Carecode Oy

Suuri osa yksityisistä organisaatioista ei tiedä voivansa hyödyntää Suomi.fi-valtuuksia, käytöstä lähes 95 % tulee julkiselta sektorilta12.8.2026 15:35:26 EEST | Carecode OyTiedote

Suomi.fi-valtuudet on suomalaisille tuttu palvelu, jota moni on tottunut käyttämään esimerkiksi asioidessaan alaikäisen lapsen puolesta viranomaisen sähköisessä asiointipalvelussa. Myös yksityisillä organisaatioilla on mahdollisuus hyödyntää Suomi.fi-valtuuksia asiointipalveluissaan, vaikka vuonna 2026 kaikesta käytöstä lähes 95 % on tullut julkiselta sektorilta.
Helsingin yliopisto

Tekoäly valmentaa varusmiehiä syömään paremmin ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä12.8.2026 15:15:58 EEST | Helsingin yliopistoTiedote

NutFinForce-hankkeessa kehitetään digitaalista ratkaisua, jonka tavoitteena on parantaa asevelvollisten suorituskykyä. Toimintamalli vastaa ajankohtaiseen haasteeseen: nuorten aikuisten heikentynyt toimintakyky vaikuttaa sekä kansanterveyteen että Suomen kokonaisturvallisuuteen. Tekoälypohjainen ratkaisu tarjoaa räätälöityä tukea terveellisten elintapojen omaksumiseen, ja sillä on merkittävä potentiaali myös kansainvälisessä yhteistyössä.
Pirkanmaan hyvinvointialue

Kehitysvammaisten terveyspalvelut uudistuvat Pirkanmaalla – kehitysvammapoliklinikka keskittyy vaativaan hoitoon12.8.2026 15:09:52 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialueTiedote

Kehitysvammaisten asukkaiden terveyspalvelujen painopistettä siirretään erityispalveluista peruspalveluihin ensi vuoden alusta alkaen Pirkanmaan hyvinvointialueella. Jatkossa etenkin lievästi kehitysvammaisia asiakkaita hoidetaan sosiaali- ja terveysasemilla. Kehitysvammapoliklinikka keskittyy vaativaan hoitoon ja erityisosaamista tarvitseviin asiakkaisiin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue täydentää lisäaikahakemustaan valtiovarainministeriön kanssa12.8.2026 15:09:18 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialueTiedote

Päijät-Hämeen hyvinvointialue on hakenut lisäaikaa taloutensa alijäämän kattamiseen. Valtiovarainministeriö pyytää nyt hakemukseen lisäselvityksiä niin sanotun ennakollisen taloudellisen ohjausmenettelyn kautta. Käytännössä menettely tarkoittaa hyvinvointialueen ja ministeriön välisiä lisäneuvotteluja. Tavoitteena on, että päätös lisäajasta saadaan lähiviikkojen aikana.
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Reilu kilpailu kunniaan – Brasilialaiselle lihalle tuontikielto EU:ssa12.8.2026 14:54:52 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryArtikkeli

Miksi Brasilialle on asetettu tuontikielto? Euroopan unioni – ja erikseen myös Suomi – sääntelee tarkasti, millaista lihaa täällä saa tuottaa ja millä ehdoilla sitä saa saattaa markkinoille. Säännösten takana on Euroopassa ja Suomessa yleisesti merkittävinä pidettyjä arvoja: kuluttajien turvallisuus, eläinten terveys ja hyvinvointi sekä huolenpito yhteisestä ympäristöstämme. On kunnia-asia saada tuottaa ruokaa, jossa nämä seikat ovat kohdallaan.
Keski-Suomen elinvoimakeskus

Keljonkankaantien uusi jalankulku- ja pyöräilyväylä on avattu liikenteelle Jyväskylässä12.8.2026 14:24:08 EEST | Keski-Suomen elinvoimakeskusTiedote

Keljonkankaantien uusi noin 600 metrin pituinen jalankulku- ja pyöräilyväylä on otettu käyttöön Jyväskylässä. Väylä parantaa jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita sekä lisää liikenneturvallisuutta Kylmälahdentien ja Åströminkadun liittymien välisellä osuudella. Hanke on toteutettu Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ja Jyväskylän kaupungin yhteistyönä.
SeaLife Helsinki Oy

Lontoosta saapui kolme uutta vedenalaista tähteä– hurmaavat lehmärauskut ovat muuttaneet SEA LIFE Helsinkiin!12.8.2026 14:16:38 EEST | SeaLife Helsinki OyTiedote

Kuukausien odotus on ohi: kolme ihastuttavaa lehmärauskutyttöä on saapunut Lontoon SEA LIFE-keskuksesta Helsinkiin ja muuttanut keväällä uudistettuun Valtamerialtaaseen. Vauhdikkaasti leijailevat uudet tulokkaat ovat kotiutuneet hienosti ja tutustuvat parhaillaan uteliaina uusiin allaskavereihinsa tuoden samalla myös aivan uudenlaista seurattavaa kaikenikäisille merenystäville.
Vihreät - De Gröna

Vihreiden Fatim Diarra: Ero huonosti käyttäytyvien lasten ja perussuomalaisten välillä on siinä, mitä huonosta käytöksestä seuraa12.8.2026 13:55:03 EEST | Vihreät - De GrönaTiedote

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kirjoitti alkuviikolla Facebookissa "afkaani-muslimista" ministerinä, minkä on tulkittu viittaavan Sdp:n Nasima Razmyariin. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan osa perussuomalaisten toistuvaa toimintatapaa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye