
Veronmaksajien selvitys: Hallituksen kulutusveropäätökset kiristävät verotusta 1,4 miljardia euroa vuodessa21.8.2025 01:00:00 EEST | Veronmaksajain Keskusliitto | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen päättämät kulutusveromuutokset ovat kohdistuneet ennen kaikkea arvonlisäveroon. Niistä merkittävin on yleisen arvonlisäverokannan korotus 1,5 prosenttiyksiköllä, mikä kiristi verotusta noin miljardilla eurolla vuodessa. Myös alennetuissa arvonlisäverokannoissa sekä valmisteveroissa on päätetty huomattavista muutoksista suuntaan ja toiseen. Tähän asti vaalikaudella päätettyjen kulutusveromuutosten tuottovaikutusten summa kiristää verotusta vuositasolla noin 1,4 miljardia euroa. Luvut käyvät ilmi Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluisen laatimasta uudesta selvityksestä Kulutusverotus meillä ja muualla 2025. Vuonna 2024 Suomessa kerättiin kulutusveroja 36,5 miljardia euroa, joka vastasi vajaata kolmannesta kaikista kerätyistä veroista ja veronluonteisista maksuista. Kulutusverojen suhde bruttokansantuotteeseen oli Suomessa OECD-maiden kuudenneksi korkein toissa vuonna. Kulutusverotuksen rakenne Suomessa on vähitellen muuttunut aiempaa enemmän arvonl