Momentum Kirjat

Pertti Sulasalmen elämäkertateos Voitto Takasesta on myös kurkistus satakuntalaisen tanssilavakulttuurin historiaan1.8.2025 08:00:00 EEST | Momentum KirjatTiedote

Pertti Sulasalmen elämäkertateos Tuhansien tanssien tulkki — Yli 50 vuotta Voitto Takasen yhtyeen matkassa on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Tanssimuusikko Voitto Takasen yhtye on kiertänyt lavoilla ja kapakoissa yli 50 vuotta ja tanssittanut ihmisiä yli viisituhatta kertaa. Kertova, romaania lähestyvä elämäkerta kuvaa kiinnostavasti Takasen maineikkaan musiikkiuran ja hänen erilaisten kokoonpanojensa vaiheita, ja kertoo samalla tanssilavakulttuurin muutoksesta ja hiljalleen hiipumisesta. Välillä pysähdytään erilaisten ilmiöiden äärelle ja tavataan henkilöitä yhtyeen matkan varrelta. Kirja painottuu Satakunnan alueelle, mutta se kuvaa myös paritanssin laajempaa kuvaa. Liikkeelle päästään tanssipaikkojen kulta-ajasta 70–80-luvulta ja päädytään eläkeläistansseihin vuonna 2024. Teos pohjautuu Voitto Takasen keräämiin keikkailmoituksiin sekä lehtileikkeisiin, sekä tuon ajan artistien, soittajien ja keikkajärjestäjien haastatteluihin. Pertti Sulasalmi toimi 1980-luvulla Takasen y

Työelämägallup: Joka neljännellä työelämässä olevalla on idea yrityksestä1.8.2025 07:30:00 EEST | Suomen YrittäjätTiedote

Työelämägallupin mukaan yrittäjyys kiinnostaa monia työelämässä olevia. Peräti 28 % vastaajista kertoo saaneensa viimeisen vuoden aikana yritysidean tai useampia. Osuus on säilynyt lähes samana kuin vuoden 2023 ja 2025 mittauksissa. ”Kysely osoittaa, että merkittävä osa suomalaisista kantaa mielessään yritysideaa. Siksi on tärkeää tarjota riittävästi tukea yritystoiminnan aloittamiseen”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
VR-Yhtymä Oyj

Junaliikenne pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä jatkuu – sähköratavika korjattu31.7.2025 22:59:13 EEST | VR-Yhtymä OyjTiedote

Ukkosmyrskyn aiheuttama sähköratavika Tampereen ja Parkanon välillä on saatu korjattua odotettua nopeammin, ja junaliikenne pääradalla jatkuu jälleen. Liikennekatkoksesta voi aiheutua yksittäisiä muutoksia perjantain junavuoroihin. Suosittelemme asiakkaitamme seuraamaan ajantasaista tilannetta VR Matkalla -sovelluksessa ja osoitteessa vr.fi/radalla. Kiitämme lämpimästi asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä poikkeustilanteen aikana. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa ja jatkamme työtä sen eteen, että matkustaminen olisi mahdollisimman sujuvaa kaikissa olosuhteissa. Poikkeustilanteet: Poikkeustilanteet -sivulla ajantasainen tieto häiriöistä: https://www.vr.fi/radalla/poikkeustilanteet. Matkustajan oikeudet: Ohjeet eri tapauksiin ja korvaushakemuslomake löytyvät verkkosivultamme osoitteesta: https://www.vr.fi/korvaukset Aiempi tiedotteemme aiheesta: Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä | VR Group
VR-Yhtymä Oyj

Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä31.7.2025 19:14:24 EEST | VR-Yhtymä OyjTiedote

Ukkosmyrsky on aiheuttanut sähkövian pääjunaradalla, minkä seurauksena junaliikenne on keskeytynyt Tampereen ja Parkanon välillä torstai-iltana 31.7.2025. Vika vaikuttaa useisiin junavuoroihin, ja liikennekatkon arvioidaan kestävän yön yli. Fintraffic Oy:n antaman korjausarvion mukaan liikenne pääsee jatkumaan perjantaiaamuna klo 5.30 mennessä. Junat korvataan toistaiseksi linja-autoilla, tämän hetken arvion mukaan perjantaiaamuun asti, Tampereen ja Parkanon välillä. Linja-autojen saatavuudessa on kuitenkin toistaiseksi haasteita isojen tapahtumien vuoksi. Asiakkailla on mahdollisuus järjestää omatoiminen kuljetus ja hakea korvausta aiheutuneista kuluista osoitteessa vr.fi/korvaukset. Yöjunat odottavat radan aukeamista, ja ne ajetaan määränpäihinsä heti, kun se on mahdollista. Yöjunasta matkan varanneita asiakkaita pyrimme kontaktoimaan mahdollisimman nopeasti ja tarjoamaan heille ajantasaista tietoa matkustamiseen liittyvistä muutoksista. Oman junan kulkua voi seurata osoitteessa vr.f

Sinilevätilanne on tasaantunut pohjalaismaakunnissa31.7.2025 16:00:26 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenTiedote

Viikolla 31 sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin sisävesialueilla pohjalaismaakunnissa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella sinileväseurantaa toteutetaan asiantuntijoiden toimesta pysyvillä havaintopaikoilla ympäri Etelä-Pohjanmaata, Pohjanmaata ja Keski-Pohjanmaata. Lisäksi seurannan tukena on muun muassa vesi.fi-palvelu, jonne kansalaiset voivat ilmoittaa sinilevähavaintoja. Vesi.fi-palvelun havainnot eivät ole asiantuntijoiden tarkastamia.
Vihreät - De Gröna

Vihreiden Krista Mikkonen kritisoi Metsä Groupia: Saimaan mittava täyttö kansallismaisemassamme on järjetön suunnitelma31.7.2025 15:53:19 EEST | Vihreät - De GrönaTiedote

Vihreiden joensuulainen kansanedustaja ja entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen on järkyttynyt Punkaharjun Metsä Woodin suunnitelmasta, jossa sallittaisiin mittava Saimaan täyttö kansallismaisemassamme Natura-alueen kupeessa saimaannorpan levinneisyysalueella. Metsä Wood kuuluu metsäteollisuusyritys Metsä Groupiin.
Flow Festival

Berliiniläisen teknon ikoni Ellen Allien Flow’n Front Yardin sunnuntaihin31.7.2025 15:05:01 EEST | Flow FestivalTiedote

Flow Festivalin ohjelman aikatauluun on tullut pieniä muutoksia, kun festivaalin täydentyy nykyteknon parhaimmistolla. Berliiniläinen teknoikoni Ellen Allien saapuu esiintymään uudistetun Front Yardin sunnuntaihin. Muita lisäyksiä ovat Front Yardin perjantaihin saapuva, englantilaiseen bassomusiikkiin erikoistunut Mary Young ja X Gardenin sunnuntaissa esiintyvä, nousujohteessa oleva kööpenhaminalainen elektropop-duo Fame Hunter.

Järjestöjen kannanotto: Gazan laajamittaiset nälkäkuolemat ovat torjuttavissa, jos siihen annetaan mahdollisuus31.7.2025 14:50:24 EEST | Pelastakaa Lapset ryTiedote

Hätä Gazassa on kasvanut ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Turvalliset alueet ja mahdollisuudet saada ravintoa ja muuta elintärkeää apua ovat kutistuneet miltei olemattomiksi, sillä alueelle sallitun humanitaarisen avun määrä on täysin riittämätön ja avustustyön olosuhteet eivät ole turvalliset. Myös koko terveydenhuolto Gazassa on romahtanut.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye