Oma Häme

Aluehallitus siirsi pohdinnan lisärahoituksen tarpeesta syksyyn18.6.2025 11:21:57 EEST | Oma HämeUutinen

Maanantaina 16. kesäkuuta koolla ollut aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen talousarvioraamin ja suunnittelukehyksen sekä talousarvion laadintaohjeet vuodelle 2026. Raami linjaa keskeiset taloudelliset reunaehdot tulevalle vuodelle. Samalla aluehallitus totesi, että mahdollinen lisärahoituksen tarve arvioidaan osana talousarvioprosessia syksyllä 2025 ja keväällä 2026, kun vuoden 2025 tilinpäätös on valmistunut. Aluevaltuusto on aiemmin päättänyt, että lisärahoituksen hakemista valmistellaan keväällä 2025, jos Oma Hämeen taloustilanne sitä edellyttää. Aapo Reima (vas.) ehdotti lisäystä päätökseen: hänen mukaansa lisärahoituksen arvioinnin tueksi tarvittaisiin tietoa asukkaiden palveluoikeuksien toteutumisesta, minkä selvittämiseen Reima esitti erillistä projektia. Reiman esitys raukesi kannattamattomana. Kotipalveluiden palvelusetelin säännöt päivittyvät syksyllä Aluehallitus hyväksyi myös päivitetyn palvelusetelisääntökirjan lapsiperheiden kotipalveluun. Päivitetty sääntökirja astuu
AKY - Akavalaiset yrittäjät  ry

KELA kilpailuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut vuonna 2026 – pelkkä hinta ratkaisee, miten varmistetaan laatu?18.6.2025 11:02:22 EEST | AKY - Akavalaiset yrittäjät ryTiedote

Kela on ilmoittanut kilpailuttavansa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueet vuonna 2026, ja uudet sopimukset astuvat voimaan vuoden 2027 alusta lähtien. Hankintaa on valmisteltu alkuvuodesta 2024 saakka, ja Akavalaisten Yrittäjien eli AKYn sote-liitot ovat olleet mukana valmistelussa Kelan kutsumana. Liitot osallistuivat myös kilpailutuksen markkinavuoropuheluun kesän kynnyksellä, jossa pyydettiin kommentteja kilpailutusmateriaalien alustaviin luonnoksiin. Jo aiemmin, Kelan syksyllä 2024 järjestämissä työpajoissa käsiteltiin uudistuvaa palvelukuvausta, kotikäyntilisän muutoksia sekä muutoksia matkakorvausten maksamiseen. Kilpailutusmateriaalista käy ilmi Kelan jo aiemmin julkistamat uudistukset: Tulevassa hankinnassa palveluntuottajien valinta tehdään jatkossa halvimman hinnan perusteella, eikä terapeutin koulutusta ja kokemusta oteta huomioon laatutekijöinä. Kela ei myöskään huomioi ennen sopimuskauden alkua käytyjä täydennyskoulutuksia muuta kuin silloin, jos ne osuvat juuri
Wash Up Oy

Free online training for cleaning professionals - Maksuton koulutus siivousalan ammattilaisille18.6.2025 10:20:54 EEST | Wash Up OyTiedote

washUP is once again organizing a free online training aimed at increasing awareness of employee rights and promoting fairer working conditions in the cleaning industry. The training sessions will take place online on August 30 and October 25, 2025, so you can join from anywhere! washUP järjestää jälleen maksuttoman verkkokoulutuksen, jonka tavoitteena on lisätä tietoa työntekijöiden oikeuksista ja edistää reilumpia työoloja alalla. Koulutukset pidetään etänä 30.8.2025 ja 25.10.2025, joten voit osallistua helposti mistä päin tahansa.
Turun yliopisto

Maailman suurin biologisen monimuotoisuuden tietokanta BioTIME tarjoaa uuden näkymän lajiston muutoksiin 150 vuoden ajalta18.6.2025 10:18:10 EEST | Turun yliopistoTiedote

St Andrewsin yliopiston luoma maailman suurin biologisen monimuotoisuuden aikasarjatietokanta BioTIME on laajentunut. Kansainvälisen tutkijaverkoston yhteistyönä tietokannasta on julkaistu uusi entistä laajempi versio, joka tarjoaa tarkkaa tietoa biologisen monimuotoisuuden muutoksista viimeisten 150 vuoden ajalta. Tietokanta kattaa ekologisia havaintoja vuosilta 1874–2023.
Readme.fi

Harri Moisio - Route 66 - Radiomiehen mietteitä matkan varrelta -kirja ilmestyy heinäkuun lopulla!18.6.2025 10:09:40 EEST | Readme.fiTiedote

Kirja on sukellus keski-ikäisen radiotoimittajan ajatuksiin ja samalla myös matkakertomus. Mihin viisikymppinen mies on oikeasti matkalla? Houkuttelisiko vielä lapsiperhearki, vai pitäisikö jo luovuttaa ja tilata urologilta aika vasektomiaan kuten saman ikäiset tuttavat tuntuvat kilpaa tekevän? Työuraa on vuosia jäljellä ja työmotivaatiotakin löytyy, mutta riittääkö mikään kilpailussa nuorempia vastaan?
Helsingin hallinto-oikeus - Helsingfors förvaltningsdomstol

Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitelmasta tehdyt valitukset18.6.2025 10:08:56 EEST | Helsingin hallinto-oikeus - Helsingfors förvaltningsdomstolTiedote

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen kuuteen valitukseen, jotka koskivat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kahdella eri päätöksellä hyväksymää Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitelmaa. Valittajina oli maanomistajia, yhdistys, yksityishenkilö, vesialueen osakaskunta ja Raaseporin kaupunki. Valituksissa muun muassa vaadittiin Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitelman kumoamista. Kumoamisvaatimusta perusteltiin vuorovaikutusmenettelyn puutteilla, puutteellisilla selvityksillä koskien esimerkiksi hankkeen taloudellisia reunaehtoja, toteuttamisvaihtoehtoja ja luontovaikutuksia, rakentamisen aikaisilla vaikutuksilla sekä tärinällä ja melulla. Osassa valituksista pidettiin ratalinjausta lainvastaisena joko sen vuoksi, että linjaus aiheuttaisi haittaa sen lähialueille tai että linjaus tai asema ei ole tietyllä alueella. Hallinto-oikeus jätti yhden valittajan valituksen tutkimatta puuttuvan valitusoikeuden vuoksi ja hylkäsi loput viisi valitusta. Hallinto-oikeus totesi päätök
Pelastakaa Lapset ry

Suomi ja muut EU-maat ovat epäonnistumassa Eurooppaan saapuvien lasten suojelussa18.6.2025 10:00:00 EEST | Pelastakaa Lapset ryTiedote

Eurooppaan saapuvia alaikäisiä pakolaisia ja siirtolaisia kohdellaan järjestelmällisesti kaltoin, selviää Pelastakaa Lapset -järjestön raportista. Lapsia otetaan säilöön ja heitä määritellään virheellisesti aikuisiksi. Tiukentaessaan turvapaikkapolitiikkaansa Suomi ja muut EU-maat ovat loukanneet eriarvoisimmassa asemassa olevien lasten ihmisoikeuksia ja heikentäneet heidän turvallisuuttaan.
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Nummelan uudelle yhdyskuntajätevedenpuhdistamolle ei myönnetty ympäristölupaa ja nykyisen puhdistamon toiminnan määräaikaa pidennettiin kolmella vuodella18.6.2025 09:42:59 EEST | Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketTiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Vihdin Veden Etelä-Nummelan jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen. Puhdistamon toiminnan ei katsota täyttävän luvan myöntämisen edellytyksiä vesienhoidon ympäristötavoitteiden ja vesistöjen pilaantumisen näkökulmasta. Aluehallintovirasto ratkaisi samalla Nummelan nykyisen jätevedenpuhdistamon toiminnalle asetetun määräajan jatkamista koskevan hakemuksen ja pidensi määräaikaa kolmella vuodella. Jätevesien johtaminen Siuntionjoen vesistöön on lopetettava 31.12.2029 mennessä.
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy

Muovia sisältävien kalastusvälineiden keräys laajenee: vapavälinekeräys on alkanut Motonet- ja Ruoto-myymälöissä18.6.2025 09:40:22 EEST | Suomen Pakkauskierrätys RINKI OyTiedote

Palveluyhtiö Ringin Suomen SUP-Tuottajayhteisölle organisoimaa kalastusvälineiden keräystä on laajennettu maanantaista 16.6. alkaen, jolloin muovia sisältäviä vapakalastusvälineitä, kuten vapa- ja pilkkivälineitä, uistimia ja haaveja vastaanotetaan myös Ruodon ja Motonetin myymälöissä. Käytöstä poistettuja vapakalastusvälineitä kerätään myymälöissä 31.7. saakka.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteen matkapalvelukeskuksen puhelinnumero vaihtuu: jatkossa kyydit tilataan Tervia Logistiikan omasta palvelunumerosta18.6.2025 09:34:45 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue PohdeTiedote

Tervia Logistiikka on vastannut 1.1.2025 alkaen Pohteen sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten lakisääteisten kuljetuspalveluiden tilaus- ja välitystoiminnasta. Keskiviikosta 25.6.2025 alkaen kyydit tilataan Tervia Logistiikan matkapalvelukeskuksen uudesta palvelunumerosta. Taustalla on tavoite kehittää asiakaspalvelun laatua ja saavutettavuutta.

Vihreät vaativat joukkoliikennejärjestelmän säilyttämistä – infrakorvaussopimus on purettava heti18.6.2025 09:34:22 EEST | Helsingin Vihreät ryTiedote

Pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmä uhkaa romuttua, koska menettelyä, jossa HSL joutuu korvaamaan kunnille esimerkiksi raitiotieväylien, varikkojen tai muun infran rakentamisen kustannukset eli ns. infrakorvaussopimusta ei ole saatu purettua. HSL joutuu siirtämään kaikki nämä kuntien rakentamiskustannukset lipunhintoihin. Vihreät vaativat välitöntä infrakorvausten ja HSL:n talouden erottamista. Tämä tarkoittaisi joukkoliikenteen lipunhintojen nousukierteen katkaisemista.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye