Pekka Tamminen aloittaa Cloud2:n teknologiajohtajana13.1.2026 08:25:00 EET | Content Crafts | TiedotePitkäaikainen CTO Mikko Laakkonen siirtyy sivuun, mutta jatkaa omistajana ja neuvonantajana.
Taloyhtiöiden hoitokustannuksiin lievää nousua13.1.2026 08:10:00 EET | Kiinteistöliitto | TiedoteTaloyhtiöiden hoitokustannukset nousevat tänä vuonna lievästi. Kiinteistöliitto julkaisee taloyhtiöiden talouden suunnittelun tueksi kaksi kertaa vuodessa Talousarvio-ohjeen, jonka uusimmassa päivityksessä ennakoimme kaupunkien kaukolämpötaloihin karkeasti arvioiden 2 – 2,5 prosentin kasvupainetta hoitokuluihin. Paikkakunta- ja taloyhtiökohtaiset erot ovat suuria.
Istanbulista ennustetaan vuoden 2026 kaupunkikohteiden nousijaa13.1.2026 08:00:00 EET | Ikkunapaikka PR & Events | TiedoteKahden mantereen Istanbul on elämää sykkivä suurkaupunki, jonka odotetaan houkuttelevan yhä useampia suomalaisia matkailijoita vuonna 2026.
Suomi.fi- ja pankkihuijaukset tulvivat nyt puhelimiin13.1.2026 07:30:00 EET | Suomen Telemarkkinointiliitto ry | TiedoteViranomaisten ja pankkien nimissä tehdyt huijaukset ovat nousseet selvästi aktiivisimmiksi huijausmuodoiksi Kilpi-sovelluksen tietokannassa. Suomen Telemarkkinointiliitto ry varoittaa erityisesti Suomi.fi-viestejä jäljittelevistä huijausviesteistä sekä pankkien nimissä tehdyistä huijauksista, ja kehottaa tarkkaavaisuuteen myös ulkomaisista numeroista tulevien puheluiden osalta.
Hyvinvointialueen henkilöstöjohtajaksi valittu Juha Saarinen ja TKKI-johtajaksi Minna Elomaa-Krapu13.1.2026 07:30:00 EET | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | TiedoteVantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) on valinnut kaksi uutta johtajaa konsernipalveluiden toimialalle.
Suomen yritysdynamiikka on kiihtynyt – kasvuyritysten työllisyysosuus noussut Yhdysvaltojen ohi13.1.2026 07:12:00 EET | Työn ja talouden tutkimus LABORE | TiedoteSuomessa yritysrakenteiden uudistuminen on ollut 2010-luvulla vilkkaampaa kuin Yhdysvalloissa, selviää Laboren tuoreesta analyysistä. Työpaikkoja on syntynyt ja tuhoutunut Suomessa nopeammin, ja erityisen nopeasti on kasvanut orgaanisesti kasvaneiden yritysten työllisyysosuus. Yhdysvalloissa vastaava osuus on samaan aikaan pienentynyt. Tulokset viittaavat siihen, että suomalaisessa yrityskentässä on edelleen kasvupotentiaalia, joka tukee myönteistä talouskehitystä myös 2020-luvulla.
30-vuotias Vaasan ammattikorkeakoulu täynnä energiaa13.1.2026 07:12:00 EET | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | TiedoteVaasan ammattikorkeakoulu täyttää 30 vuotta 1.8.2026. 30-vuotistaivalta juhlitaan vuoden aikana niin opiskelijoiden, henkilöstön kuin sidosryhmien kanssa ja juhlavuosi näkyy kampuksella ja Vaasan katukuvassa erilaisten tempausten muodossa. Muistoja ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä kerätään eri sidosryhmiltä.
Isot ruokaostokset tunnissa kotiovelle13.1.2026 07:00:00 EET | Osuuskauppa Suur-Savo | TiedoteOsuuskauppa Suur-Savon kahdeksan myymälää aloittavat Mikkelissä 13.1. ja Savonlinnassa 14.1. ruokaostosten tunnin toimitukset. Toimitukset tilataan osoitteesta S-kaupat.fi tai S-kaupat-sovelluksessa.
Vuoden 2026 luonnontuotteiksi valittiin vadelma, sikurirousku ja keto-orvokki13.1.2026 07:00:00 EET | Marttaliitto ry | TiedoteArktiset Aromit ja Marttaliitto ovat jälleen valinneet vuoden luonnontuotteet marjojen, sienten ja yrttien joukosta. Vuoden 2026 luonnontuotteet ovat vadelma, sikurirousku ja keto-orvokki. Tervetuloa kuulemaan vuoden luonnontuotteista kaikille avoimeen webinaariin 28.1.2026!
Tampereen tuorein illallisravintola Baonami kutsuu tutustumaan Tyynenmeren makumaailmaan13.1.2026 07:00:00 EET | Pirkanmaan Osuuskauppa | TiedotePacific sushia fritatusta riisistä, japanilaisia kushiyaki-vartaita laavakivigrillistä ja brasilialaisen klassikkococktailin kutkuttava versio sakerinja... Helmikuun alussa pääset kokemaan Tyynenmeren monipuolisen ruoka- ja juomakulttuurin Tampereen keskustan uudessa illallisravintolassa Baonamissa.
Yrittäjägallup: Pk-yritykset nostavat nuorten oma-aloitteisuuden tärkeimmäksi – perustaidot ratkaisevat, kun digitaidot ovat jo hallussa13.1.2026 07:00:00 EET | Suomen Yrittäjät | TiedotePk-yritykset arvostavat nuorissa erityisesti oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä ja kykyä omaksua uutta. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneita nuoria on palkattu saman verran kuin vuosi sitten: 13 % pk-yrityksistä on työllistänyt ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneen alle 25-vuotiaan viimeisen vuoden aikana. ”Nuoria palkataan edelleen, mutta yhä useampi yritys kertoo, ettei palkkaaminen ole mahdollista esimerkiksi taloudellisista syistä”, sanoo asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä.
Suomalaismenestys siivittää lippumyyntiä – VIP-paikat lauantailta varattu13.1.2026 06:22:00 EET | Kontiolahti Biathlon | TiedoteKansalaiset kysyvät aiempaa enemmän maajoukkueurheilijoiden nimikirjoituksia. Maaliskuun kotikisoissa tähän on varauduttu.
KOVA: Takauslainaa ei käytetä tai tulla käyttämään kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon13.1.2026 05:30:00 EET | KOVA ry | TiedoteValtion tukemaa asuntotuotantoa voidaan rakentaa esimerkiksi korkotuki- tai takauslainojen avulla. Kohtuuhintaisten asuntojen yleishyödyllisistä rakennuttajista vain 2 prosenttia on vuosina 2024–2025 hakenut niin sanottua takauslainaa. Vastaavasti korkotukilainaa on hakenut 68 prosenttia rakennuttajista. Takauslainan suurimmaksi haasteeksi koetaan, ettei se sisällä suoraa tukea, toisin kuin valtion korkotuen sisältävä korkotukilaina, mikä tarkoittaa suurempia pääomakuluja ja siten korkeampia omakustannusvuokria. Erityisesti suuret kohtuuhintaiset asuntotoimijat raportoivat suoran tuen puutteen olevan takauslainan merkittävin heikkous. Tulokset pohjautuvat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenilleen teettämään kyselyyn.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote12.1.2026 21:00:46 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | TiedoteKeski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 12.1.2026 VIIMEINEN TIEDOTE KESKISUURI RAKENNUSPALO MULTIA Pelastustoiminta on loppunut kohteessa. Raivaus- ja sammutustöissä löydettiin seinärakenteista muutamia palopesäkkeitä. Syttymissyynä on todennäköisesti konehallin lämmityslaitteen tekninen vika. Tilanteesta ei syntynyt henkilövahinkoja, eikä suurempia omaisuusmenetyksiä.
Oulu2026 suurtuotanto Climate Clock Euronewsin listalla12.1.2026 19:30:39 EET | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026 | TiedoteEuronews on nostanut Ouluun valmistuvan julkisen taiteen kokonaisuuden ensivuoden The 10 unmissiable exhibitions and art events of 2026 -listalle (Tove, Frida and Schiaparelli: The 10 unmissable exhibitions and art events of 2026 | Euronews).
Arina pitää tärkeänä selvitysten riittävyyden arviointia Lapinmaan kaavaprosessissa12.1.2026 18:27:45 EET | Osuuskauppa Arina | TiedoteRovaniemen kaupunginhallitus on päättänyt hakea valituslupaa hallinto-oikeuden päätöksestä liittyen Lapinmaan kaavaan. Osuuskauppa Arina pitää tärkeänä, että Lapinmaan kaavaprosessin selvitysten riittävyys arvioidaan huolellisesti ja hallinto-oikeuden päätöksen tausta ymmärretään.
Tapiolan seurakunnan kirkkoherran virkaa haki kolmetoista henkilöä12.1.2026 18:25:15 EET | Espoon seurakuntayhtymä | UutinenTapiolan seurakunnan kirkkoherran virkaan tuli hakuajan päättymiseen 12.1.2026 klo 15 mennessä kolmetoista hakemusta.
Tullin henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelusta löytynyt tietoturvahaavoittuvuus, käyttökatko palvelussa jatkuu12.1.2026 18:00:57 EET | Tulli | TiedoteTullin omassa tietoturva-auditoinnissa Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelusta löytyi tietoturvahaavoittuvuus, jonka vuoksi palvelu suljettiin perjantaina 9.1. klo 16.27. Tulli korjaa haavoittuvuutta ja tavoitteena on palauttaa palvelu käyttäjille mahdollisimman pian, arviolta tiistain 13.1. aikana.
Helsingin kaupunginhallituksen kevätkausi alkoi12.1.2026 17:07:56 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | TiedoteKaupunginhallitus kokoontui 12. tammikuuta kevätkauden ensimmäiseen kokoukseen.
Kaupunginhallitus: Espooseen neljä uutta luonnonsuojelualuetta12.1.2026 17:00:53 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | TiedoteKaupunginhallitus päätti esittää Lupa- ja valvontavirastolle sekä Uudenmaan elinvoimakeskukselle neljän luonnonsuojelualueen perustamista. Yhteensä suojelupinta-ala kasvaa noin 69,3 hehtaarilla.