
Töyssy Oy

Mikko Töyssy lähtee ensimmäiselle soolokonserttikiertueelleen10.11.2025 14:29:42 EET | Töyssy OyTiedote

Tähdet, tähdet 2025 -kilpailun voittaja Mikko “Tökä” Töyssy tekee odotetut soolokonserttinsa Tampereen Työväen Teatterissa 11.11. ja 18.11.2025. Molemmat konsertit myytiin loppuun nopeasti. Keväällä 2026 Töyssy lähtee ensimmäiselle soolokonserttikiertueelleen, jossa häntä säestää Tähdet Tähdet -ohjelmastakin tuttu, Risto Niinikosken kipparoima yhtye. Kiertueen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 12.11.2025 klo 10 Lippu.fi:ssä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye