• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy

Musiikillinen tinkimättömyys on tuonut Eero Raittiselle arvostusta25.10.2020 17:06:52 EET | REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy

”Urani tarkoitus ovat bändit, biisit ja täysosumaan tähtääminen keikoilla”, kertoi Eero Raittinen elämäkertansa kirjoittajalle Elina Saksalalle. Raittinen ei anna itselleen tuumaakaan löysää: biisin kaikki elementit on sisäistettävä täydellisesti ennen tulkintaa. Uudessa elämäkerrassa Eero Raittinen – Mies matkallaan piirtyy kuva pedantista artistista, josta ei todennäköisesti olisi tullut muusikkoa, jos isä olisi voinut päättää.

Olli Nurmen Ruutitynnyrin vartijat Kustantamon kuulumisia -blogissa25.10.2020 09:30:00 EET | Avain

Olli Nurmi vietti kaksi vuotta elämästään rauhanturvaajana Lähi-Idässä. Hän kirjoitti ajanjaksosta Ruutitynnyrin vartijat -kirjan, joka perustuu Nurmen päiväkirjamuistiinpanoihin. Tuo kirja paljastaa lukijalle todellisia tunnelmia ja tapahtumia, joita rauhanturvaaja työssään kohtaa. Nurmi kertoo omakohtaisesta Ruutitynnyrin vartijat -kirjastaan Kustantamon kuulumisia -blogissa. Blogi on osa kustantamon osallistumista Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtumaan.

Marinin hallitus puuttuu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan entistä laajemmin25.10.2020 05:45:00 EET | Demarinaiset

Tämän viikon torstaina julkaistiin Marinin hallituksen hallitusohjelmassa sovittu naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma. Ohjelmassa painotetaan erityisesti digitaaliseen ja kunniaan liittyvään väkivaltaan puuttumista. Lisäksi keskiössä ovat väkivallan ennaltaehkäisy, viranomaisten kouluttaminen ja tietoisuuden lisääminen. Tilastojen mukaan Suomi on yksi Euroopan vaarallisimmista maista naisille, arvion mukaan joka kolmas nainen kokee lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana. Seksuaalinen ja verkossa tapahtuva häirintä ovat huomattavasti yleisempää etenkin nuorilla naisilla.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Nurminen: Uudenmaan soterahoitukseen liittyvät väitteet eivät pidä paikkaansa24.10.2020 17:55:09 EEST | SDP EDUSKUNTA

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Ilmari Nurminen ottaa osaa Helsingin Sanomien artikkelin (24.10.) nostamaan keskusteluun sote-uudistuksen rahoituksesta ja oikoo artikkelissa esitettyjä väitteitä. - Kokemukseni mukaan on hyvä, että soten rahoituksesta keskustellaan. Mediassa heitellään hyvin erilaisia lukuja ja väitteitä rahoituksesta. Se on ymmärrettävää, sillä kyseessä on hyvin monitahoinen ja vaikea kokonaisuus. Keskustelua tulee jatkaa, jotta ennakkoluuloja voidaan hälventää ja korjata virheellisiä tietoja, Nurminen toteaa. HS:ssa esitetyt väitteet Uudenmaan soterahoituksen 300 miljoonan leikkauksista Nurminen toteaa virheellisiksi. Soten kokonaisrahoitus on nykyisellään 19,9 miljardia euroa ja reaalikasvu palvelutarpeen perusteella vuosina 2022-29 tulee olemaan vähintään 1,7 miljardia euroa vuotuisella 1,2 % kasvulla. Sen päälle valtio tekee alueille täysimääräisen inflaatiokompensaation ja korvauksen kaikista lakisääteisistä uusista t
Audiomedia Oy

Puunhuoltoketjun työhyvinvoinnissa parannettavaa: Pitkät päivät rasittavat, metsäkeskustelu syyllistää - motivaatio silti korkealla24.10.2020 10:00:00 EEST | Audiomedia Oy

Puunhuoltoketjussa tehdään tunnetusti pitkiä päiviä. Viikkotyötuntien määrä on helposti 45 tuntia, puutavarakuljetuksissa jopa kymmenen tuntia enemmän. Epäsäännöllisyys työajoissa, ruokailuaikojen ja taukojen pitämisessä heijastuvat yöuneen, yleiseen hyvinvointiin tai perhe-elämään. Vaikka lähes puolet vastaajista arvioi työn henkisesti rasittavaksi, alalla työskentelevien motivaatio työhön on korkealla, ja he kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä. Toisaalta yhteiskunnallinen metsäkeskustelu koetaan metsäammattilaisia syyllistäväksi ja herättää kysymyksen, onko metsäkeskustelussa sosiaalisen kestävyyden ulottuvuus jäänyt taloudellisen ja ekologisen kestävyyden varjoon.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

FFC-enkät: Arbetsgivarnas ovilja att förhandla är det största hindret för lokala avtal24.10.2020 08:15:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Arbetsgivarnas ovilja att förhandla har gjort det svårare att avtala lokalt, berättar mer än hälften av personalrepresentanterna på de arbetsplatser som har gjort upp lokala avtal. Endast en tredjedel av personalrepresentanterna upplever att arbetstagarna och arbetsgivarna är jämbördiga i de lokala förhandlingarna.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Viitanen: Hallitus satsaa edelleen myös hengen ravintoon23.10.2020 18:58:04 EEST | SDP EDUSKUNTA

Koronakriisin aiheuttamassa talousahdingossakaan Marinin hallitus ei ole unohtanut tuiki tärkeää hengen ravintoa, sillä kulttuurista ja taiteesta nauttiminen lisää tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä, iloitsee valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen ja ex-kulttuuriministeri kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) - Lisäbudjetissa nyt tehdyt satsaukset ovat tervetullutta jatkoa jo kevään lisätalousarviossa tehdyille välttämättömille rahoitustoimille, joilla autettiin kulttuuria ja sen toimijoita selviytymään koronapandemian aiheuttamIsta vaikeuksista. Taiteen ja kulttuurin tukeminen on välttämätöntä, sillä alan ammattilaisten työtilaisuudet tyssäsivät pandemian takia kuin seinään ja jättivät tekijät tyhjän päälle, Viitanen toteaa. Tulonmenetysten korvaamiseen ja jatkuvuuden turvaamiseen hallitus esittää lisätalousarviossaan 23 miljoonaa euroa. Taiteen edistämiskeskukselle ehdotetaan 7 miljoonaa euroa jaettavaksi apurahoina taiteen ja kulttuurin toimijoille. Veikkauksen rahape
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka alkaa muotoutua – ilmasto- ja ympäristötoimien määrä kasvaa, mutta myös ruokaturvaa ja viljelijän toimeentuloa painotetaan23.10.2020 18:36:21 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Jäsenmaat ja Euroopan parlamentti ovat tällä viikolla linjanneet EU:n uuden maatalouspolitiikan peruspilareita. Maatalousneuvoston päätelmät tuovat lisää ympäristö- ja ilmastotoimia maatalouspolitiikkaan, mutta myös tärkeitä joustoja jäsenmaille. Euroopan parlamentissa suurten puolueiden kompromissiesitykset toivat malttia ja pahimmat ylilyönnit torjuttiin. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK katsoo, että edellytykset varsin nopeaan kompromissiin EU-instituutioiden kesken ovat olemassa, ja kansallista maatalouspolitiikan ohjelmaa päästään rakentamaan hyvältä pohjalta. MTK:n tavoitteena on edelleen politiikka, joka takaa edellytykset kestävälle, kasvavalle ja kannattavalle maataloustuotannolle Suomessa. EU-päätökset varmistavat kansallisten tukijärjestelmien jatkuvuutta koko Suomessa.
Uudenmaan ELY-keskus

För att trygga vägtrafikanterna träder vinterhastigheterna i kraft i Nyland, Egentliga Tavastland och Päijänne-Tavastland 28.10.202023.10.2020 15:46:47 EEST | Uudenmaan ELY-keskus

Inom verksamhetsområdet för NTM-centralen i Nyland träder de sänkta hastighetsbegränsningarna under vintern och den mörka tiden i kraft den 28 oktober 2020. Hastighetsbegränsningarna sänks på största delen av motorvägarna och andra huvudvägar. På motorvägarna innebär detta att hastighetsbegränsningen sänks från 120 km/h till 100 km/h. Begränsningarna på 100 km/h på andra vägar minskas däremot till 80 km/h. När vinterhastigheterna träder i kraft inleds en övergångsperiod för de växlande hastighetsbegränsningarna på motorvägarna. Då kan hastighetsbegränsningen ännu vara 120 km/h vid ljus tid och goda väderförhållanden. Övergångsperioden gäller till slutet av november om vädret tillåter.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>