Yhteistyö kantaa hedelmää – Kanta-Hämeen hyte-tuloksissa vahvaa kehitystä21.10.2025 11:38:45 EEST | Oma Häme | TiedoteRahoitukseen vaikuttava HYTE-kerroin kertoo, miten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä on onnistuttu.
Talven lumimassat pois jaloista ja hiekoitushiekka uusiokäyttöön - Salpamaa Oy on kiertotalousajattelun edelläkävijä21.10.2025 11:36:21 EEST | Salpamaa Oy | TiedoteSalpamaa on jälleen valmis tulevaan talveen ja sen tuomiin haasteisiin Lahden seudulla. Yhtiö on valmis vastaanottamaan ja käsittelemään jopa yli puoli miljoonaa kuutiota lunta useilla vastaanottoalueillaan. "Säästämme merkittävästi luonnonvaroja, kun tuotte hiekkaisen lumen Salpamaalle puhdistettavaksi. Se jalostetaan uudelleen käytettäväksi kiertotalousajattelun mukaisesti", sanoo Antti Leiskallio Salpamaa Oy:stä.
Samla Hotels -rahasto hakeutui konkurssiin21.10.2025 11:30:00 EEST | Samla Capital Oy | TiedoteThe Hotel Mariaa aiemmin omistanut Samla Hotels Ky -rahasto on hakeutunut konkurssiin. Rahaston velat ovat 31 miljoonaa euroa, eikä rahasto kykene suoriutumaan veloistaan. Koska yhtiöllä ei ole merkittävää omaisuutta eikä tuloja velkojen hoitamiseksi, konkurssimenettely on ainoa mahdollinen tapa purkaa yhtiö.
Loihde julkistaa tammi-syyskuun 2025 liiketoimintakatsauksen 29.10.202521.10.2025 10:49:02 EEST | Loihde Oyj | TiedoteLoihde Oyj julkistaa tammi-syyskuun liiketoimintakatsauksen keskiviikkona 29.10.2025 noin klo 8.00.
Maitoalan kehitys ja innovaatiot esillä Maitoalan huippuseminaarissa Kuopiossa!21.10.2025 10:42:29 EEST | ProAgria | KutsuMaitoalan huippuseminaari järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Itä-Suomessa 29.–30.10.2025 Original Sokos Hotel Puijonsarvessa Kuopiossa. Pääteemana vuoden 2025 seminaarissa ovat automaattilypsy ja avaimet onnistumiseen. Tilaisuudessa on luentoja muun muassa maatilayrityksen johtamiseen ja lypsylehmien hyvinvointiin liittyen. Maitoalan huippuseminaarin liput vietiin käsistä – noin 200 osallistujan tapahtuma myytiin loppuun ennätysajassa!
Jumbon kirjasto avautuu syksyllä 202621.10.2025 10:41:36 EEST | Kauppakeskus Jumbo | TiedoteVantaan kaupunki ja Jumbo ovat sopineet hankkeesta, joka tuo kirjaston osaksi kauppakeskuksen palveluita. Uudet, 1400 neliömetrin tilat tulevat sijaitsemaan Jumbon viihdekorttelissa. Kirjasto avaa ovensa syksyllä 2026.
Vesta muistelee elämäänsä ennen kaiken muuttanutta levytyssopimusta: "Elin sossun toimeentulotuella"21.10.2025 10:38:31 EEST | Nelonen Media | TiedotePerjantain Vain elämää -jaksossa vietetään Vestan päivää. Jaksossa muusikko muistelee hetkeä, jolloin hän allekirjoitti uransa mullistaneen levytyssopimuksen.
Vihreiden Tiina Elo: Vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta21.10.2025 10:11:18 EEST | Vihreät - De Gröna | TiedoteVihreiden kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo kommentoi Ylen tiistaiaamuna julkaisemaa uutista Kemijärvelle suunnitelluista lähes 200-vuotiaan metsän avohakkuista. Hän korostaa, että vanhojen metsien hakkaaminen on hallituksen poliittinen valinta.
SGS Fimkolle myönnetty IVD-asetuksen mukainen ilmoitetun laitoksen asema21.10.2025 10:11:08 EEST | SGS Fimko Oy | TiedoteSGS Fimko Oy saavutti merkittävän virstanpylvään, kun Euroopan komissio nimesi virallisesti yrityksen ilmoitetuksi laitokseksi (Notified Body) EU:n in vitro -diagnostiikka-asetuksen IVDR (EU) 2017/746 mukaisesti.
Henkilöstön lomautukset vaikuttavat palveluihin loppuvuoden aikana21.10.2025 10:00:32 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | TiedoteKeski-Suomen hyvinvointialue lomauttaa osana sopeuttamistoimia henkilöstöään loppuvuoden aikana. Lomautukset pyritään järjestämään ajanjaksoille, jolloin asiakastyössä voi olla rauhallisempaa.
Kempower ja Catec toimittavat ensimmäisen latausaseman BYD:n yritysasiakkaille Dubaissa21.10.2025 10:00:00 EEST | Kempower Oyj | TiedoteKempower toimittaa yhteistyössä Catecin kanssa Dubain ensimmäisen julkisen sähköautojen latausaseman Kempowerin satelliittijärjestelmällä. Alueen ensimmäisen julkisen latausaseman 550 kW:n laitteisto on suunniteltu tarjoamaan nopeaa ja tehokasta sähköauton latausta BYD:n yritysasiakkaille, pääasiassa limusiinipalvelujen tarjoajille, ja tukemaan Dubain kasvavaa sähköisen liikenteen markkinaa.
Kempower and Catec deliver the first charging hub for BYD fleet customers in Dubai21.10.2025 10:00:00 EEST | Kempower Oyj | Press releaseKempower partners with Catec to supply Dubai’s first public EV charging hub with the Kempower Satellite charging system. The 550kW installation is the first of its kind in the region, designed to provide fast and efficient EV charging for BYD’s B2B customers, primarily limousine operators, supporting the city’s growing e-mobility market.
Mervi Kallio on seuraavan Hengaillaan-kauden uusi juontaja – Ylen kanavilla visaillaan taas 10.1.2026 alkaen21.10.2025 10:00:00 EEST | Yleisradio Oy | TiedoteTuomari Matti Röngän uusi juontajapari on hankkinut Hengaillaan-kannuksensa urheilutoimittajana ja lentoemäntänä
Hyvinvointialueiden mainetutkimus: Keusote suurin nousija21.10.2025 09:43:18 EEST | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | TiedoteKeski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) on tehnyt merkittävän loikan hyvinvointialueiden Luottamus & Maine 2025 -tutkimuksessa. Keusote nousi tämän vuoden tutkimuksen suurimmaksi mainenousijaksi kaikista Suomen hyvinvointialueista.
Susi vei mäyräkoiran suoraan peuranajosta Porissa21.10.2025 09:42:54 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | UutinenSusi nappasi 1,5-vuotiaan mäyräkoiran kesken vilkkaimman peuranajon Porissa 19. lokakuuta.
Kutsu: Pelikulttuuristrategiapäivässä 5. marraskuuta kehitetään kestävämpää pelikulttuuria21.10.2025 09:40:00 EEST | Tampereen yliopisto | TiedoteJotta pelien yhteiskunnalliset mahdollisuudet tunnistettaisiin ja hyödynnettäisiin täysin, pelikasvattajien mukaan tarvitaan kansallista pelikulttuuristrategiaa. Marraskuun 5. päivänä Tampereen yliopiston Paidia-tilassa järjestettävä Pelikulttuuristrategiapäivä kokoaa yhteen Suomen johtavat pelikulttuurin parissa työskentelevät toimijat keskustelemaan kestävän pelikulttuurin kehittämisestä.
Keski-Suomen monikulttuurisuusfoorumi aloittaa 17.11.2025 – ilmoittaudu mukaan21.10.2025 09:38:34 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | TiedoteKeski-Suomen monikulttuurisuusfoorumin ensimmäinen tapaaminen on maanantaina 17.11.2025 kello 17–19 Jyväskylän kaupungintalon valtuustosalissa, osoitteessa Vapaudenkatu 32. Tilaisuuteen ilmoittaudutaan etukäteen.
YTK rohkaisee nuoria tutustumaan työelämään21.10.2025 09:28:28 EEST | YTK | TiedoteNuoren näkökulmasta työelämä voi tuntua yllättävältä ja jopa oudolta. Harjoittelu antaa kuitenkin taitoja ja lisää kokemusta. Suomessa työelämään tutustuu vuosittain valtaosa yläkouluikäisistä lapsista ja yhä useampi lukiolainen tai ammattikoululainen. YTK on mukana Lasten ja nuorten säätiön TET.fi-palvelussa vahvistamassa nuorten työelämätaitoja.
Uusi taide- ja sisustustapahtuma Pinta täyttää Agroksenmäen holvikellarin keramiikalla, muotoilulla ja outsider artilla21.10.2025 09:23:13 EEST | Helsingin Kaupunkitilat Oy | TiedoteAgroksenmäen holvikellarissa 25.–26.10.2025 järjestettävä uusi taide- ja sisustustapahtuma Pinta kutsuu kävijänsä kokonaisvaltaisen elämyksen äärelle tekemään löytöjä ja hakemaan inspiraatiota taiteen, muotoilun ja kodin estetiikan maailmasta. Tapahtuma kokoaa yhteen sekä uusia tekijöitä että tunnettuja taiteilijoita eri aloilta täyttäen Tukkutorilla sijaitsevan historiallisen Agroksenmäen holvikellarin keramiikalla, muotoilulla ja käsityöläisten tuotteilla. Tapahtumassa nähdään myös Pertin Valinnan outsider art -taidemyyntinäyttely.
Saimaannorpan suojelu varmistetaan kalastusrajoituksilla (Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo)21.10.2025 09:19:20 EEST | ELY-keskukset | TiedoteSaimaannorppa on muuttunut äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi. Syntyvyys on tuplaantunut 15 vuodessa.