• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän ABO Wind Oy:n Purmon tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)26.9.2023 09:00:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

ABO Wind Oy suunnittelee enintään 43 tuulivoimalasta koostuvaa tuulivoimapuistoa Pedersören kuntaan Purmon alueelle. Hankkeen pinta-ala on noin 5100 hehtaaria. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metrin tuulivoimaloita, joiden yksikköteho on 6–10 MW.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Työttömiä Kaakkois-Suomessa viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin26.9.2023 08:42:39 EEST | Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli elokuun 2023 lopussa 13448 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä kasvoi vuodentakaisesta reilusti. Myös nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrät kasvoivat. Ulkomaalaisia työttömiä oli vuodentakaiseen verrattuna 10 prosenttia enemmän. Uusia avoimia työpaikkoja oli elokuun aikana avoinna 1879, mikä on 26 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Vaikka työttömyyden kehitys vuodentakaiseen verrattuna on monilta osin heikompi, ovat kokonaistyöttömyysluvut elokuisen mittaushistorian toiseksi matalimmat.
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

OmaStadin kolmas kierros alkaa ensi viikolla ehdotuksia ideoimalla26.9.2023 08:39:02 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinkiläiset voivat ideoida 2.–15. lokakuuta siitä, miten kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. Osallistuvan budjetoinnin avulla saadaan asukkaiden äänet kuuluville. Tuoreet OmaStadi-kummit jakavat tietoa ja käytänteitä asukkaille. Lisäksi kaupunki ja yhteistyökumppanit järjestävät yhteisiä tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset voivat ideoida ehdotuksia. Ensimmäiset tilaisuudet alkavat jo tällä viikolla.
Schneider Electric

Vaihtoehto perinteiselle PLC-ohjelmoinnille auttaa AFRY Finlandia kurkottamaan tulevaan26.9.2023 08:17:00 EEST | Schneider Electric

AFRY Finland toteutti automaatioprojektin Schneider Electricin EcoStruxure Automation Expert -automaatioalustalla, joka mahdollistaa valmistajariippumattoman automaation kehittämisen. Projektissa toteutettiin SCADA-näkymä ja tarvittava sovellus, jolla koneen toimintaa pystytään ohjaamaan ja valvomaan. Automation Expert sai AFRYlta kiitosta koodipuolen ja käyttöliittymän helposta yhdistettävyydestä. Euroopan johtava suunnittelu- ja konsultointiyhtiö AFRY Finland toteutti ensimmäistä kertaa automaatioprojektin Schneider Electricin EcoStruxure Automation Expert -automaatioalustalla, joka mahdollistaa valmistajariippumattoman ja ohjelmistokeskeisen automaation kehittämisen. AFRYn tavoite on varautua automaatioalan tuleviin vaatimuksiin etsimällä vaihtoehtoja perinteiselle ohjelmoinnille. – Halusimme hyödyntää uuteen teknologiaan pohjautuvaa Automation Expertiä osana käytännön asiakasprojektia, jossa asiakkaalla on laitteelle selkeät jatkokehitystoiveet. Tämä oli meille hyvä tapa tutustua a
Hämeen ELY-keskus

Työttömyys lisääntyi Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä edelleen laskua26.9.2023 08:00:24 EEST | Hämeen ELY-keskus

Kanta- ja Päijät-Hämeessä oli elokuun lopussa 16 987 työtöntä työnhakijaa, joista 990 oli kokoaikaisesti lomautettuja. Tämä on 284 vähemmän (-2 %) kuin vuosi sitten. Lasku johtui muiden työttömien määrän vähenemisestä, sillä lomautettuja oli 226 enemmän. Heinäkuusta elokuuhun työttömien työnhakijoiden määrä TE-toimistossa ja kuntakokeiluissa laski 1602:lla, mikä on kausivaihtelulle tyypillistä. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksesta.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>