Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille7.5.2025 00:01:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLATiedote

Rakentaminen kasvaa selvästi tänä vuonna ja myös teollisuustuotantoon odotetaan kohtalaista kasvuvauhtia, ennustaa Etla. Lisäksi palvelualoilla on havaittavissa kasvun piristymistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan rakentamisen kasvua tukevat muun muassa korkojen lasku ja ostovoiman elpyminen. Etla on nyt myös tarkastellut eri skenaarioissa Yhdysvaltojen tullien mahdollisia vaikutuksia teollisuuden toimialoille ja palvelualoille.
Palvelualojen työnantajat Palta ry

Palta ihmettelee SLL:n toimintaa ja ratkaisukyvyttömyyttä lentäjien neuvotteluissa6.5.2025 21:19:02 EEST | Palvelualojen työnantajat Palta ryTiedote

Palvelualojen työnantajat Palta antoi tiistaina 5.5. uuden kokonaisesityksen ratkaisuehdotukseksi lentäjien pitkittyneeseen työriitaan. Suomen Liikennelentäjäliitto SLL tiedotti verkkosivuillaan myöhään tiistai-iltana 6.5., ettei liitto hyväksy työnantajapuolen esitystä. Osapuolten oli määrä jatkaa neuvotteluja tänään klo 21, mutta tieto SLL:n päätöksestä hylätä työnantajapuolen esitys ilmoitettiin SLL:n verkkosivuilla ennen sovittua tapaamisaikaa. Lisäksi SLL perui illan neuvottelut.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | SDP EDUSKUNTATiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.
Vihreät Euroopan parlamentissa

EU kieltää lopunkin venäläisen kaasun ja öljyn tuonnin - MEP Ville Niinistö: “Tämän eteen on tehty paljon töitä, oli jo aikakin!”6.5.2025 16:49:40 EEST | Vihreät Euroopan parlamentissaTiedote

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja pitkän vaikuttamistyön tulos on, että EU-komissio esitteli tänään suunnitelman Venäjän energiantuonnin – kaasun, ydinpolttoaineen ja öljyn – lopettamiseksi kokonaan. Niinistö on tehnyt vuosia tämän päätöksen eteen töitä vihreiden ryhmävastaavana teollisuus- ja energiavaliokunnassa sekä tällä kaudella europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtajana. Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaati kirjeellään komissiolta Venäjän energiantuonnin kieltävää lainsäädäntöä jo keväällä 2024.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye