Keski-Suomen hyvinvointialue

Rahoituksen perustana olevien diagnoositietojen ongelmia selvitetty ansiokkaasti20.3.2026 14:14:59 EET | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Valtiovarainministeriö on julkaissut eilen selvityshenkilöiden raportin diagnoositietojen ongelmista. Diagnoositiedot toimivat nykyisen hyvinvointialueiden rahoitusmallin perustana. Raportissa ehdotetaan muun muassa lainsäädäntömuutoksia, toimia kirjaamismenettelyjen yhtenäistämiseksi ja ohjeistusten selkeyttämistä. Keski-Suomen hyvinvointialueella raportti on otettu ilolla vastaan. Raportin sisällössä näkyy pitkälti ongelmat ja niihin liittyvät toimenpiteet, joita Keski-Suomen hyvinvointialue on aiemmin nostanut esiin.
SDP EDUSKUNTA

Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”20.3.2026 13:22:24 EET | SDP EDUSKUNTATiedote

Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.
Luonnonperintösäätiö sr

Save Pond Hockey auttoi suojelemaan Enontekiön metsiä ja soita20.3.2026 13:13:44 EET | Luonnonperintösäätiö srTiedote

Jääkiekkoyhteisö Save Pond Hockey jatkoi tänä vuonna merkittävää luonnonsuojelutyötään ja lahjoitti Luonnonperintösäätiölle Helsingin ja Tampereen turnausten yhteydessä yhteensä 20 000 euroa. Viime vuonna Save Pond Hockey lahjoitti säätiölle 25 000 euroa. Lahjoitukset kohdennettiin Lapin Enontekiön suojeluhankkeisiin, joissa suojeltiin yhteensä lähes 150 hehtaaria metsiä ja soita.
Vihreät - De Gröna

Vihreiden Holopainen ja Hopsu: Hallitus nakertaa pala palalta koulutuksen maksuttomuutta20.3.2026 13:01:31 EET | Vihreät - De GrönaTiedote

Hallituksen esitys avoimen korkeakoulun maksullisesta tutkinnonmyöntöoikeudesta on ristiriidassa maksuttoman koulutuksen periaatteiden, koulutuksen laadun sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen autonomian kanssa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Mari Holopainen vaativat hallitusta pysäyttämään valmistelun tutkinnonmyöntöoikeudesta ja tukemaan jatkuvaa oppimista muilla keinoin.
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Pääsiäiskoriste ruokaherneistä viikossa – versot kasvavat munankuorissa20.3.2026 12:57:04 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryArtikkeli

Pääsiäispöytään saa keväistä vihreyttä helposti ja nopeasti. Tavallisista ruokaherneistä voi kasvattaa kotona herneenversoja jopa kolmessa päivässä, ja niistä syntyy sekä syötävä lisuke että näyttävä pääsiäiskoriste. Versot kasvavat vaikka kananmunankuorissa, ja tarvikkeet löytyvät helposti kotoa tai lähimmästä ruokakaupasta.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Palvelut jatkuvat uudistuen ja yhdessä kehittäen – uusia sosiaali- ja terveyspalvelupisteitä aloittaa huhtikuussa20.3.2026 12:15:52 EET | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Keski-Suomen hyvinvointialue uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkoa vaiheittain, pääosin tämän vuoden aikana. Sosiaali- ja terveysasemat muuttuvat sosiaali- ja terveyspalvelupisteiksi 7.4. Konnevedellä ja Kuorevedellä. Pihtiputaalla sosiaali- ja terveysasema muuttuu sosiaali- ja terveyspalvelupisteeksi 20.4.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye