Etelä-Savon ELY-keskus

Juhannusviikon sinilevätilanne pysynyt maltillisena Etelä-Savossa20.6.2024 14:46:32 EEST | Etelä-Savon ELY-keskus

Etelä-Savon sinilevätilanne on pysynyt maltillisena. Pysyvillä sinilevien havaintopaikoilla on juhannusviikolla havaittu hieman sinilevää Kyyveden Mökäresaarilla sekä Heiniössä Pieksämäellä. Lisäksi Järvi-meriwikiin on tehty kansalaishavaintoja sinilevätilanteesta, joissa on pääsääntöisesti todettu hieman sinilevää. Usein levähavainnot ovat lisääntyneet juhannuksen jälkeen, painottuen heinäkuulle sekä elokuun alkuun. Sinilevien kasvua edistävät lämpimät pintavedet ja aurinkoinen sää.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Seinäjoen kaupungin Pirttikorven ylijäämämaiden sijoitusalue ja materiaalipankki -hankkeen YVA-selostuksesta (Seinäjoki)20.6.2024 14:45:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Seinäjoen kaupunki suunnittelee ylijäämämaiden sijoitusalueen ja materiaalipankin laajentamista Seinäjoen Pirttikorpeen (Seinäjoentie 1689, 60200 Seinäjoki). Toimintaan kuuluu jätemateriaalien vastaanottoa, käsittelyä ja niiden hyötykäyttöön uudelleen ohjaamista sekä maa-ainesten ja kivien loppusijoitus.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteen ja Digitaalisen sote-keskuksen nimissä liikkuu huijausviestejä20.6.2024 14:02:39 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ja Digitaalisen sote-keskuksen nimissä liikkuu huijausviestejä. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät huijausviestien vuoksi lähetä viestejä asiakkaille Digitaalisen sote-keskuksen kautta. Asiakkaita pyydetään huomioimaan, että Pohteen nimissä saapuvia tekstiviestien linkkejä ei tule klikata eikä sitä kautta syöttää omia verkkopankkitunnuksiaan mihinkään.
Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

Espoon Vihreät: Irtisanoudumme kaupunginjohtajan kiireellä aloittamasta organisaatiouudistuksesta - Yllätys-yt:t ovat kaupunginjohtajalta ruma lomantoivotus20.6.2024 13:23:39 EEST | Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

Kaupunginjohtajan eläköitymisilmoituksen alle on jäänyt vain viikko ilmoituksen jälkeen salassa luottamushenkilöiltä aloitettu mittava kaupungin hallinto- ja tukipalveluita koskeva organisaatiouudistus. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä on tehnyt 20.5.2024 mappipäätöksen uudistuksen käynnistämisestä rahoitusjohtaja Ari Konttaksen johdolla. Päätöksen mukaisesti on nyt kiireessä perustettu työryhmiä ja aloitettu muutamaa sataa kaupungin työntekijää koskevat yhteistoimintamenettelyt.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Pohjanmaalla tehty ensimmäiset sinilevähavainnot (pohjalaismaakunnat)20.6.2024 13:16:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Sinilevää on havaittu Pohjanmaalla sisävesissä vähäisiä määriä Luodonjärvellä, Isolla-Seljesjärvellä Kruunupyyssä ja Karperonjärvellä Mustasaaressa. Kyse on vähäisistä määristä levää yksittäisillä havaintopisteillä. Suurimmassa osassa Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan sisävesiä sinilevää ei ole tavattu, eikä merialueella lainkaan.
Suomen ympäristökeskus

Cyanobakterier har observerats tidigare än vanligt i havsområdena, i insjöarna är situationen typisk för början av sommaren20.6.2024 13:02:29 EEST | Suomen ympäristökeskus

Det varma vädret i början av sommaren och havsvattnet som värmts upp i ett tidigt skede har inneburit tidigare observationer av cyanobakterier i Finska vikens öppna havsområden än vanligt. Den här veckan har observationerna av ytansamlingar av cyanobakterier ökat vid Finska vikens kust. Observationerna av cyanobakterier i insjöarna har ökat något sedan de senaste veckorna, men situationen är lugn precis som den brukar vara i början av sommaren.
Suomen ympäristökeskus

Earlier-than-usual observations of blue-green algae in marine areas, situation in inland waters typical for early summer20.6.2024 13:01:45 EEST | Suomen ympäristökeskus

The warm weather in early summer and early warming of the sea water brought forward blue-green algae observations in the offshore areas of the Gulf of Finland. This week has seen an increase in occurrences of surface algae along the Gulf of Finland coast. In inland waters, there has been a slight increase in blue-green algae observations since last week, but the situation is typically calm for early summer.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye